Taustaa:

Moro vaan. 

Petri

Olen 32-vuotias prosessityöntekijä Riihimäeltä. Tässä iässä on aika tarkastella omaa fyysistä kuntoaan sekä olemustaan. Vaikka nuori olenkin 70-vuotiaaseen verrattuna, silti ero 20-vuotiaan aineenvaihduntaan on melkoinen. Kaikkea ei tosiaan pitäisi suuhunsa pistää. Liikunta jää hieman sivuseikaksi, kun tuo työkin on niin “raskasta”. Tosiasiassa itselläni taatusti on tietoa ja taitoa pistää itseni kuntoon mutta kukapa valvoo sitä toimintaa, eipä kukaan. Näin ollen päätin ottaa yhteyttä Janneen ja pistää jonkun toisen katsomaan perääni. Katsotaan miten projekti etenee ja kuinka pitkälle päästään. 

Taustaani kuuluu lähes jokaisen urheilulajin jonkin tasoinen hallitseminen. Pahimpiin urheiluvammoihin kuuluu sählyssä saatu välilevyn pullistuma ja karatessa revennyt ja lähes kokonaan poikki mennyt oikean polven eturistiside. Sähly on edelleenkin vahvasti talvikaudella liikunnassa mukana, noin kerran ehkä kaksi viikossa. Se ei vaan riitä pitämään kunnossa. Jos tämä projekti kantaa hedelmää on mahdollista että kiinnostus vartalon muokkaukseen menee seuraavallekin asteelle. Aika näyttää.

Viikko 20

Su 14.5

Päivä ennen treenaamisen ja uuden elämän alkua. äitienpäivä alkaa aamuvuorolla. Töihin samalla periaatteella kuin aikaisemminkin. Paljon safkaa mukaan. Edellisillä muutamilla viikoilla on tullut syötyä runsaasti ja kaikkea taatusti epäterveellistä. Syöminen on kuitenkin ollut melko säännöllistä päivän aikana joten paino ei ole jostain syystä päässyt nousemaan hirveästi. Koska äitienpäivänä käydään myös mummoilla, riittää ruokaa syötäväksi. Iltapäivällä Jannen kanssa puhelinpalaveri. Käydään läpi ruokavalio ja treeniohjelma. Saan pikku “pointtereita” syömisen ja treenaamisen suhteen. Motivaatio on vielä korkealla ja aikaisemman salikokemuksen vuoksi salilla käymiseen ei liity epäselvyyksiä. Ruokapuolen ymmärrän, vaikka ruokamäärä pistää ihmettelemään. Luotan kuitenkin annettuihin ohjeisiin varauksettomasti ja jään odottamaan seuraavaa päivää innolla. 

Ma 15.5

Nyt se alkaa. VOI RIEMUA ! Huonona aamusyöjänä olen heti pulassa. Aamupala tungetaan puoliväkisin kurkusta alas. Juuri kun tuntuu siltä että olen toipunut aamun koettelemuksesta, minun pitää syödä…TAAS ! Apua, ei nämä ruuat mahdu minun sisälleni. Hieman ruokaohjelmaani muokkaamalla voin mennä aamupäivällä salille, koska menen iltaan töihin. Salilla ensimmäiset treenit ovat hieman painoja hakevia, lihaskunnosta kun ei ole tarkkaa tietoa. Kunnon treenausta kuitenkin. Salin jälkeen ruoka maistuu hieman paremmin. Vettäkin menee alas paremmin, aamusella sen juominen oli ihan myrkkyä. Töissä ruokailu säännöllisesti ja ohjeiden mukaan. Ehkä tästä jotain tulee. Illalla kotiin tullessa tuli uni melkoisen nopeasti, saattoi johtua kuntosalirasituksesta. 

Ti 16.5.06

Aamu alkaa väsyneissä merkeissä. Vaaka kuitenkin tykkää, painoa hävinnyt 600 grammaa. Aamupala kuitenkin menee alas ihan hyvin. Tänään samanlainen ruokarytmi, koska päätin mennä salille myös tänään aamupäivällä. Salilla sitten jalkapäivä. Pikkuisen ovat nuo jalkavoimat kadonneet sitten edellisen salikerran, muutama vuosi sitten. Pientä jäykkyyttä huomattavissa myös yläkropan lihaksissa, edellinen päivä taisi mennä ihan ok. Niskaa nimittäin kutiaa ja en saa käsiä nostettua sille tasolle. Treenin jälkeen kotiin ja kiireisellä aikataululla duuniruuat kassiin ja töihin. Töissä melkoinen härdelli ja oli hommaa pitää ruoka-aikataulusta kiinni. Siinä kuitenkin onnistuen. Kotiin tullessa ensimmäisiä havaintoja pienestä vilpin mahdollisuudesta. Heti ovesta astuessa kävi mielessä että jääkaapissa on kebakkoja, noita lihaisia ja mausteisia jauhelihatankoja. Nam… Mutta ei ! Nyt pidetään ainakin kahta päivää kauemmin kiinni tästä ruokavaliosta. Loppuviikolle on kuitenkin tiedossa pakkotilanne, jossa joutuu hieman rentoutumaan ja nauttimaan mahdollisesti alkoholipitoisia juomia. Näitä ei tule kun maksimissaan kerran vuodessa…että pitääkin sattua kuuri nyt. Katsotaan kuinka senkin hoidan. 

Ke 17.5.06

Aamulla nukun pidempään, menen vasta yöksi töihin. Ensimmäiseksi hotelli helpotukseen ja sitten vaa’alle. Vaaka on varmaan rikki koska se näyttää KILON vähemmän kuin eilen. Ja mielestäni olin eilen aivan turvoksissa. No neste saa kyytiä ja hyvä niin. Aamupala mukavasti alas, siihenkin alkaa jo tottua. Tänään ei salipäivää, mutta tuon painonpudotuksen innoittamana päätän käydä iltapäivällä kävelyllä. Joku tunti tekisi hyvää. Hankala päivä syömisen suhteen koska heräsin yhdeksältä ja olen hereillä seuraavaan aamuun kello seitsemään asti. Ruokalistaa on siis sovellettava. Päivällä puuhommia melkoisesti joten lenkki saa jäädä. Pienet nokoset iltapäivällä. Herätessä huomasin että ojentajat ovat aivan tukossa, ei saa päätä rapsutettua. Myös takareidet alkavat kipeytyä. Töihin menen hieman väsyneissä merkeissä. Ruokailu soveltaen mutta annettujen ohjeiden mukaisesti. Yössä väsytti melkoisesti ja lihakset kipeytyivät entisestään. Aamulla luulisi unen maittavan. 

To 18.5.06

Aamu-unet ovat aivan sontaa. Jatkuvaa heräilyä ja viimein hieman ennen puoltapäivää ylös sängystä. Painoa kuitenkin 400grammaa taas pois eilisestä. Väsyneenä teen päätöksen salille menosta. Hauispäivä tehdään tänään koska loppuviikosta se ei olisi enää mahdollista. Aamupala ensin, sitten treeniruoka ennen treeniä. Salille kolmelta, motivaation voisi sanoa olevan tasoa “olematon”, johtuen väsymyksestä. Mutta nyt ei luovuteta. Monesti on vain saatava takapuoli ylös sohvalta jotta tulee jotain tehtyäkin. Salilla ok päivä, hauikset on vaan aina olleet heikoin osani joten siitä tuli raskas treeni. Olo huomattavasti parempi iltapäivällä. Ja yöksi vaan töihin. 

Pe 19.5.06

Herääminen siinä puolenpäivän maissa, herätyskelloon tällä kertaa. “Aamupala” normaalisti ja sen jälkeinen ruoka myös. Sitten ajelemaan mikroautoilla. Autot kulkevat ulkoradalla sellaiset 120 km/h, joten se pistää kädet ja muunkin kropan koville. Hauskaa oli ja tuli kaikki muut kiireet unohdettua. Kotiin sieltä ja vähän ohjeiden mukaista purtavaa. Sitten grilli/iltama bileisiin. Siellä grillattua kanaa ja porsaan filettä sekä valkosipuliperunoita ja tietysti salaattia. Ei paha. Varmaan 5 siideriä nautin ja hieman salmiakkia ja sipsejä. Tällä osin luvattomia ravintoja mutta näitä ei tosiaan tule paljoa, joten lauantaina heti takasin ruokavalioon ja sählypelikin on sovittu. Puolilta öin jo kotiin joten aamulla ollaan teräkunnossa. 

La 20.5.06 

Kymmenen maissa ylös ja takaisin oikeaan ruokavalioon. Kropassa tuntuu kyllä eilinen syöminen. Yllättäen on pitkästä aikaa tosi tunkkainen olo, sellanen raskas. Varmasti vaa’assa näkyy tuo lauantai. Hieman pitkin kynsin joutuu syömään tätä nykyistä ruokaa, kyllä se eilen ruoka maistuikin. Viideltä sählypeli. Normaaliin tapaan alusta heti täysiä. Nyt kuitenkin elimistö taisteli energiastaan ja en meinannut päästä mihinkään. Loppua kohti helpotti. Onneksi niin koska tämä saattoi olla kauden viimeinen peli. Lopussa tuli vielä voittokin mutta olin melkoisen poikki tämän matsin jälkeen. Oli se kyllä kauden paras ja rankin pelikin. Kotona taas palautumiseen tarvittavat ravinnot yms. Aikaisin piti mennä nukkumaan mutta sieltä tuli lätkää joten pikkasen viivästyi tuo nukkumaan meno. 

Su 21.5.06

Aamulla ylös ja taas sen aamiaisen kimppuun. Alkaa kohta jo oppimaan mitä aamulla pitää syödä, kuitenkin se on paljon enemmän mitä tulisi muulloin aamulla syötyä. Yöllä näin omituista unta…Suomi voitti euroviisu…Heh heh…varmaan… Teksti-tv auki ja kyllähän tuo paikkansa piti. Onnea vaan herroille…ja…rouville..tai siis hirviöille.. Kuitenkin…tulihan tuo katsottua ja sen vuoksi on hieman väsynyt olo. Päivällä olisi vielä lähtö reissun päälle. Ja totta kai, omat evään mukaan. Pitävät mua varmaan hulluna. Nootti itselle: Veden juontia rajoitettava ennen reissua : Veden juominen on muuten kaikkein vaikeimmin hallittavissa oleva uusi sääntö. Useamman litran juomiseen vaaditaan jo muistamista ja mahdollisuutta. Ja tietysti vessaa lähelle, mielummin tosi lähelle. Olo ei ole paras mahdollinen koko päivänä ja reissukin hieman verottaa jaksamista. Uusi viikko kohta alkamasta ja siihen paneudutaan sitten tosissaan.

Viikko 21

Maanantai 23.5.06

Aamu alkaa klo 5 herätyksellä. Töihin pitäisi mennä. Varmaan tunnin nukuin yöllä, todella kurja olo. Aamupala ei oikein olisi maistunut, huuhtelin sen alas kahvilla. Töissä myös väsynyt olo ja hieman pysyin omissa oloissani. Onneksi oli mukava työpari vuorossa joten jotain jaksoi jutustellakin. Päätin lähteä parantamaan oloani suoraan töiden jälkeen salille. Jotenkin oli sisuuntunut olo joten päätän lisätä painoja edellisen kertaan. Nyt on kuitenkin niin että jos on väsymyksen takia kiukkuinen niin ei auta luulla että olisi enemmän voimaa. Alku meni hyvin, mutta sitten se puhti loppui. Alkoivat painot tuntua liian suurilta liikuteltaviksi. Nyt ei ainakaan motivaatio nouse. Kotiin päästyäni en jaksanut nostaa itseäni käsillä sohvalta. Ja tämä ei ole mikään tunne vaan en tosiaan jaksanut työntää pelkillä käsillä itseäni ylös. Outo tunne. Pistin sen kuitenkin sen piikkiin että treenasin kovempaa kuin edellisellä kerralla. Ruokavalio piti koko päivän. Vettäkin tuli juotua paremmin, joka aiheutti vessan ruuhkautumista. Silleen punaiselle ristille meni loppuilta, ei jaksanut tehdä oikeen mitään. Tämän päivän voin unohtaa. 

Tiistai 24.5.06

Jälleen aamuun töihin. Paremmin nukuttu yö, joten energiaa on paremmin. Aamupalakin alas ilman turhempia ongelmia. Töissäkin jaksoi paremmin. Viikonlopun rasitukset alkaa selvästi häipyä. Tänään ei salitreeniä, välipäivä kropalle ja pääkopalle. Ruokailu vaivattomasti koko päivän, myös veden juonti kuosissaan. 

Keskiviikko 25.5.06

Iltavuoro duunissa joten klo 7 pojan kanssa ylös ja aamupalalle. Klo 10 salille jalkatreeniin. Kivasti meni, edelliseen kertaan verrattuna ainakin. Jaloissa oli paremmin jäntevyyttä ja harjoituspainoja sai jonkin verran nostaa. Iltavuorossa hyvä fiilis, jotenkin oudon energinen. Duunissa porukat ihmettelee tätä syömistä mutta eipä se minua häiritse. Illalla uni maistui. 

Torstai 26.5.06

Helatorstai, joillekin vapaapäivä, minulle ei. Iltaa duuniin joten salille aamupäivällä. Hauis ja selkäpäivä. Aivan fantastinen. Jaksoi tehdä hyvin ja hallitusti liikkeitä ja harjoituspainoja sai nostaa edelliseltä kerralta. Salin jälkeen tosi hyvä fiilis, tosi motivoitunut. Haba kasvaa : Veden juonti taas hyvin hallinnassa. Duuniin otin pullon josta pystyy mittaamaan juodun veden määrän. Ja vessassa tulikin sitten vierailtua tasaisin väliajoin… Iltasella töissä sitten kädet kivasti voimattomat, enemmänkin huvittavaa kun että se häiritsisi. Kahvin juonti on muuten huomattavasti vähentynyt. Johtuuko veden juonnista vai ruokavaliosta? Ei voi olla varma mutta kuitenkin vaikuttaa myös yöuniin merkittävästi. 

Perjantai 27.5.06

Aamulla sain nukkua pidempään. Parempi niin koska olisi taas yövuoro edessä. Kummasti vaan saa vuorotyöläinenkin järjestettyä syömiset ja treenaamisen työrytmiin. Siinäpä yksi syy jota monikin voisi tarkastella omassa tekosyyluettelossaan. Itselläni se on ainakin ollut ihan kärjessä. Kohta tuntuu siltä että yksikään tekosyy ei toimi. Ainoastaan ihan ihka oikea este tällaisen projektin suorittamiseen. Tämän viikon salitreenit on suoritettu joten vapaalla ollaan. Ruokailu jälleen sovelletusti koska ole hereillä taas sen verran pitkään. Onnistuu hienosti. 

Lauantai 28.5.06

Herätys puolenpäivän maissa. Ajattelin mennä vaakaan pitkästä aikaa. Painoa on tullut takaisin…hmm.. Yhtenä syynä on varmasti nestetasapaino, olinhan yön töissä ja sillä on juuri tällainen vaikutus. Kuitenkin huomaan omassa kropassani lihasten kiinteyttä ja olo on muutenkin aikaisempaa jäntevämpi. Hieman kuitenkin asiasta huolestuneena pistän Jannelle viestiä tiedustellen että onko syytä huolestua. Ruokavaliota olen kuitenkin noudattanut pilkulleen. Sinänsä outoa kun työhousut ovat selvästi hieman löysemmän jalassa. Olisiko niin että tällä proteiinimäärällä lihasmassaa olisi alkanut jo kertyä ja kiinteytyminen ei näy siksi painossa? Ensi viikolla sen näkee sitten salilla. Jos voimat alkavat kasvaa ja lihakset pullistua niin siitä on silloin kysymys. Ehkä tuo vaaka ei tässä vaiheessa ole paras mittari kehitykselle. Oli miten oli… Tänään oli tarkoitus käydä pururadalla kävelyllä, vettä kuitenkin sataa ja katsotaan miten käy. Kotoa löytyy CrossTrainer, joten sillä kyllä saa aerobisen liikuntaosuuden hoidettua. Sählykausi kun on sitten tältä keväältä ohi. 

Iltapäivällä pääsin kuin pääsinkin lenkille, se tehtiin kävellen koska rata on melkoisen vaativa. Ylämäki, alamäki, ylämäki jne… Otti koville ja siitähän ei mieliala ainakaan noussut. Iltaa kohti motivaatio silti laski melkoisesti ja ei oikein illalla jaksanut ajatella koko projektia. Ruokailu ohjelman mukaisesti mutta vettä ei paljon tullut juotua. Näitä päiviä on välillä joten annan päivän kulua pois ja seuraavana päivänä en sitä muistele. 

Sunnuntai 29.5.06

Aamulla sai taas nukkua pidempään ja se auttaa aina. Päivällä kauppaan etsimään uutta yöproteiinia, koska nykyinen ei makunsa puolesta ole kovin maukasta ja siihen alkaa leipääntyä. Uusi proteiini löytyi ja sitä pääsen kokeilemaan maanantaiaamuna, sillä…yllätys, yllätys …menen jälleen kerran yöksi töihin. Tämä kohta on työvuorolistassa omituinen, johtuen kesälomista. Mutta ei voi mitään. Venytän hieman ruokailujen välejä jotta saan ruokailun säännölliseksi ja tulee syötyä kuitenkin koko hereillä olo ajan. Janne vastasi huolestuneeseen sähköpostiini. Ei hätää vielä, katsellaan hiukan ja tehdään pieni modifointi seuraavalla viikolla ravinto-ohjelmaan. Siitä sain taas uskoa. Kummallisen tärkeä merkitys on kun on joku tukena, jolla asiat ovat hallussa. Tietää että on “hyvässä hoidossa”. Nyt voin taas jatkaa ohjelmaa huoletta. Paino oli muuten kilon vähemmän kuin edellisenä aamuna joten yövuoron merkitys näkyy selvästi. Elimistön aineenvaihdunta ei toimi normaalisti kun valvoo yön. Siinäpä on vinkki yökukkujille. Unen merkitys on erittäin suuri elimistölle. Kokoajan oppii kaikenlaista pientä kun kuuntele omaa kehoaan ja tekee havaintoja. Nyt on taas motivaatio seuraavaa salitreeniin, joka on todennäköisesti tiistaina. Yövuoron jälkeiset salilla käynnit ovat hieman raskaita.

Viikko 22

Maanantai 29.5.06

Uusi viikko alkaa keskipäivän tienoilla. Yövuorossa ei väsyttänyt kovinkaan paljon ja herätyskin on melkoisen helppo. Tämä viikko piti sitten mennä uhoten läpi, mutta ei ollut kyllä ajatuksena mennä tänään salille, juuri tuon valvotun yön vuoksi. Vaimolla on kuitenkin tapaaminen Jannen kanssa kuntosalilla ja itselläni vireystaso tosi hyvä joten…ei muuta kuin iltapäivällä salille. Väkeä oli kuin pipoa. Onneksi omat liikkeeni olivat sellaiset että ei tarvinnut odotella laitteita. Salilla muutenkin ihmiset osaavat käyttäytyä ja tilaa saa pyytäessä. Ja sitten se treeni…AIVAN USKOMATON!!!! Jo ensimmäisten liikkeiden jälkeen olivat lihakset mielettömässä “pumpissa”. Huomasin katselevani aivan tuntematonta järkälettä peilistä, oli pakko vilkaista taakse, ettei siellä seisoo joku jota katselen. Lisää painoja…HETI! Pumppasin itseni niin loppuun että viimeisessä liikkeessä, jokaisen lempparissa, ranskalaisessa punnerruksessa oli pakko pistää pienet painot että sai liikkeen suoritettua jotenkuten puhtaasti. Oli varmaan hauskan näköistä kun kädet tärisi. Jannea en salilla nähnyt joten emme ole vielä livenä kohdanneet. Sinänsä harmi koska siellä olisi ollut erittäin motivoitunut versio minusta. Kotona saunaan jossa oli vieläkin energiataso korkealla. Nyt kun tarkkaan ajattelen, olin juonut runsaasti vettä jo salille mennessä. Tämän vaikutuksesta lihakset olivat ehkä hyvässä hapessa…mene ja tiedä…sanoi Matti Kyllönen… Iltasella hieman telkkua ja päiväkirja ajan tasalle, sitten nukkumaan rennon oloisena. Aamulla PAKKO päästä takaisin salille. 

Tiistai 30.5.06

Aamulla oli hieman väsynyt. Toista päivää pieni päänsärky. Sitä valitteli joku muukin, joten ehkä se on tuosta painostavasta ilmasta. Silti menin salille aamupäivällä jalkatreeniin. Kivasti meni sekin, tosin energiataso oli hieman alempi kuin edellisenä päivänä. Palautumisaika oli hieman liian lyhyt. Silti kunnon treeni joten hyvin menee. Paino tosin ei putoa ollenkaan, eikä nouse. Rasvan palaminen ja lihasmassan lisääntyminen menee siis käsi kädessä. Janne kuitenkin pyysi ilmoittelemaan loppuviikosta miten menee ja muutetaan hieman sitä ruokavaliota. Iltapäivällä mentiin keittiö ostoksille. Keittiöremontti on edessä ja se hieman lisää stressitasoa. Iltasella sitten olin melkoisen poikki. Nukahtaminen oli myös hankalaa iltasella. Asioita oli päässä liikaa. 

Keskiviikko 31.5.06

Aamulla ylös kahdeksan maissa, uni loppui. Salille oli silti tarkoitus mennä joten ei muuta kuin puputtamaan aamupalaa. Salilla ihan kiva treeni, pieni päänsärky vieläkin vaivaa. Harjoituspainoja sai olla kunnolla ja jaksoi kuitenkin tehdä liikkeitä. Energiataso oli vieläkin hieman alhainen. Sen huomaa mielialasta. Onneksi on vapaapäivä. Iltapäivällä piti käydä ostamassa uusi ruohonleikkuri. Ei silti, ei vanhassa ollut mitään vikaa muuta kuin että se oli hieman raskas käsitellä. Uuden leikkurin ostossa meni yllättävän kauan aikaa joten kotiin tullessa oli jo melkoinen nälkä. Kun muutenkin hieman aloin stressata sen keittiön ja toisten tarpeellisten remonttien kanssa, teki mieli syödä hieman ohi ruokavaliosta. Söin valmishampurilaisen, väliin silti vain ketsuppia. Maistui suorastaan taivaalliselta ja antoi taas motivaatiota jatkaa oikeaa ruokavaliota. Iltapäivällä vielä vierailu mummolla ja ajatukset olivat taas levossa. Takaisin projektiin ja viesti Jannelle. Kerroin miten olen edistynyt ja jään odottamaan uutta ruokavaliota. Kun on tarpeeksi stressiä niin helpoin tapa hakea hieman lohdutusta on näköjään ruoka. Siinäkin kun hieman malttaa ja ei ahda 5000 kcal suoraan suusta alas, varmasti ei ole suurta haittaa. Kannattaa kokeilla jos meinaa usko loppua. 

Torstai 1.6.06

Uusi kuukausi, uudet kujeet. Turha toivo, samaa safkaa ja samat fiilikset. Ilmeisesti tuo hieman lämpimämpi ilma aiheuttaa väsymystä. Myös aamuvuoro on mulle myrkkyä, en ole aamuihminen. Ruokailu edelleenkin ohjeiden mukaan. Töissä kuitenkin onnistuin järjestämään itselleni liian pitkät ruokailuvälit. Kotona siiten oli nälkä ja ei meinannut mennä millään ohi edes syömällä. Näin siinä käy kun ei syö säännöllisesti. Heti menee elimistö sekaisin. Näissä tilanteissa tulee monesti mässättyä kaikkea mahdollista. Nyt niin ei päässyt heti käymään. Kuitenkin hieman poikkesin ruokavaliosta ja söin ruisleipää tarkoitettua enemmän. Ja keittokinkkua päälle. Illalla ei kiinnostanut yhtään ruokavalion mukainen iltapala. Söin siis pari sämpylää ja kinkkua. Sitten päätin vetäistä kaapissa lojuneen siiderin. Mutta mites kävi. Siideristä sain varmaan desin juotua, ja sitten tökkäs. Sepäs ei maistunutkaan ja tuntui siltä että se ei olisi vatsaani mahtunutkaan. Loput siis kaadoin pois. Olin suorastaan ylpeä itsestäni. Eipäs päässyt vanhoille pahoille tavoille. 

Perjantai 2.6.06

Aamu alkoi klo 5.15, kun ulko-ovi kävi ja vaimo tuli yövuorosta. Herätys piti olla klo 5, mutta puhelimen herätys ei ollut mennyt päälle…? Laitoin puhelimen päälle ja aika hauskasti näytössä luki aamuherätys klo 5.00. No onpas siitä mulle jotain apua siinä vaiheessa. Omituinen puhelin. Kuitenkin ylös sängystä ja aamupalaa sen minkä ehdin valmistaa. Eli ei kaikkea. Eväätkin hieman tynkäeväät koska kaikkea en ollut ehtinyt laittaa valmiiksi illalla. Ja sitten duuniin. Töissä oli sitten jälleen pitkät ruokailuvälit. Nyt ei mene putkeen. Ei se mitään, pieni poikkeama ohjelmassa mutta ei silti mitään laitonta. Otetaan illalla kiinni. Janne vastasi meiliin ja sunnuntaiksi tiedossa puhelinpalaveri ja uusi hieman tiukempi ruokavalio. JA HETI KOHENI MIELIALA! JESS!!!! Nyt taas saa uutta potkua treeniin. Samalla teen päätöksen jakaa treenejä viikolle hieman laajemmin. Ei vain alkuviikkoon. Salin kesäajan aukioloajat ovat vaan ihmeelliset joten joutuu suunnittelemaan ennakolta huolella viikon ohjelman. 

Lauantai 3.6.06

Aamulla taas töihin ja aivan olin poikki. Jannelta sainkin jo eilisellä uuden ravinto-ohjelman. Alan noudattamaan sitä sunnuntaina, koska luin viestin perjantai-iltana ja olin jo tehnyt eväät tälle päivälle. Aamupala ja ensimmäinen safka töissä ihan ok. Sitten hävisi nälkä ja seuraavan kerran söin vasta kotona. Silloinkin broilerilasagnea. Selvennykseksi: se on paistettuja broilerin filesuikaleita ja lasagnette annospussi. Ei ollenkaan juustoa koska sitä en syö. Ei siis kovin paha annos ja maistui sitten hyvälle. Muutaman tunnin päästä sitten söin väkisin taas ohjelman mukaista ruokaa. Ei maistunut ollenkaan. Outo olo muutenkin. Joko se oli väsymystä tai sitten olen tulossa kipeäksi. Pari tuntia siitä ja taas oli nälkä. Mitä ihmettä…? No lisää sitä lasagnea ja sitten oli parempi olo. Saattoi johtua siitä että oli pitkä väli töissä ruokailussa. Iltapala olkoon myös rennompi tänään. Huomenna varmaan taas parempi olo kun saa nukkua pidempään. Ja aloitan uuden hieman pienempikalorisen ruokavalion. Odotan taas innolla. Relaan loppuillan. Huomenna on myös puhelinpalaveri Jannen kanssa, joten eiköhän sieltä tule rohkaisua. 

Sunnuntai 4.6.06

Taas tuli nukuttua pidempään joten olo on levännyt. Otan uuden ruokavalion käyttöön. Heti aamusta se tuntuu toimivan. Pieni näläntunne kutittelee mutta ei kuitenkaan kova nälkä. Vettä saan juotua koko päivän aikana kunnioitettavasti. Ilta menee töissä, ei siis sunnuntaivapaata. Soitto Jannelle puoli kuusi. Käydään läpi vähän tuloksia ja muokataan hieman vatsaohjelmaa. Yksi uusi liike vaatii pienen opastuksen joten tapaan Jannen salilla viikon päästä. Päätetään katsoa mitä tämä uusi ruokavalio saa aikaiseksi. On kuitenkin jo ihan eri olo joten hyvältä näyttää. Loppuilta menee vettä juodessa ja ruokaa syödessä. Hieman tiukalla aikataululla, koska tosiaan nukuin melko pitkään. Ensi viikkoa onkin sitten hieman suunniteltava koska salin aukioloajat ovat todella erikoiset. Tämä sunnuntai olkoon sitten käännekohta, ja maanantaiaamuna katsotaan mitä se vaaka sanoo.

Viikko 23

Maanantai 5.6.06

Aamuheräys vapaaehtoisesti klo 7.00. Sali aukeaa yhdeksältä ja sinne pitäisi tähdätä. Hieman on outo ja sellainen väsynyt olo mutta valvoin kyllä pitkään edellisenä iltana. Salilla omituinen olo jatkui mutta treeni kulki ihan hyvin. Jätin suosiolla painot entiselleen ja tein Jannen ohjeiden mukaan puhtaita ja suhteellisen hitaita liikkeitä. Tulee kunnon polte lihakseen. Ihan hyvä treeni. Kotona olo oli jotenkin toivottoman väsynyt. Mutta iltavuoro kutsui joten eväät mukaan ja duuniin. Töissä olo vaan heikkeni ja aivan kuumeinen olo oli koko illan. Kuumetta ei kuitenkaan mittarin mukaan ollut, joten ajattelin treenin vaikuttaneen asiaan. Töissä olikin sitten aivan kamala päivä, joka ei ainakaan parantanut oloa. Illalla kotiin tullessa oli pakko ottaa särkylääke ennen nukkumaan menoa. 

Tiistai 6.6.06 

Aamulla heräsin klo 7 maissa. Peiton alla tuntui olevan kylmä ja vedin toisen peiton siihen päälle. Ei auttanut ja heräsi pelko että olisin kipeänä. Jossain vaiheessa oli pakko nousta ja mitata kuume. Ja mitäpäs tapahtui… 38 astetta! Olin siis kuumeessa, edellinen päivä oli alkua tälle. Tuli pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Aivan merkillistä on se että mitään muita oireita ei ole. Pelkkä kuume. Ei muuta kuin terkkarille käymään ja ottamaan tulehdusarvot. Tulehdusarvot oli 36 eli melkoisesti koholla. Terkkari varas ajan iltapäivälle lääkärille jos saisin antibioottikuurin. Hienoa, tätä kaipasinkin! Kotiin takaisin odottamaan iltapäivää. Kuume nousi parhaimmillaan 39:een asteeseen enkä jaksanut edes kävellä ja joka paikkaa särki. Kun menin lääkäriin olo oli hieman helpottanut mutta kuumetta oli edelleen. Lekuri tarkasti kaikki keuhkot, korvat jne. Ei mitään ihmeellistä joten antibioottikuuria en saanut ja ohjeeksi lepoa ja juotavaa runsaasti. Luonnollisesti se kolme päivää sairaslomaa. Sen saan aina, vaikka käsi olisi poikki. Tästä on olemassa myös huonoja kokemuksia mutta onneksi näistä on aina selvitty. Loppupäivän syömiset eivät ole ruokavaliosta vaan ihan omia syömisiä. Perunalaatikkoa ja vaaleata leipää jonkin verran. Myös pussikeittoja. Jonkin verran söin myös jäätelöä ja join limsaa. Sain pidettyä kehon lämpötilan aisoissa. Illaksi olo hieman taas helpotti ja oli suhteellisen helppo nukahtaa. 

Keskiviikko 7.6.06

Aamulla heräsin kun vaimo nousi ylös. Ei kuumetta tai muita oireita. Hieman niska arka ja päätä kolotti mutta ei kovin pahasti. Todella omituinen tauti. Salille en tänään kuitenkaan uskaltaudu mutta päätän palata taas oikeaan ruokavalioon. Jospa tämä tästä taas lähtisi. Nyt on kuitenkin sairaslomapäivä joten sen menee levätessä ja kuulostellessa oloa. 

Torstai 8.6.06

Dear Diary… Missähän se kuume on? Ei tietoakaan mistään flunssasta tai muustakaan taudista. Mieli tekisi syödä jotain off-dietti ruokaa, mutta eipäs sittenkään. Tuntuu sen verran hyvältä että mielessä on salille meno iltapäivällä. Ruokailu sen mukaan. Ja salille päädyin. Jalkapäivä ja nyt laitetaan sitten painoja. Ja laitettiinkin. Jalat oli kuin tukit ja teki kipeää… mutta hyvällä tavalla. Sitten sinne ilmestyi tutun oloinen henkilö. Kyllä, se oli Janne. Ei, ei nyt. Jalat on ihan poikki, toivottavasti se ei tunnista mua. Jannella oli ohjaus menossa joten ehkä selviän. Janne kyllä morjensti mutta… ei taatusti tuntenut mua. Mehän ollaan vaan puhuttu puhelimessa ja musta on huono kuva netissä. Selvisin ja katosin vähin äänin. Juuri siksi että olin aivan poikki ja se olis kuitenkin rääkännyt mut kuoliaaksi. Loppuillasta hyvä olo ja mielessä pyörii tuo mystinen kuume. Mulla kun ei kuumetta ole flunssassakaan. Ei se mitään, hyvä päivä ja ollaan taas mukana projektissa. 

Perjantai 9.6.06

Aamulla ylös kahdeksan maissa. Vaimon kanssa salille, vain siksi että tuntuu siltä. Hauispäivä. Haaste joka kerta, ja tietysti selkä. Selkä on ihan hakusessa. Liian suurilla painoilla tulee tehtyä ja sit sarjat ei ole puhtaita. Opitaan sitten kantapään kautta. Sitä olen elämäni aikana osannut tehdä. Mutta hauikset… Nyt mä sen hiffasin ja enpäs kerrokaan teille…näänäänänäänää… Ei vainens. Kerrankin oikeat tangot, oikeat painot ja oikea rytmi. Ja hauis paisui. JESS!!! No okei, kyllä mulla siitä ohjeet oli mutta kesti tajuta. Hyvä olo taas kaiken kaikkiaan. Tänään tulee se keittiön mitoittaja joten mieli on sopivasti virkeänä. Tulee sit hyvä keittiö. 

Keittiön mitoitus meni hyvin ja ideoita oli paljon. Se menee nyt hieman hautumaan koska kalusteetkin saadaan vasta syksyllä. Yksi stressin aihe vähemmän siis. Iltapäivälle tuli vielä puiden hakkaamista ja muuta puuhaa. Hyvä kun muistin syödä, mutta muistinpa kuitenkin. Iltasella rupesikin aikaisin tulemaan uni silmään. En kuitenkaan viitsinyt vielä seitsemältä mennä nukkumaan. Ihan hyvä päivä jälleen joten aamulla taas vaaka jännittää. 

Lauantai 10.6.06

Moorninggg… Aamulla vaakaan ja painohan on pudonnut yli puoli kiloa. Nyt ei neste pakkaannu. Lämmintä päivää kovasti lykkää ja onneksi näin koska kaupungilla on shopping-tapahtuma ja sinne pitäs mennä käymään. Shoppingissa luonnollisesti piti saada jätskipallo. Ilma oli niin kuuma ja aurinkoinen että ei voinut vastustaa kiusausta. Ja sit lakua, pojalle tietysti :. No kotona niitä lakuja tuli hieman maisteltua mutta ei kuitenkaan yllinkyllin. Iltapäivällä tuli päätös lähteä sauvakävelemään varuskunnan pururadalle. Eli siis vaimo käski, minä suostuin. Ei olis kyl hirveesti napannu. Onneksi käytiin, tuli hyvä olo sen jälkeen. Sauvakävelyllä syke on paremmin rasvanpoltto alueella kuin tavallisella kävelyllä. Sen jälkeen saunaan ja loppuillasta ruokailu ohjeita soveltaen. Eli oikeata ruokaa omalla aikataululla. Ja unihan maittoi yöllä. 

Sunnuntai 11.6.06

Aamun ensimmäinen virhe, menin vaakaan. 200g paino noussut. No sehän aloitti päivän loistavasti. On ehdottoman väärin seurata liian tarkasti painoa koska se heittelee väkisinkin hieman. Aamupäivän söin ohjeiden mukaan mutta kiinnostus oli luokkaa nolla. Iltapäivällä on tapaaminen mulla ja vaimolla Jannen kanssa salilla. Tuskin kuitenkaan treenataan. Katsotaan vaan muutama ohje. Päätimme kuitenkin mennä salille pyörillä, matkaan menee 15 minuuttia. Salilla huomaamme että siellä on kivasti tilaa ja kun tultiin pyörillä, on alkulämmittely suoritettu. Ei muuta kuin salikengät jalkaan ja treenaamaan. Alku menee taas kivasti ja sitten Janne ilmestyykin. Janne hieman kyselee kuulumisia ja katselee treenaamista. Hartioissa kokeilemme uutta liikettä ja kyllä rupes molempia naurattamaan kun hartiat turpos ihan ihmeellisiksi. Ihan kuin olis ollu toppauksia. Se liike siis tulee itselleni treeniin mukaan. Sitten käymme sen ongelman kimppuun. Alavatsalihakset ovat heikko osa-alue. Siihen onkin oiva liike ja se korvaa osan viikon vatsalihasharjoituksista. Ei muuta kuin treeni loppuun, pyörällä kotiin ja saunaan. Kyllä oli sen jälkeen pirteä ja motivoitunut olo. Uusi viikko on periaatteessa jo aloitettu joten jatkukoon sen mukaisena ensiviikolla. Nyt on jälleen uutta potkua tähän projektiin. Ensi viikolla alkaa kesäloma joten sitä odotellessa muutama työpäivä välissä ei paljon haittaa. Heihei tälle viikolle… 🙂

Viikko 24

Maanantai 12.6.06

Maanantai aamu, aina kiva herätä 🙁 Väsymys painaa ja töihin on mentävä klo 6. Edellisenä iltana luonnollisesti olin tehnyt eväät valmiiksi ja aika kassihan se oli. Töissä sitten tulikin pettymys ruuan kanssa. Kala maistui suolaiselle ja se johtui varmaan sellaisesta valmisriisistä jota olin ostanut. Ruokailu meni sitten aivan ketuilleen. Lisäksi duunin mikro oli hajalla joten sekin vähä mitä kykenin syömään meni kylmänä. Ei hyvä. Ei treeniä tänään kun aamuvuoropäivinä väsyttää aina iltapäivästä. Kotona söin hieman taas ruokavalion ohi. Sen verran jäi aamupäivällä energiavajausta että kotona oli tankattava jotain hieman vahvempaa. Olisko ollut broilerilasagnea. Ilman sitä juustoa tietysti. Iltasella sitten hieman väsynyt olo, johtui juuri tuosta syömisestä. 

Tiistai 13.6.06

Jälleen aamuvuoro ja aamuväsymys. Eväät mukaan ja tänään normiriisiä. Nyt vaan tuntuu siltä että kala tökkii aivan hulluna. Eväät jää puoliksi syömättä. Ei siis hyvä homma. Tästä johtuen siis kotona ruokailu taas hieman soveltaen ja oikeasta ruokavaliosta poiketen. Taisi olla sitä lasagnea vielä jäljellä. Myös jätskiä pari palloa. Sen verran alkaa olla kuumat ilmat että sen suon itselleni pahassa paikassa. Kyllä sen hieman oloa helpottaakin. Kuumuus tuo mukanaan väsymyksen. Loppupäivästä ei paljon ihmeempää koska salille en tänäänkään mene. 

Keskiviikko 14.6.06

Iltavuoropäivä ja aamulla siis pidemmät unet. Puoli kymmeneksi katsomaan sitä uuden keittiön suunnitelmaa ja siinä menikin pari tuntia helposti. Kotiin tullessa olikin melkoinen nälkä ja matkalla haettiin kotipitsasta pojalle pitsa ja itselleni kotzone. Ilman juustoa sekin koska olen anti-juusto ihminen. Eli siis ohut pizzapohja, kanaa, salaattia runsaasti ja chilikastiketta. Puolikkaan söin kotona ja toisen puolikkaan otin duuniin evääksi. Eli siis kuitenkin pieniä kerta-annoksia. Muuten ruokailu ohjeiden mukaan ja vettä menee kivasti ilmasta johtuen. Ei siis treeniä tänään koska iltaan duuniin. 

Torstai 15.6.06

Iltavuoro taas ja aamusella lenkille. 9 km ripeää kävelyä. Aurinko paistoi ja mittari näytti 26 astetta lämmintä. Siis hihaton paita päälle ja shortsit jalkaan. Sitten se hauska osuus. Jostain ihmeestä ilmestyi pilviä ja lämpötila laski hetkessä. Paloheimon mittarilla näkyi 16 astetta ja alkoi tuulla. Kiva loppumatka, ihme kyllä en ollut aivan umpijäässä. Evääksi tänään kalan sijasta kanaa. Ihan vaan filettä ilman mitään marinaadia. Se menee hyvin alas ja pienellä maustamisella on ihan hyvää. Iltasella duunissa hyvät fiilikset…LOMA ALKAA VUORON JäLKEEN!!!!!!!!!!!! Kotona odotti “lomasiideri”, mutta en koskenut siihen näin iltasella ja hyvä niin. Säästän sen lomapäiville kovaan janoon. 

Perjantai 16.6.06

LOMA LOMA LOMA!!!! Nyt se alkaa, ja miten alkaakin. Yhdeksältä ylös ja salille kymmeneltä. Tänään on jalkapäivä ja pääsen testaamaan niitä uusia vatsalihasliikkeitä. Tänäänkin mennään pyörällä salille joten alkulämmittely tulee luonnollisesti tehtyä menomatkalla. Vatsat heti alussa ja vei jessus sentään että tuntuu kamalalta. Niin oikein tein kun voin ja tuntui siltä kun joku olisi repinyt vatsalihaksia vatsasta irti. Erittäin tehokkaita liikkeitä. Jalkatreenikin otettiin tosissaan ja edellisen päivän lenkki tuntui jaloissa melko vahvasi. Hieman hapuilua oli tehdä samoilla painoilla kun viimeksi. Kotiin ajaessa oli ajettava pyörällä jo hieman hitaammin. Kyllä tuntui jalat väsyneeltä ja vatsalihakset tiukoilta. Kotona sitten tunti tunnilta vatsa tuntui suorastaan kramppaavan ja alkoi olla hupaisaa kun itseään liikutti. Tehokas liike taatusti mutta huominen jo pelottaa. Illalla sitten sen loman kunniaksi pieni pussillinen chilipähkinöitä ja se siideri. Kyllä loman kunniaksi voi ne ottaa kun päivän treenikin oli kunnollinen. Nukkumaan mennessä vatsa tuntui edelleen kireältä. 

Lauantai 17.6.06

Aamun herätys oli kamala. Vatsalihakset olivat SAIRAAN KIPEäT!!!! Oikeesti, ihan oikeesti, mitä ihmettä niille on tapahtunut? Vatsa oli aivan länässä ja jokainen pienikin vatsalihaksiin kohdistunut liike aiheutti kivuliaan kramppaavan tunteen vatsalihaksissa. Ja vielä syvissä vatsalihaksissa, ja koko vatsan alueella. AUTS!!! Tänään mennään äidilleni tekemään hieman suursiivousta. Ennen sitä kuitenkin pakolliset kauppakäynnit. Joka paikassa, jokainen liike, jokainen yskäisy tai aivastus aiheutti etukumaraa. Vatsalihakset olivat niin kireät että välillä oli painuttava etukenoon koska en saanut vatsalihaksia millään venymään. Tässä parantelussa menee aikaa. Iltapäivällä relataan koska siivouksessa hukkui aikaa ja energiaa. Jätskituuttia ja iltasella karkkia. Ja tietysti sauna. Huomenissa on selkä/hauis treeni. Vatsalihaksiakin pitäisi tehdä mutta tuntuu kaukaa haetulta unelmalta. Jos pystyn niin teen samoja liikkeitä, koska teho on jotain aivan uutta minulle. Iltasella hieman vatsaa yritän venyttää jotta ne ei kramppaisi yöllä. Tämän liikkeen olen nyt ristinyt “kireän korsetin kostoksi”. Janne lupasi hankkia mulle “korsetin” vatsalihaksista, sellaisen kireän keskivartalon. No Pain, No Gain… Näitä muutama viikko ja kyllä vararengas pysyy vyötäröltä. Taatusti! 

Sunnuntai 18.6.06

Aamulla pitkät unet koska valvoin tosi myöhään illalla. Siinä futista katsellessa ja muutenkaan ei väsyttänyt. Tänään olisi siis salipäivä. Aamusta heti huomasi kuinka lämmin ilma verottaa sellaista parasta terää pirteydestä. Ei saa valittaa, kyllä sitä vettäkin taas tulee kun ei tarvis. Ruokailu yritetään pitää kuosissaan ja tänään viimeisen kerran kanaa. Pitäisi taas yrittää syödä kalaa. Salille klo 16 kun sali aukesi. Alussa hyvin tilaa ennen kuin väkeä alkoi tulla enemmän. Ihan hyvä treeni mutta alkaa olla kuuma treenata näillä ilmoilla. Ilmastointi salilla on mallia “tuuletin”, eli ei paljon jäähdytä. Niitä uusia vatsoja tein tänäänkin ja kyllä tuntui kamalalta. Ihan yhtä paljoa niitä en saanut tehtyä kuin edellisellä kerralla mutta nekin mitä tein, tein kunnolla. Huomenissa varmasti taas muistaa tehneensä. Kotiin tullessa vaimo lähti salille tapaamiseen Jannen kanssa. Sieltä tullessa kertoi että mullakin olisi ollut tapaaminen Jannen kanssa. Sori Janne, mun moka. Päivät ovat aivan sekaisin kun olen loman aloittanut. Kyllähän niitä ajatuksia tuli vaihdettua viime sunnuntaina jo jonkin verran, joten ei ihan pimennossa olla. Nootia tuli kanan syömisestä, tietysti. Janne lukee tätä päiväkirjaa joten joudun olemaan rehellinen, mutta niinhän olen aina joten tämä ei sinänsä tuota ongelmia. Mutta kaikessa rehellisyydessä tämä kana kokeilu oli pakollinen. Kun jonkun ruuan kanssa tulee huonoja kokemuksia niin pitää hetkesi unohtaa koko ruoka. Mutta tiedän varmasti sen että haitta oli pieni ja kalan merkityksen ymmärrän hyvin, joten huomenissa aletaan taas kiristämään tahtia. Tähän kalaongelmaankin tuli Jannelta vinkki. Muutenkin tarkan ruokavalion noudattaminen helpottaa mahdollisia muutoksia tai niiden tarvetta. Veden juontiin on myös kiinnitettävä huomiota koska näillä ilmoilla pienikin nestehukka elimistössä vie puhdin treenaamisesta ja sitä en tosiaan tahdo. Treenaamisen on mulle oltava hauskaa ja motivoivaa. Muussa tapauksessa se on pakkopullaa ja enemmän siitä on haittaa kun hyötyä. Se ottaa pattiin ja aiheuttaa loukkaantumisia, koska liikkeisiin ei tule keskityttyä kunnolla. Kun olen salilla elementissäni, olen ihan omassa pikku maailmassani. Tämän viikon saldona voidaan sanoa mainita hieman huolimaton ruokavalio, motivaation/vireystason hetkellinen putoaminen ja aivan uusi maailma vatsalihasten saralla. Paino putosi maltillisesti ja kiinteyttä havaittavissa. Huomasin myöskin että se pieni napostelu ei oikeastaan tuonut sen kummempaa mielihyvää, ehkä vain hetkeksi. Jatkossa ne jääkööt pois. Mielessä pyörii jopa ajatus useammasta salitreenistä viikon aikana. Mutta…tiedän, tiedän…palautumisen merkitystä ei saa unohtaa. Aionkin hieman lisätä mahdollisia aerobisia treenejä viikolle. Esim. kävelyä tai sitten rullaluistelua. jos vaan polvi kestää. Kesti se talvellakin luistelua joten eiköhän se tuossa mukana tule. Ensi viikkoon uusin kujein ja kovemmalla treenillä. End of viikko…

Viikko 25

Maanantai 19.6.06

Uusi viikko, uudet helteet. Kyllä pitää lämmintä ilmaa, ja sen huomaa olossa. Veto on poissa, joten tänään ei salille ole asiaa. Yhdeksän maissa käyn mummoni kanssa hänen ystävällään kaffella. Tarjottavana olisi tietysti makeaakin mutta pysyn kohteliaasti kahvilinjalla. Tämän viikon pitäisi olla tiukka viikko. Sitä kuitenkaan liiemmin ajattelematta että tällä viikolla on juhannus. Täytyy katsoa miten tuon grillaamisen kanssa on, ehkä jotain kuitenkin. Ainakin kanaa, ja alkoholi jääkööt vähemmälle. Syöminen pysyy tänään hyvin aisoissa ja ateriat ovat tasaisin väliajoin. Ei kummempaa tapahtumaa tälle päivälle. 

Tiistai 20.6.06

Helteet jatkuu. Aamusella käydään 24 km:n rullaluistelu reissulla. Sellaisella rasvanpolttosykkeellä ja vähän joskus ylikin. Aurinko porotti mutta hieman tuuli, joten jaksettiin kivasti. Kotona kyllä lämmön vuoksi olin aika poikki. Päivällä oltiin pari tuntia maauimalassa. Aurinkoa otin ja tietysti, joka kesäiseen tapaan poltin olkapäät, rinnan ja vatsanseudun. En voi ruskettua ennekuin olen palanut. Tämä on aina tällaista. Iltapäivällä sitten salille tekemään rinta/hartia treeni. Kyllä huomasi sen rullaluistelun vaikutuksen. Meillä oli kuitenkin sauvat mukana ja luistellessani työnnän usein voimakkaasti käsillä. Painoja ei paljon salilla lisäilty ja aika poikki olin muutenkin. Tarpeeksi lämminkin salilla oli. Hartioissa paneuduin pariin uuteen liikkeeseen. Tuli tehtyä takahartioitakin. Ja taas pullisteltiin. Taitaa olla onnistunein osa-alue nuo hartiat. Tosin, ei siinä rasvaakaan ole päällä, joten ne näkyvätkin helpommin. Rintalihaksetkin kyllä kiristyivät mutta treenistä oli hieman teho pois. Tulipahan tehtyä ja loppuillan ruokailutkin meni ohjeiden mukaan. Rankka päivä kaiken kaikkiaan. Illalla uni maistui. 

Keskiviikko 21.6.06

Aamusella puoliväkisin ylös. Tarvis käydä aamupäivällä tekemässä jalkatreeni. Sali on kiinni torstaista sunnuntaihin juhannuksen vuoksi. Hauis/selkä treeni jää siis ensiviikon maanantaille. Pyörällä salille ja kuuma oli alusta alkaen. Samoilla painoilla kuin ennenkin mutta kyllä tuntui voimattomalta. Vatsalihaksetkin ovat aivan piipussa. Tämä pieni breikki treenissä tulee hyvään paikkaan. Loppuviikosta on luvattu hieman viilenevää joten se olisi nyt poikaa. Olen ehkä kuitenkin enemmän talvi-ihmisiä kuin kesäkolli. Ehkä sitten ensi kesänä kun six-päkki komistaa vatsanseutua 🙂 Noo…katellaan sitä sitten… Kuitenkin treenit tälle viikolle tehty. Ehkä lisää rullaluistelua jos emäntä innostuu lähtemään matkaan. Juhannus tuo kieltämättä aikalailla paineita ruokapuolelle joten extra liikunta ei varmaan olisi pahasta. Kanaa on jo ostettu. äitini tulee meille varmaan syömään jussiksi. Pakollinen ateria on ranskalaiset ja wieninleikkeet juhannuspäivänä. Se on aina äitini bravuuri joka juhlapyhänä. Se ruoka on pakollinen paha ollut jo kymmeniä vuosia. Ennen olen jaksanut ahtaa useampiakin pihvejä vatsaani mutta nyt taitaa jäädä yhteen, korkeintaan kahteen. Katsotaan mitä jussi tuo tullessaan. 

Torstai 22.6.06

Aamusella oli taas saanut nukkua, mutta taas heräilin yhdeksän maissa. No, onhan sekin jotain. Aamupalan jälkeen revittiin sitten Hyvinkäälle alennusmyynteihin. Intersportin kellarimyyntiin, jossa riittää alennuksia. Yleensä en itselleni mitään löydä mutta nyt tärppäs. Ostin itselleni 265:n euron arvoiset uudet K2:n rullaluistimet 60:llä eurolla. Siinäpä alennus. Sanoi myyjäkin että ei paha ostos. Ei minunkaan mielestä. Myös toisesta kaupasta löytyi jokuset paidat ja housut. Loppupäivänä oleiltiin vaan ja suunniteltiin juhannuksen ohjelmaa. 

Perjantai 23.6.06

Tämä päivä on kirjattava kunnolla. Tässä vaiheessa on jo syöty parikin kertaa. Aamupaino 87,2kg. Pudonnut tasaisesti koko ajan. Tämän painon kirjaan ylös siksi että seuraan grillaamisen vaikutuksia tarkasti. Lounas oli seuraavanlainen: Grillattu broilerin rinta 2kpl(ohuita), puolikas marinetti pihvi (jauhelihaa), grillattua ananasta ja tomaattia, pala patonkia munavoilla, light siideriä 1,5dl, 2 perunaa, kurkkusalaattia. Kahvin kanssa itse leivottuja muffinsseja, kevythovimokkahyytelökakkua(nimihirviö), pala kääretorttua, mansikoita ja hieman kermavaahtoa. Pienet nokoset päivällä teki terää. Päivällinen kuulostaa seuraavanlaiselta: Grillattua porsaan ulkofilettä, marinetti pihvi, oliiviöljyssä grillattua perunaa mausteilla, grillattua maissia, tomaattia ja ananasta, pala patonkia ja siideriä 1,5dl. Kahvin kanssa samat satsit kuin lounaalla, annokset melko pieniä. Mutta kun vaimo leipoo niin onhan syötävä. Loppupäivänä syömiset jotain pientä koska ei mahtunut enempää. 

Lauantai 24.6.06

Päivä uusi ja aamusella 24 km rullaluistelulenkki uusilla luistimilla. Alussa huomasi raskaamman ruokavalion merkityksen. Lähti elimistö hitaasti käyntiin. Loppureissu vauhdikkaasti. Vatsalihasten kunto on selvästi kohentunut. Sen huomaa luistellessa luisteluasennosta ja työntövoimasta. Sillä saralla ollaan siis hyvällä mallilla. Puoliltapäivin sitten sinne äidille syömään piffiä ja ranskalaisia. Kyllä maistui mutta huomasin että annoskoko oli melkoisen pieni verrattuna normaaliin syömiseen. Ei yksinkertaisesti mahtunut enempää. Päivällä varaston suursiivous joka onkin odottanut jo muutaman vuoden. Suunnilleen tänne muutosta lähtien. Iltapäivälle on taas grillausta ja vuorossa kalkkunafileet. Myös perunaa ja salaattia. Ananasta ja tomaattia. Iltasella jotain murkinaa mahaan, en edes muista mitä. Alkaa jo kaivata kevyempää ruokavaliota. Olo on raskaanpuoleinen ja unet ovat yöllä rauhattomat. 

Sunnuntai 25.6.06

Aamupäivällä ei kummempaa liikuntaa. Puolenpäivän maissa viimeiset grillaukset, luojan kiitos. Possun ulkofilettä ja paistettuja perunoita, nekin öljyssä paistettuja. Salaattia ja ananasta. Pikkasen limpparia. Päivällä autotallin suursiivous ja sen jälkeen yksi äidiltä jäänyt porsaanleike chilikastikkeella. Seuraava ruoka saa olla paljon kevyempi. Ensi viikolla syön kunnolla ja treenaan kovaa. Pääsen myös tapaamaan Jannea, otetaan treenikuva nettiin. Ainiin…se paino.. 89 kiloa. Eli 1,8 kiloa painoa perjantaista lisää. Katsotaan kuinka nopeasti se lähtee pois. Ruoka on kuitenkin ollut melkoisen proteiini painotteista joten saattaa tehdä hyvää. Sellainen pieni tankkaustauko :). Muutenkin tällainen perheen rentoutuminen ja hyvän ruuan syöminen on juuri jotain mitä kaipasin. Seuraava on sitten ensi jouluna. Nyt on suhteellisen ähky olo, joten jään sulattelemaan tämän viikon energialatausta sohvan pohjalle. RöYH!!!

Viikko 26

Maanantai 26.6.06

Ohhoijaa…uuden elämän uusi alku osa 2 Nyt on grillaamiset grillattu ja eilen illalla jo syöty viimeiset ateriat dieetin mukaisesti. Paino on pudonnut puolikiloa vuorokaudessa. Voitte kuvitella tätä nälän tunnetta, kun yhtäkkiä kolmen päivän ruokamaratonin jälkeen siirrytään hetkessä tiukempaan ruokavalioon. Vaikka en sitä ruokaa kaipaa niin sen makua kylläkin. Vaatii motivaatiota tehdä näitä ruokia, koska ei puhuta mistään mahdottomista herkuista. Mutta motivaatio on kohdallaan, ja lupaan sen pitääkin sellaisena. Aamulla salille tekemään se selkä/hauis treeni viimeviikolta. Ihan hyvä treeni mutta kuuma oli. Hauikset alkavat pikkuhiljaa tajuta tämän treenauksen idean. Niitä rääkkäsinkin oikein hitailla toistoilla. Tänään olisi tarkoituksena myös käydä, kaverilta lainaksi saadulla pakettiautolla, vaimon siskolla Teiskossa. Se on siellä Tampereen takana, jos ja kun joku ei tiedä :)… Onko sitten enne että päivämäärässä on kolme kuutosta… 666… mutta tuntuu että asiat menevät jotenkin persiilleen? Aamulla vaimon sisko soittaa meille että yksi hänen pojistaan on sairaana joten meidän poitsun leikkikaveri on kipeänä. Päätämme silti mennä sinne koska pakettiauton mukaan tulee yksi meillä kotona lojuva kuntokeskus. Huomatkaa, multa löytyy kuntokeskus kotoota ja se on käyttämätön. Ei ole painoja nääs…seliseli… Meillä on pankissa miitinki puoli yhden maissa joten ennen sitä emme pääse lähtemään. Juuri kun olemme menossa pankkiin, kaveri soittaa että pakettiauto on hajalla. No niinpä tietysti. No, pankkiin vaan sitten. Pankissa meneekin yllättävän paljon aikaa ja pääsee ruokailuväli venähtämään. Tämä on harmillista koska siitä tulee hieman huono olo ja alkaa päätä särkemään. Luonnollisesti sen jälkeen pitää päästä alennusmyynteihin Hämeenlinnaan. Kaikesta huolimatta ateriat täsmälleen listan mukaiset ja yö unetkin ovat taas paremmat. 

Tiistai 27.6.06

Aamu-unet, kullan kalliit… Sai taas heräillä omia aikojaa. Yhdeksän maissa unet tuntuvat loppuvan. Eilen illalla tuli kaverilta viesti että pakettiauto olisi kunnossa. Joten tänään uusi yritys kuntokeskuksen viennissä. Reissu alkaa puolenpäivän maissa ja ruokakin on toisessa päässä pyydetty sellaiseksi että vastaisi jotenkin ruokavalioni tarvetta. Matkustaminen Toyota Hiacen kyydissä onkin pikkusen erilaista kuin uudehkon Volvo penkeillä. Selkä sai hieman selkäänsä…tai sai siis kipeetä. Ajettavuus muuten ihan ok, mutta vettä tuli niin maan…paljon :). Perillä opastukset kuntolaitteeseen ja kuulumisten vaihtamisia. Sieltäkin tuli kommentteja ulkomuotoni muuttumisesta…taisi olla kuitenkin maksettu mainos ;). Ruokakin oli just eikä melkein ja sillä jaksoikin sitten ajaa tämän pikavisiitin jälkeen kotiinpäin. Kotona ruokaa lisää lärviin ja kaikki vaikutti olevan ok. Mutta sitten… Iltasella, ennen iltapalaa alkoi nälkä vaivata. Eikä ihan pieni. Olis tehnyt mieli vaikka mitä ja sitä olisi kaapista löytynytkin. Tämä oli nyt se kohta jossa sitä tahdonvoimaa testataan. Päätös omasta kunnosta on jokaisen oma ja jokainen saa sen tehdä päätöksen itse. Mitäpä päätin siis tehdä? Söin maitorahkaa ja ananasta. Olis ollut lasagneakin ja muitakin herkkuja. Tämä oli kuitenkin suuri voitto minulle itselleni. Voitte kuvitella sitä motivaatiopläjäystä minkä sain tästä päätöksestä. Kun ei vaan syö niin ei tarvitse katua myöhemmin. Minulle tärkeää on myös Janne rooli motivaattorina ja takapuoleen potkijana. Usko siihen parempaan vartaloon kasvaa koko ajan. Minulle ei ole enää mitään merkitystä sillä, että olen tästä touhusta maksanut. Nyt vaakakupissa painaa oma hyvä olo ja oman olemuksen muokkaaminen. Niin ja paino oli pudonnut eilisestä 700grammaa… 

Keskiviikko 28.6.06

Keksiviikko, ilman keksejä. Eli ei pikkunaposteltavaa tai muutakaan välipalaa. Dieetti pitää ja paino putoaa. Tänään olisi salitreeni Jannen säestyksellä. Janne ottaa jotain action-kuvia treenistä. Joutuukin tekemään liikkeet huolella. Koko aamupäivän valmistaudun tuohon treeniin. Treeni menee kivasti ja kuviakin tuli räpsittyä. Joitain niistä taitaa ilmestyä näille sivuille. Siinä Jannen kanssa rupateltiin ja molemmat olimme tyytyväisiä tuloksiin ja paljon ei olis tarvetta muuttaa. Mutta, mutta… Taisin tehdä sopimuksen paholaisen kanssa, eli sinetöin kohtaloni. Näin vähillä sanoilla sanoen en taida päästä tästä rääkistä eroon vähään aikaan ja taitaa tahti vielä koventua. Sitä se on kun suu käy ja aivot ei ehdi ajatella. Eli projekti sai uuden luonteen ja jatkuu uudella tavoitteella. Tätä pääsette seuraamaan pidemmän aikaa tästä eteenpäin. Katsotaan mihin asti pää kestää ja kroppa jaksaa. Edelleenkin ihmettelen että miksi ryhdyin tähän kesäaikana. Loppuvuonna ei ole sitten mitään kummempia juhlapäiviä joissa kiusaus ylimääräisten herkkujen nauttimiseen olisi haittana. Päiväkirja varmaankin jatkuu normaalisti ja kuvia ilmestyy enemmänkin. Nämä ensimmäiset treenikuvatkin ovat jo otettu kun paino on pudonnut 6 kiloa, joten aloituspiste näkyy parhaiten etusivun kuvassa. Katsotaan mihin minulla on mahdollisuus päästä ja missä ajassa. Jos se antaisi joillekin potkua yrittää itsekin päästä elämänsä kuntoon. Mutta kuten jo olen aiemmin ilmaissut, olen tajunnut tämän tilaisuuden merkityksen itselleni. Tässä iässä uskon mahdollisuuksien olevan paremmat kuin viiden vuoden päästä. Nyt kun olen vielä suhteellisen terve. Treenistä kotiin tullessa olikin tosi motivoitunut ja energinen olo. Jos sitä syksyllä 33 vuotta täyttävänä olisikin paremmassa kunnossa kuin ikinä elämässään. Toivossa on hyvä elää :). 

Torstai 29.6.06

Hieno auringonpaiste heti aamusta ja lähdemme koko perheen voimin peltosaaren urheilukentälle harjoittelemaan pojan kanssa pikajuoksua. 40 metriä on kahdeksanvuotiaiden pikamatka. Kovaahan tuo jaksaa kipittää ja kehityskelpoinen yksilö kaiken kaikkiaan. Perittyä tietysti :). Sieltä kotiin ja hieman murkinaa navan seudulle. Lähden yksikseni Hyvinkäälle rullaluistimilla, sää on niin hyvä. Menomatka menee niin nopeasti että joku on pielessä. Niinpä niin. Asteikolla kovasta älyttömään, minulle osuu takaisin vastatuuli joka menee tuon asteikon yli. Sanoisin peräti naurettava vastatuuli. En päässyt yhtään mihinkään. Jos en olisi työntänyt käsillä, olisin lähtenyt takaisin Hyvinkäälle päin. Raivosin suoria pitkin ajatellen että minua et murra, minä en luovuta. Koton olin aivan poikki, jalat sekä kädet aivan voimattomina. Ensi kerralla tarkistan että ei ole pohjoistuuli kun lähden luistelemaan. Ruokavalio silti pysyy kurissa vaikka tekisi mieli tuollaisen reissun jälkeen jotain hyvääkin. Loppupäivänä olin aika poikki mutta ansaitusti. 

Perjantai 30.6.06

Aamuherätys klo 8.00. Lomalla, ei mitään järkeä. Mutta salille pyörällä yhdeksäksi. Jalkatreeni, joka onkin tavattoman raskas. Eli se luistelu näkyy tänään jaloissa. No, kroppa ei tiedä millä painoilla tehdään, se tunnistaa vain rasituksen. Niillä tehdään joilla jaksetaan. Treenin jälkeen otin hieman aurinkoa kotini takapihalla, ja kuuma olikin. Sais tuon irti lähteneen ihon hieman ruskeammaksi. Rasvaa kunnolla pintaan ja mp3 soitin kainaloon. Mukava rentoutumishetki. Loppupäivälle ei kummempaa ohjelmaa, jalkapalloa seurailin telkasta. Vielä viikko lomaa jäljellä joten on se aikakin rentoutua. Ruokavalio edelleenkin kuosissaan ja pysyykin koska uuden projektin vuoksi motivaatio on huipussaan. 

Lauantai 1.7.06

Aamu-unet pidemmät kuin normaalisti, johtuen varmaan siitä että yöllä oli melkoisen kuuma. Lomasääksi tämä on melko poikkeuksellista. Yleensä tulee vettä koko loman. Kuumuus vie edelleenkin melkoisesti voimia ja täytyy pitää huoli siitä, että ei kuluta liikaa energiaa päivän aikana. Nesteitä pitäisi myös nauttia. 9km:n kävelylenkki tuli suoritettua kaupunkiolosuhteissa. Asfaltti ei ole paras alusta jaloilleni mutta ilma oli mainio ja sain samalla hieman aurinkoa. Oli hieman huono päivä. Ei tosin aluksi minulla mutta kummasti se tarttuu kun jollain toisella on huono päivä. Se on läheisten tuki joka silloin puuttuu. No, onhan noita. Kuitenkin jäin jostain syystä iltasella katselemaan telkkaria ja aikaa menikin mukavasti. Nukkumaan menin puoli kolmen maissa yöllä. Ei oikein hyvä juttu, mutta kerranhan sitä nyt loman aikana. 

Sunnuntai 2.7.06

Unet luonnollisesti pitkälle aamupäivälle. Täytyy hieman seurata tuota nukkumaanmeno aikaa. Kunnon unet olisivat tärkeät kropan levon kannalta, mutta olen kyllä ollut aina huono nukkumaan kesäöitä. Tänään on kuitenkin salipäivä. Taas olisi selkä/hauis päivä. Jotain pitäisi kehitellä tuolle selälle. Se jää kehityksestä jälkeen muille lihasryhmille. Siispä, hieman painoa pois taljasta ja liikkeet hitaiksi ja puhtaiksi. Ja kyllä teki kutaa. Joskus olen repinyt taljassa huomattavasti suurempia painoja joten tuntui hölmöltä vähentää edellisestä kerrasta painoja. Mutta siinäpä se juju onkin. Kun jaksaa keskittyä tekemään sillä oikealla lihasryhmällä, niin ei kompensoi liikkeen aikana muilla lihaksilla. Selkään jäikin hyvä tunne treenistä. Hauiksia taas kiduttamalla ja kyllä olivat tukossa treenin jälkeen. Se on mulla aina hyvä merkki treenin tehosta. Syömiset tälle viikolle aika hyvin ohjeiden mukaiset. Veden juominen valitettavan heikkoa. Oli menemisiä ja olemisia joiden vuoksi oli vaikea sitä litkiä. Ensi viikolle ei ole ennalta tekemistä joten otetaan vesihukka takaisin. Painoa viikon aikana pois noin kilon verran joten rauhallinen tahti ja hyvä olo säilyy. Sen kuitenkin sanon että syömisen kanssa on oltava tarkka. Liian pitkät ruokailutauot aiheuttavat sellaisen nälän tunteen että kaikki maistuisi mitä ei saisi syödä. Muutenkin kun tiedän tämä projektin jatkuvan pidempäänkin, mahdollisesti syyskuun loppuun asti, ei tule mietittyä että koskas sais taas syödä kunnolla. Pienenä harmina on tuo vaimon kumma vietti ruveta leipomaan kun olen dieetillä. Mutta asuuhan tässä taloudessa muitakin ja itse olen tieni valinnut. Vaimolla loppui juuri parin kuukauden treenijakso Jannen kanssa ja tulokset ovat hämmästyttävät. Kyllä kelpaa katsella ja miksi ei kelpaisi. Itseäni nuo tulokset myös motivoivat. Kyllä hän pienen leivonta hetken ansaitseekin. Ehkä minäkin joskus…

Viikko 27

Maanantai 3.7.06

Maanantait on lomalla parhaita, herätessä tietää että uusi lomaviikko on alkamassa, eikä uusi työviikko. Viimeinen viikko silti jäljellä lomailua. Hieman lohduttaa ajatus vuorotteluvapaasta syyskuussa. Herätys tapahtui taas vapaaehtoisesti ja yhdeksän jälkeen. Aamupäivällä heitettiin 24km:n luistelulenkki ja tällä kertaa ilman naurettavaa tuulta. Päivällä otettiin aurinkoa ja kyllä se jaksoikin paahtaa, vaatii kunnon aurinkorasvat. Päiväruoka oli ohi dieetin. Grillattu possun sisäfile ja keitettyjä perunoita, tomaattia ja ananasta. Eli ei kovin paljon ohi ohjeista. Teki hyvää ja maistui taivaalliselta. Päivän aikana runsaasti vettä, todella runsaasti. Taisi olla kuumin päivä tänä kesänä. Ostoksilla käynti on tuskallista koska auto ehtii paistua auringossa aina kaupassa olon aikana. Ilmastointi jäähdyttää auton muutamassa minuutissa mutta matkat ovat lyhyet riihimäellä joten aika laiha lohtu. Hyvä viikon alku silti. 

Tiistai 4.7.06

Ohhoijjakkaa… Aamusella ei salille pääse joten nukkuakin sai pidempään. Kuumat päivät jatkuu ja aurinkoa ottaessa tulee todella kuuma. Aion kuitenkin näyttää töihin palatessani siltä että olen tosiaan lomilla ollut, joten ei auta valittaa. Rasvata pitää huolella ja auringossa ei auta montaa tuntia maata. Lihakset erottuvat paremmin hieman ruskettuneessa ihossa joten siinäpä toinen motivaattori. Tänään ruokailu on ohjeiden mukainen vaikka kiinnostus tähän sapuskaan on todella minimissään. Vettä tulee juotua yllättävän vähän, tuntuu siltä että se pakkautuu elimistöön ja turvottaa. Nämä säät sen tekevät, kuumalla elimistö tekee omia temppujaan jotta ihminen ei kuivuisi. Hiki valuu kuitenkin jatkuvasti. Iltapäivällä salilla ei paljoa väkeä ole. Kuuma on treenata, mutta jaksan silti kohtalaisesti vääntää rintalihaksia ja kiristellä hartioita. Tämä on varmaan yksi mieluisimmista treeneistä. Illalla nukahtaminen on tuskallista kuuman ilman vuoksi. Sekin hieman verottaa palautumista treeneistä. 

Keskiviikko 5.7.06

Kylläpäs niitä ilmoja nyt lämmitellään. Jalkatreenipäivä olisi vuorossa ja näillä ilmoilla hieman arveluttaa tämä treeni. Se on kuitenkin isoilla lihaksilla tehtävä treeni ja vie voimia kaikista eniten. Tänään ajattelin tehdä pohkeitakin koska treeni on kaikista lyhyin. Saan siihen hieman lisää uusia juttuja. Vatsojakin teen hieman extraa. Vaimo lähti pojan kanssa taas Teiskoon joten olen ihan kesäleskenä. Nyt olisi hyvä paikka korkata siideri ja rentoutua. Mutta ei, olen valinnut oikein miehisen lomadieetin ja sitä mietinkin auringossa maatessani. No, ei auta valittaa taaskaaan. On kuitenkin outoa yrittää pitää dieetistä kiinni kun on yksikseen kotona. Hieman tulee lipsuttua iltasella mutta syö vain runsaamman määrän näkkileipää kinkun kanssa. Ja mehujäätä. Kuuma kun on. Nukkumaan tulee mentyä myös myöhemmin ja sammahdin lopulta sohvalle. Hyvä on sohvakin nukkua. 

Torstai 6.7.06

Aamu-unet menevät luonnollisesti pitkäksi, taisin nukahtaa kahden maissa yöllä. Aamuyöstä heräsin suloiseen variksen lauluun, ikkuna oli näet auki. Pistin ikkunan kiinni ja siirryin makuuhuoneeseen. Herätys oli sitten hieman ennen puoltapäivää. Tänään ei mitään treeniä ja makailin taas aikani auringossa. Rento päivä ja rento ruokavalio. Muuten ihan ohjeiden mukainen, mutta iltasella hieman leipää ja kinkkua. 

Perjantai 7.7.06

Voi rähmä näitä ilmoja. Kuumempaa on päivä päivältä. Tälle päivälle olisi treeni ja siihen valmistaudun aamusta asti. Vetää juon reilusti ja syön ohjeiden mukaisesti. Sitten iltapäivällä kun eksyn kuntosalin pihalle huomaan salin olevan kiinni. No niinpä tietysti, olin unohtanut nämä omituiset aukioloajat ja olin nyt turhaan mennyt sinne. Kaupan kautta kotiin ja sitten ihmettelemään että mitähän sitä puuhaisi. Ei paljon mitään. Odottele vaan että ne karkulaiset saapuvat sieltä Teiskosta kotiin. Vähän meni ketuilleen tämä päivä. Illalla oli taas vaikea nukahtaa koska on todella kuumat illat. 

Lauantai 8.7.06

Aamusta asti on niin kuuma että tekee mieli vaan makailla, myös siksi että nukkuminen on sellaista viileän peitonkulman etsiskelyä. Aamusta kuitenkin kaupoille että saa senkin pois. Onneksi on ilmastoitu auto, jotenkin jaksaa ajaa. Ensin en ajatellut tehdä mitään mutta iltapäivällä päätän ryhdistäytyä. Menen autotalliin hieman kuntonyrkkeilemään. Löytyy minulta säkkikin jota voisi paukutella mutta en viitsi riskeerata ranteita. Siispä hanskat käteen ja “varjonyrkkeilemään”. On muuten todella raskasta, ja 45 minuuttia on ihan tarpeeksi sitä rääkkiä. Onneksi on stereot autotallissakin kun siellä on joskus tullut treenattuakin. Musaa pauhaamaan ja hanskat heilumaan. Sen jälkeen on kuuma, kuuma, kuuma… Suihku antaa vain hetkellisen helpotuksen ja loppuillasta saa ihmetellä että mikä auttaisi tässä helteessä. Myös hieman ruokavaliosta poikkean pasta/jauheliha paistoksella jossa ei ole mitään rasvaa. Ja hieman pirtelöä. Se auttaa hetkeksi viilentämään oloa. Paino ei putoa millään mutta se johtuu tästä kuumuudesta ja sen aiheuttamasta elimistön poikkeavasta toiminnasta. Parempi onkin että ei nesteet haihdu, sitten vasta olisikin huono olo. 

Sunnuntai 9.7.06

Ei paljon tartte yöllä nukkua, varmaan 40 astetta sisällä koko yön. Nyt sais jo ilmat hellittää. Eiköhän tää kesä jo ollut tässä 🙂 Tänään olisi uusi yritys sinne salille, jos se vaikka olisi tänään auki. Aamusta asti taas ruokailut oikealla aikataululla ja tarkasti syöden. Hieman epäilyttää taas tuo rehkiminen tällä säällä, mutta salille on oikeastaan hinku päästä. Neljän maissa salille päädyn ja treeni alkakoot. Väkeä on jokunen persoona, mutta kaikki ovat samalla puolella salia joten on tunkua. Hieman modifoin treeniä jotta ei tule turhia odotus taukoja. Vaihdan esimerkiksi soudun tangolla, soutuun käsipainoilla. Muuten sama liike mutta käsipainot molemmissa käsissä ja veto samanaikaisesti. Tuntui toimivan ja otti hieman erilailla selkään. Tämä liike täytyy muistaa. Hyvin silti jaksoin treenata ja tein kaiken melko lyhyillä palautuksilla. Hauiksia kiusasin taas oikein kunnolla. Tein alas laskut tooodeelllaaaa hiiitaaaassstiiii…. Ja kyllä tuntui kamalan hyvältä. Huomenissa saattaa olla habat kipeät. Loppuillasta ruokailu ohjeiden mukaisesti ja olo oli mainio koska salilla tunnun viihtyvän aina vaan paremmin. Elimistö sai taas veren kiertämään. Jalkapallon loppuottelun kanssa olisi hyvä heittää huiviin yksi siideri mutta jätin senkin ottamatta. On taas sen verran hyvä olo että ei tule sitten morkkista. Siinä telkkaa katsellessa huomaan jo selkälihaksissa pientä arkuutta joten taisi liikkeet olla ihan ok. Viikon vinkki: Nyt kesällä on aivan mainio mahdollisuus tehdä kesälle maistuva proteiini juoma. 100g maitorahkaa, sokeritonta raparperi-punaherukka marjakeittoa ja tuoreita mansikoita. Kyllä maistuu kesäisen raikkaalle. Mansikat ovat muihinkin proteiinijuomiin kiva lisä ja niistä saa vitamiineja.

Viikko 28

Maanantai 10.7.06

Vielä viimeinen vapaapäivä ennen ihanaa työhön paluuta. Salille pitäisi lompsia tekemään rintatreeniä. Onneksi salilla käyminen on kiinnostavampaa kuin ruokavalion noudattaminen. Treeni kulkee koko ajan paremmin mutta syöminen on koko ajan vaikeampaa. Tavoitteena on luistaa mahdollisimman vähän tiukasta ruokaohjelmasta ja olen siinä melko hyvin onnistunut. Tänäänkin salilla menee hyvin ja kotona on hyvä olo, vaikka loma onkin loppumaisillaan. Huomasin esimerkiksi ranskalaisessa punnerruksessa että tankoon saa lisätä painoa entiseen verrattuna ja liike on puhtaampi ja hallitumpi. Ilmat ovat edelleen kuumat joten elimistö on hieman säästöliekillä. Ei tää kauaa enää voi kestää. Nautitaan nyt kesästä. Iltasella yritin mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta en oikein onnistunut. 

Tiistai 11.7.06

Klo 5.00, eräs yllättävän pirteä ex-lomalainen nousee silmät killissä sängystä sammuttamaan puhelimeen asetetun herätyksen. Kahvinkeitin löytyy vaivattomasti ja puurovesikin lähtee kiehumaan. Kyllä, minä menen takaisin töihin. Kyllä niillä on varmasti ollut jo ikävä minua :). Helpohko aamuherätys, mutta yöllä kyllä nukuin vain muutaman tunnin. Taas alkaa tämä hirveän ruokakassin roudaaminen töihin. Jännitys tiivistyy kun astelen työpaikkani työvaatekaapille. Miltä ne housut tuntuvat jalassa, kiristävätkö vielä, meneekö napit kiinni? Housuja jalkaan laittaessani huomaan heti kuinka ne lepattavat reisistä. Ja napit menevät molemmat ilmat ongelmia kiinni. Ennen lomaa ne paukkuivat auki kun kumarruin. Lomalla on siis tapahtunut jotain, joten pienet lipsumiset eivät ole haitanneet projektin etenemistä. Töissä ei kuitenkaan kukaan sen kummemmin kommentoi mitään, niissä työvaatteissa ei kyllä huomaa vaikka pudottaisi 10 kiloa. Ne roikkuu päällä aina saman lailla. Ihan sama, mukava palata taas johonkin rutiiniin. Töissä on rento päivä ja suhteellisen hyvän tuulisia ihmisiä joten töihin paluu sujui hienosti. Töiden jälkeen ei treeniä joten ilta menee lepäillessä. 

Keskiviikko 12.7.06

Lisää aamuherätyksiä. Tänä aamuna olikin sitten perinteinen herätys. Seinät oli yöllä siirretty joten niihin törmäilin ensimmäiseksi. Kahvinkeitin oli todella tekninen laite heti aamutuimaan ja puuro maistui liisterille. Töihin ajaessani en varmaan olisi huomannut vaikka joku olisi auton eteen tullut irvistelemään. Töissä koko aamu aivan koomassa. Onneksi on taas rento työpäivä joten työt ei pääse turhemmin stressaamaan. Kotona pienet nokoset töiden jälkeen ja sitten salille tekemään jalkatreeni. Treeni menee jotenkin nopeasti ja tuntuu siltä kun olisin jättänyt jotain tekemättä. Ehkä vaan palautumisajat jäivät lyhyiksi. Jalat kuitenkin hieman nokkiinsa ja illalla olivat jo kipeät. 

Torstai 13.7.06

Iltavuoro tänään, joten herätys siinä yhdeksän maissa. Tänään heitetään pieni juoksulenkki. Sellainen 5km. Minä en ole juoksija joten se on minulle jo tarpeeksi. Kyllä siitä juoksusta jotain tuli, ainakin keuhkot pysyivät oikeassa paikassa. Mutta jalat hieman kapinoivat eilisen salitreenin jäljiltä. Töihin siis illaksi, ja aimo annos eväitä mukaan. Vieläkin siellä katsellaan ihmeissään tuota ravintolaukkua, mutta kukaan ei uskalla kysyä mitään. Iltavuorossakin jostain syystä väsyttää, ainoa hyvä asia on se että valvomo on ilmastoitu joten ulkona paahtavat helteet eivät työaikana häiritse. 

Perjantai 14.7.06

Jälleen iltavuoro, mutta herätys klo 8. Salille olisi tarkoitus kirmata yhdeksäksi. Siellä teen hauis/selkä treenin. Selälle taas oikeat painot ja huolelliset suoritukset ja alkaa tuntua siltä että selkäkin alkaa tiukentaa otettaan. Lihakset selvästi alkavat heräillä ja kiinteytyä. Hauiksia tykkään kiusata ja teen vielä ylimääräisenkin liikkeen niille. Pullistelee, pullistelee. Ja tuntuu kireältä. Töissä tuo treeni tuntuu pienenä voiman puutteena. Mutta koska tiedän syyn, se ei häiritse kummemmin. Oikeastaan olen vain tietoinen treenin tehosta. Illalla taas on vaikea päästä nukkumaan. Osaksi lämpöisen illan vuoksi, osaksi siksi että työasiat vilisevät vaihteeksi aivoissa. Nyt on pari vapaata ja sitten sunnuntaina yöksi töihin. 

Lauantai 15.7.06

Tänään ei itsellä ole treeniä mutta pojalla on Häme Games Turengissa. Lajeina on 40m juoksu ja pallonheitto. Kisaajia on ympäri Hämeestä joten tiedämme ennalta että palkintopalli sijoitukseen tarvitaan ihmeitä. Poika on muutenkin 8 vuotiaana 9 vuotiaiden sarjassa joten taitavat olla vanhemmat pojat hieman vahvempia. Mutta tarkoituksena onkin kokemuksen saaminen. Päiväkin on hieno ja tapahtuma hyvin järjestetty. Siellä vierähtää muutama tunti ja kotiin tullessa nälkä vaivaa. Mutta hienosti menneiden kisojen vuoksi päätämme kaikki syödä jotain muuta. Ja näin teemmekin. Dieettisafkat saa nyt unhoittua hetkeksi. Poika teki ennätykset molemmissa lajeissa joten onhan sitä juhlittava. Muutenkin tuntuu siltä että olisi hetkeksi otettava rennommin tuon dieetin kanssa. Ensi viikolla taas jatketaan kunnolla. 

Sunnuntai 16.7.06

Aamulla oli hieman omituinen olo, saattoi vaikuttaa edellisen päivän epämääräisen syömisen seuraus. Tänäänkin aloitan aamun tiukasti ruokavaliota noudattaen. Pitäisi mennä salille. Katselemme F1 kisoja televisiosta ja emme malta lähteä ennen sitä salille. Kisa venyy ja tuntuukin siltä että jätän salin väliin, koska menen yöksi töihin ja en ehdi nukkua sitten yhtään ennen työvuoroa. Näin käykin ja saan nukuttua pari tuntia ennen vuoroa. Onneksi on vain kaksi yötä ja sitten pieni vapaa. Ruokaa syön ihan miten sattuu ja jotenkin tilanne karkaa käsistä vaivihkaa. Ensi viikolla täytyy ottaa taas itseään niskasta ettei projekti ota takapakkia. Paino ei viikolla ole pudonnut mutta salilla huomasin selvät lihaksien erottuvuuden kehittymisen joten se kelpaa mulle. Jannesta ei paljon ole kuulunut, mutta tällä hetkellä onkin tarkoitus mennä tällä ohjelmalla kuun loppuun ja sitten alkaa jotain ihan muuta. En vielä ole ihan varma mitä, mutta pelonsekaisin tuntein odotan innolla. Koska kirjoitan tätä sunnuntain osuutta jo seuraavana maanantaina, tiedän että ensi viikko alkaa melkoisella yllätyksellä, ikävällä sellaisella… Siitä ensi viikolla lisää…

Viikko 29

No tässä tulee sitten uutta viikkoa, ainakin yksi IT/hierojaretku odottelee kovasti näitä kuulumisia… :))))) 

Maanantai 17.07.06

Herätys yövuoron jälkeen klo 12.30. Päätä särkee ja kaikki tuntuu ikävältä. Tämä on yksi yövuoron ihanuuksia. Vaikea on motivoitua dieettiin mutta aloitetaan nyt kunnon “aamupalalla” ja katsellaan sitten jatkoa. Vaikka päätä kolottaa, päätämme lähteä salille klo 16. Matkalla sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Ajaessamme salille, yhdessä tämän kaupungin lukuisista töyssyistä kuuluu pieni kolahdus. Sen jälkeen kuuluu koko ajan sellainen ääni kun jotain olisi irti. Pysähdyn tien viereen katsomaa lähtikö jotain irti. Mitään en havaitse ja epäilen jonkun kolisevan vararenkaan kotelossa. Salin pihassa tutkimme asiaa enemmän ja voi Pas=#�%&”@()?%& !!!!!! Vasemmanpuoleisen takaiskunvaimentajan pää törröttää verhoilun läpi. Takaiskunvaimentajan yläpään tukikumi on pettänyt, eli revennyt ja auton vasen takakulma tulee nyt jousen varassa mukana. Auto on ajettava kotiin ja salireissu jäi siihen. Ei tosiaankaan kiinnostanut mennä treenaamaan. Muutenkin oli soiteltava Volvolle, kun vielä töissä ovat. Kotona huomaan että vika on onneksi vain yläpään kumissa joten runkoon ei tullut vaurioita. Volvolta on vaikeaa saada aikaa koska jonot ovat melkoiset. Mutta aina saamani hyvä palvelu saa jatkoa ja vien auton seuraavana päivänä. Koittavat saada korjattua loppuviikkoon mennessä. Jos ei onnistu, en voi sille mitään. Ymmärrän heitä ja toivon vain parasta. Onneksi meillä on toinen auto. Pärjäämme loppuviikon sillä. Arvatkaan syönkö tarkasti ruokavalion mukaisesti. EN TAATUSTI!!! Jos ottaa joskus pattiin niin se on NYT!!!! Yöksi vielä töihin, ja työkaveri noukkii mut matkalla mukaan. Huomenna jos ei harmita niin paljon, palaan taas tähän elämän muutokseen. Tänään ei kannata kenenkään yrittääkään saada mua kuosiin. 

Tiistai 18.07.06

Yövuoro jälleen takana ja auto pitäis viedä korjattavaksi päivällä. Kyllähän tuon Hyvinkäälle ajamaan pystyi, vaikka hieman kiikkerä olikin kuopissa. Onneksi on parin päivän vapaa. Tänään uskaltaudun salille ja toivotaan että vaimon auto kestää tuon matkan :)… Salilla ihan hyvä rinta/hartia päivä. Hieman olkapää antaa osviittaa siitä että vanha vamma on edelleen olemassa. Teen liikkeet kuitenkin sen kummemmin olkapäätä rasittamatta, mutta silti tehokkaasti. Syöminen yritetään saada taas edellisen päivän järkytyksen jälkeen paikoillensa. Hieman tulee lipsuttua, mutta kuitenkin sellaisilla ravintoaineilla jotka korvaavat kummasti listassa olevat, ja vielä pysyen terveellisellä linjalla. Illalla ei meinaa uni tulla, joten hieman tulee valvottua sekä telkkaa katsellessa että sängyssä nukkumaan mennessä. Se on tää pieni yövuororytmin jäänne. 

Keskiviikko 19.07.06

Tänään töistä vapaapäivä ja myös treenissä sellaisen pidän. Oikeastaan mitään en koko päivänä saa aikaiseksi. Paitsi että iltasella käydään mummolla vierailulla kun ei meinaa aika riittää sielläkään käymään. Siellä kahvia ja hieman makeata. Kuitenkin niin että pysytään vain maistelulinjalla. Hiljainen päivä joka tapauksessa. 

Torstai 20.07.06

Viimeinen vapaapäivä ja aamusta alkaen päätös mennä salille. Päätän tehdäkin tänään hauis/selkä päivän, enkä jalkapäivää kuten normaalisti tekisin. Tuntui vaan siltä että halusin pullistella hauiksia. Kahden maissa saan soiton volvolta että koittavat kovasti korjata autoa, mutta autoni vanteissa on erikoiset lukkopultit ja avainta ei löydy. Ei varmaan niin koska se on mulla kotona. Lupaan kiirehtiä Hyvinkäälle 15:ssä minuutissa ja ehdinkin. Sitten takaisin kotiin koska korjauksessa menee kuitenkin aikaa. 20 minuuttia vaille viisi tulee uusi puhelu että auto on kunnossa ja huollon kaveri on töissä viiteen asti. Ei muuta kuin perhe autoon ja taas Hyvinkäälle viilettämään. Juuri ennen viittä siellä olen. Nyt on oma auto taas kunnossa ja hyvä mieli. Lasku on mitä on mutta ei budjettia kaada. Kuudeksi salille sitten käsiä treenaamaan. Hyvä treeni onkin ja miksi ei, kun on hyvä mielikin. Kotona sitten kunnon ruokavalio ja hyvällä mielin nukkumaan, aamulla on aikainen herätys töihin. 

Perjantai 21.07.06

Aamusta asti on raskasta olla töissä. Yöllä nukuin varmaan pari tuntia ja se tuntuu kropassa. Kyllähän nuo työt tulee tehtyä mutta kun tietää että koko viikonloppu on töitä, tuntuu jo valmiiksi raskaalta. Ei treenipäivää koska sali on auki vain aamusella, sen olen jo kerran karvaasti kokenut. Syömiset ihan ok, ja ruokavalion mukaiset. Eilisen hauistreeni tuntuu kivasti käsissä ja hyvä niin koska jos ei noita tuntemuksia ole, tuntuu siltä että on tehnyt löysän treenin. 

Lauantai 22.07.06

Aamuvuoro jälleen ja herätessä jo tuntuu siltä että töihin meno on viimeinen asia mielessäni. Sinne kuitenkin on suunnattava ja onneksi on rauhallinen lauantaiaamuvuoro. Tänään ei sali ole auki ja en varmaan olisi jaksanut sinne mennäkään. Töistä tullessa lysähdän sänkyyn ja otan sellaiset kahden ja puolen tunnin nokoset. Sitten ihan sekaisin kun vaimo tulee ostosreissusta Helsingin suunnalta. Ilta menee ihmetellessä ja yrittäessä pysyä hereillä. Kovasti odotan seuraavaa päivää, kun saan soitella Jannelle ja kysellä että mitäs on viikon päästä luvassa. Siitäkin sitten enemmän viikon päästä. 

Sunnuntai 23.07.06

Aamulla taas töihin. Jeps, kyllä teen sunnuntainakin töitä. Onneksi on aamupäiväksi ennalta sovittua projektia duunissa joten muutama tunti menee rattoisasti. Ei väsytä koska yön nukuin ihan hyvin. Tänään olisi se yli hypätty jalkapäivä salilla. Sinne menen sellaisella hieman “eipäs nappaa” asenteella. Alussa kun teen vatsalihaksia, huomaan huijaavani melkoisesti. Suivaannun itselleni ja rupean vääntämään oikein raivolla. Niin jatkuu myös jalkalihaksilla ja yhdessä vaiheessa painoa on niin paljon jalkaprässissä että tulee hieman heikko olo. Teen kaikki liikkeet tosissani ja vielä ylimääräisiä vatsalihaksiakin. Kotiin lähtiessä on huono olo, aika raskas treeni taisi olla. Ihan oikein mulle, siitäs sain. Kotiin mennään pyörällä ja polkeminen on aika tuskaa, jalat ovat aika poikki. Puoli kuuden maissa soitto Jannelle ja sovitaan tapaaminen ja ehkä yhteinen treeni ensi sunnuntaiksi. Ruokavalio muuttuu ja myös treeni. Samalla tavoite menee uusiksi. Viikko siis vielä tätä samaa rääkkiä ja sitten uutta rääkkiä. Kunnon safkaa vatsaan ja iltasella uni maittaa kummasti.

Viikko 30

Maanantai 24.07.06

Loistavien yöunien jälkeen herään pikemminkin ärsyttävään ääneen. Puhelimeen asetettuun herätykseen klo 8 ja vielä iltavuoropäivänä, jolloin saisi nukkua pidempään. Mutta syy on tietysti melko selvä. Salille klo 9:ksi. Aamupala kurkusta alas ja salia kohti. Kivasti on aamusta tilaa tehdä ja siitä innostuneena pistän hieman extraa liikkeisiin painoja. Silleen maltillisesti kuitenkin jottei tekniikka kärsi. Hartiat on aina kiva tehdä koska niissä näkyy heti tuloksia. Rintalihaksissa muutin yhden liikkeen, koska se yksikin kaveri siellä salilla oli just siinä laitteessa jota olisin tarvinnut. En viitsinyt istua odottelemaan joten siirryin ristitaljaan tekemään rintalihaksia. Ottikin kivasti hieman eri kohtiin lihasta kuin aikaisemmin. Tällä kertaa en mennyt salille pyörällä, koska minulla on hammaslääkäri klo 12. Ei tule sitten kiirus. Kun ajelin takaisinpäin himan yli kymmenen, mietiskelin että kun kotimatka kestää pyörällä 10-15 minuuttia, niin mikähän ihmeen kiire mulla oikein on. Olisin mainiosti voinut mennä pyörällä. Noo, tulipahan tankattua auto menomatkalla, tankki huusikin jo tyhjää. Hammaslääkärissä tehtiin vain viimeistely hampaille joten mitään puudutuksen aiheuttamia vaivoja ei ollut. Iltavuoroon siis töihin. Töihin mukaan taas kassillinen eväitä. Onneksi oli “normi”-vuoro joten pääsi syömään ihan säännöllisesti. Kunnon ukonilman heitti tälle päivälle. Tosin, olen töissä keskellä suurta tehdasta, pienessä valvomossa joten en oikein tiedä kauanko se kesti tai millainen se oli. Kävin kyllä lastauslaiturilla katsomassa myräkkää mutta siellä ei kauaa aikaa ollut luurata. Sen tiedän että välillä valot hieman välähtivät ja radioasema meni hetkeksi pimeäksi. Meillä tehtaassa sähkökatkos aiheuttaa kaaoksen ja katastrofin ja olen itse sen keskellä, yrittämässä saada koneita ja järjestelmiä toimimaan. Joten sähkökatkos ei ole kovin toivottu. Illalla kotiin tullessa vieläkin jyristeli ja välähteli. Suurin ongelma oli mun nälkä, ja söinkin hieman muuta kuin olisi pitänyt. Tälle viikolle sen suon itselleni koska jaksan treenata. Ensi viikolla homman nimi onkin sitten toinen ja en aio syödä yhtään mitään muuta kuin ohjeissa lukee. Nukkumaan meni oli vaivatonta, koska olin kuluttanut energiaa siellä töissä kun pelkäsin sitä sähkökatkosta. 

Tiistai 25.07.06

Tänäänkin iltavuoro, joten aamulla sai heräillä kun siltä tuntui. Sää on kovasti aurinkoinen ja taas turhan lämmin. Mä kyllä kitisen kokoajan tuosta lämpötilasta mutta jos joku omaa mun aineenvaihduntani, niin tietää se tuskaisen olon joka mulla on koko ajan. Myös hiki jaksaa valua, mutta kun suhteellisen terveellisesti syö niin hiki ei haise. Sen olen huomannut tätä ruokavaliota noudattaessani. Aamupäivällä en jaksa oikein mitään tehdä ja muutenkin ajatukset on jo sunnuntaissa. Iltavuoro töissä on ihan mukava ja rento. Kun kaikki toimii niin ei tarvitse otsaryppyjä kurtistella. Ruokavalio on ihan jotain ihmeellistä, enemmänkin makaroni ja jauheliha linjalla. Se kyllä on aika samanlainen kuin alussa ruokavalioni. Ja antaa mulle hetken helpotuksen siitä oikeasta ruokavaliosta. 

Keskiviikko 26.07.06

Aamuherätys tapahtuu erään hieman yli-innokkaan naisen tekemänä. Olen luvannut tänään reissun pääkaupunkiseudulle päin, urheilukauppoihin. Vaimo on sitten herännyt taas ties milloin ja on jo melkein menossa, kun itse vasta heräilen. No, ei muuta kuin aamupala masuun ja autolla liikenteeseen. Hieno päivä ja ei hirveästi väkeä liikenteessä. Kiva reissu, ja saan itsellenikin hieman vaatetusta ja muuta rekvisiittaa. Mutta nyt täytyy myöntää yksi asia. Aamulla oli paino ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen alle 86 kiloa. Siitä syystä palkitsin itseni Hesburgerin mega-aterialla. Okei, tää on jotain luvattomien asioiden listalta. Kuitenkin sen päätin nyt tehdä siksi että palkitsin itseni hyvästä työstä ja sitten ei kiusaus uudella dieetillä ole niin suuri. En kyllä ymmärrä miksi jotkut elättävät itsensä sellaisella pikaruualla lähes täysin. Ensin se oli taivaallisen makuinen, sitten se alkoi olla rasvaisen makuinen. Kun sen oli syönyt oli suorastaan raskas olo. Ensin se meinasi kiivetä ylös ja sitten olo helpotti. 20 minuutin päästä iski kova “sokerihumala”. Verensokeri nousi kattoon ja olin aivan yliaktiivinen. Tilaa voisi verrata sellaiseen kevyeen nousuhumalaan. Jouduin hieman suorastaan rauhoittelemaan itseäni. Tämä tila kesti noin puolituntia ja sitten alkoi olo rauhoittumaan. Tällainen syöminen ei siis voi olla terveellistä. Kotiin tullessa hieman sapuskaa lisää ja sitten nokosille. Nokosille siksi että olen menossa yöksi taas töihin. Pienet nokoset saan otettua ja uskon että hieman helpottaa ensiyötä. Salille en mene, koska olisi jalkapäivä ja selkä on hieman ajamisesta jäykkä. Kokemuksesta tiedän että silloin ei kannata treenata kun selkä on siinä kunnossa. Iltasella jotain terveellistä murkinaa töihin evääksi ja tehtaalle rehkimään. 

Torstai 27.07.06

Surkeimmat aamu-unet ikinä. Jos ei häirinnyt rääkyvät fasaanit, niin sitten valittavat harakat, tai tietysti naapurin ruohonleikkuri. Eli parin tunnin unien jälkeen loikoilin puolenpäivän maihin asti ja sitten luovutin. Ylös vaan ja syömään. Paino oli taas jostain syystä pudonnut. Eipä tuo kai haittaa. Syön taas hieman omien toiveiden mukaisesti. Tää yövuoro teettää sellaista. Hieman ostoksille ja 4,5 kg:n proteiinijauhelaatikkoa hakemaan. Sitä proteiinia palaa kivasti. Oikean polven sisäsyrjää vihloo joten en lähde tekemään jalkatreeniä. Selkä/hauis treenin säästän sunnuntaille. Sain Jannelta uuden treenijakson suunnitelman ja siitä alkoi itkun ja naurun sekainen tunnelma. Olemme sopineet Jannen kanssa siitä että seuraavan 12 viikon ajan tavoittelemme jotain, minkä olen aina ajatellut olevan mahdotonta. Tarkoitus on pistää minut tiukkaan kuntoon ja jos vatsalihakset näkyvät tavoite on omalta osaltani saavutettu. Ruokavalio on ihan siedettävä mutta liikkeiden määrä ja toistojen lukumäärä aiheutti tuon itkun sekaisen naurukohtauksen. Tämä on se asia josta en osannut suutani pitää kiinni aiemmin. Kyllä mun pää kestää…joo, joo… Katsellaan mitä tapahtuu. Kuvia ilmestyy säännöllisin väliajoin joten ei jää vain tämän päiväkirjan tiedoksi mitä oikeasti tapahtuu. Kuvista voi sitten päätellä minkälaisella ohjelmalla mennään ja miten Jannen treeni toimii. Itse odotan siltä paljon ja uskon että tuloksia tulee. Joudun ehdottomasti kovempaan rääkkiin kuin koskaan aikaisemmin. Siitä huolimatta mulla on psykoottinen hymy huulilla… No Pain, No Gain… 

Perjantai 28.07.06

Yöllä väsytti töissä aivan tautisesti. Hyvä kun hereillä pysyi. Aamulla kaaduin sänkyyn ja en muista kummemmin mitään sen jälkeen koska taisin nukahtaa heti. Heräilin hieman ennen puoltapäivää ja ihan hyvä olo oli. Tälle päivälle olin laskeskellut että voisi mennä salille. Mutta, mutta…Tänäänhän sali on auki vain aamupäivän joten se oli sitten siinä. Jalat jää sitten tekemättä tältä viikolta. Ihan hyvä, sillä oikean polven vihlonta jatkuu edelleen. Ei se paha ole mutta jos ei nyt rasittais sitä enempää. Huomenna sali ei ole auki myöskään joten tuleepi tähän muutaman päivän salitauko. Ei oikein jaksaisi tehdä mitään joten en tee. Mutta suurta ihmetystä aiheuttaa tuo paino. Se oli taas pudonnut. Maanantaista paino on pudonnut yli kilon. Ehkä tää mun teoria noista kuumista ilmoista toimii. Heti kun ilmat viileni hieman alkoi elimistö taas toimia. 

Lauantai 29.07.06

Aamulla nukuin lähes puoleenpäivään. Johtui tuon yövuoron jälkeisestä unirytmin muutoksesta. Tällä kertaa tuo tuntuu melko hankalalta kääntää takaisin. Tänään on totaalinen vapaapäivä. Johtuen siitä että sali on kiinni ja muutenkin haluan olla vaan tekemättä mitään. Hieman huominen on jo mielessä ja jännittää Jannen tapaaminen. En tiedä miksi. Herättyäni huomasin kuitenkin mielenkiintoisen asian. Paino oli pudonnut taas. Tästä on kyllä kysyttävä Jannelta. Rento päivä ruokailun kannalta. Vaikka suhteellisen terveellisessä ruokavaliossa pysynkin, en silti noudata tämänhetkistä dieettiä. Illalla ei uni taas tule silmään joten telkkaa katsellessa menee reilusti yli puolenyön. 

Sunnuntai 30.07.06

Aamuherätys omituisen aikaisin, ottaen huomioon että valvoin suurimman osan yöstä. Päätän kuitenkin nousta ylös koska näin saan unirytmin kohdalleen. Paino on eilisestä ennallaan joka on yllättävää koska söin illalla melkoisesi. Tässä vaiheessa paino on pudonnut aloitusvaiheesta noin 9 kiloa. Se on paljon ottaen huomioon että lihasmassaa on tullut myös lisää. Vyötärö tosin on pienentynyt yli 20 senttiä aloitusvaiheesta joten se kertoo paljon tämän treeniohjelman tehosta. Tänään siis tapaan Jannen salilla. Varmaan aloitetaan uudella treeniohjelmalla. Koko päivän on hieman väsynyt olo. Joko olen tulossa kipeäksi tai sitten tämä johtuu yöllisestä unenpuutteesta. Salille kuitenkin menen ja kai sitä treenatakin pitäisi. Jannen kohtaan heti aulassa ja vaihdetaan hieman kuulumisia. Saankin varmuuden siihen että kuumat ilmat vaikutti nestetasapainoon niin, että paino ei lähtenyt putoamaan. Nyt ollaan siis taas oikealla tiellä. Treeni on entistä kovempi enkä valita tippaakaan. Saan taas hyödyllisiä neuvoja liikkeisiin ja napsitaan muutama kuva. Kuvissa näkyy selvästi lihaserottuvuuden paraneminen. Kun ajattelee että nyt vasta aloitetaan treenaamaan tiukaksi, alkaa motivaatio kasvaa melkoisesti. Rintatreeni ottaa melkoisesti aikaisempaa enemmän juuri oikeisiin paikkoihin ja hartiat ovat perinteisesti taas hyvässä hapessa. Hartiatreenikin kovenee joten tuloksia pitäisi alkaa näkymään melkoisen nopeasti. Pari tuntia salilla menee kaiken kaikkiaan. Johtuen sekä pidemmästä treeniohjelmasta, että salilla tapahtuneesta rupattelusta Jannen kanssa. Saan muutamaan ennalta ylös pistämääni kysymykseen hyvät vastaukset. Näin poistetaan pienetkin epäselvyydet ravinnosta sekä treenistä. Olo on treenin jälkeen mahtava ja kunnon saunominen kruunaa päivän. Motivaatio kasvoi nyt niin suureksi että tein kotona proteiinijuoman veteen enkä maitoon niin kuin normaalisti. Eikä ollut pahaa, tosin ei niin hyvää kuin maidon kanssa, mutta maitoa menee muutenkin niin paljon että välillä voisi tehdä proteiinijuoman veteenkin. Saas nähdä menenkö huome nna aamusta tekemään uuden treenin. Vaimo on laivalla joten jos aamusella aikaisin herään niin mikäs siinä. Saan päivän kivasti käyntiin. Iltasella naureskellaan pojan kanssa poliisiopistoa ja päätän syödä iltapalan dieetin mukaisesti. Jos vaikka aamulla olisi taas paino pudonnut. Hyvä viikko vaikka rennosti otinkin. Ensi viikko meneekin sitten treenatessa, uudessa ohjelmassa on 4+1 treeniä viikossa. Kuulostellaan taas ensi viikolla :)!!!

Viikko 31

Maanantai 31.07.06

Tarkoitus oli aamulla mennä salille, mutta kun oli vapaapäivä, heräsin vasta klo 9.30. Sali aukeaa yhdeksältä ja pitäisi ensin syödä jne. No ei sitten, mennään siis iltapäivällä ja toivotaan että ei olisi hirveästi porukkaa. Tänään syödäänkin sitten just eikä melkein niin kuin on ohjeistettu. Käyn päivällä siis ostamassa kaupasta tonnikalaa. En ole ikinä elämässäni sitä syönyt, mutta ruokavaliosta taas sitä löytyisi ja sitähän on pakko kokeilla. Muutenkin ostokset sisältävät juuri oikeita ruoka-aineita. Päivällä syön juuri oikein ja säännöllisesti. Käväisen päivällä kokeilemassa uutta pyörää, joka on tullut pyöräliikkeeseen tilattuna. Hyvä pyörä onkin ja sovin että haetaan seuraavana päivänä se kotiin. Iltapäivällä siis salille tekemään uutta jalkatreeniä ja “muutama” vatsalihasliike päälle. Heti alussa puhisen vatsojen kanssa ja tuntuu siltä että tästä tulee kova treeni. Jalkoja tehdäänkin sitten oikein reippaasti ja kunnon toistoilla. Uutena liikkeenä aina vihaamani jalkakyykky. Miksi vihaan sitä? Siksi että se on raskas liike, mutta tautisen tehokas. Salin jälkeen kiitän luojaa että menin autolla, en olisi päässyt kuin ryömien kotiin ilman sitä. Kotona jalat tuntuivat melkoisen voimattomilta. Sitten siihen tonnikalaan…Haju ei ole lupaava, mutta sanon aina pojallenikin että älä aina tunge ensimmäisenä nenää ruokaan. Kyllä sitä syö ja ehkä siihen tottuu, joten kaikkea syödään mitä Janne on ohjeistanut. Sen verran kalatuotteita syön että 12 viikon päästä kasvaa evät selässä… Iltapala syödään myös ohjeiden mukaisesti joten tämä päivä kokonaisuudessaan tosi hyvä. 

Tiistai 01.08.06

Aamusella ylös viiden maissa ja aamupalalle. Aamuvuoro odottaa ja olo on sen mukainen. Nukuin melkoisen hyvin mutta aina siihen aikaan väsyttää. Töissä jalat alkavat painaa ja pienoisia kivun tuntemuksia alkaa ilmetä. Töiden jälkeen taas lysähdän sohvalle pienille nokosille. Loppupäivän syön täysin ohjeiden mukaisesti mutta mitään treeniä ei tänään tule tehtyä. Sain tosin sen uuden pyörän ja sillä mennään pojan treeneihin. Poljen välillä takaisin ja sitten vielä poikaa hakemaan. Siinä pääsee jokunen kilometri tulemaan ja pyörä tulee sisään ajettua. Ehkä nuo jalat hieman aukeaisivat. 

Keskiviikko 02.08.06

Aamulla aikainen herätys jälleen mutta tuntemukset jaloissa eivät enää naurata. Jaloista ei ole kunnolla edes kävelyyn. Aamutoimet sujuvat muuten hyvin mutta penkiltä ylös nouseminen on tuskallista. Töihin autolla ja pelkästään autoon nouseminen on kamalaa. Töissä pihan poikki kävellessä ihmiset miettivät varmaan taas että onkohan Petellä taas selkä kipeä kun se kävelee noin vaikeasti. Töissä joudun nousemaan rappusia ja kävelemään hoitotasoja. Siitä on hauska kaukana. Tämä jalkatreeni on todella tehokas. Ensi kerralla on varottava painojen kanssa. Tänään kuitenkin ajattelin käydä salilla tekemässä uuden hauis/ojentaja treenin. Salille luonnollisesti mennään uudella pyörällä. Alussa taas “jokunen” vatsalihasliike, sitten ojentajien kimppuun. Alan todella pitää ranskalaisesta punnerruksesta. Se on nykyään ensimmäisenä ja nyt kun lihaksia ei ole väsytetty etukäteen, painoja saa lisätä aikaisempaan treeniin verrattuna. Ojentajat saavat heti kivan terävän ilmeen. Siitä siirryn taljaan ja sitten tapahtuu kummia. Käden takaosat turpoavat ojentajien kohdalta ihan omituisen näköiseksi, luonnottoman kokoiseksi pallukaksi. Käsi on hassun näköinen kun hauiksia ei ole vielä treenattu. Vielä yksi liike ja sitten hauisten pariin. Ja kyllä pullottaa. Tämä on varmasti sen tonnikalan ansiota 🙂 Treenaan kädet melkoisen tukkoon ja lähden melko väsähtäneenä salilta. Ruoka maistuu iltasella ja motivaatio kasvaa. Huomenissa ajattelin tehdä aamutreenin Jannen ohjeiden mukaisesti ja se varmaan onnistuu koska menen iltaan töihin. 

Torstai 03.08.06

Aamuherätys noin klo 8.30 ja ei olisi paljon napannut lähteä mitään lenkkiä heittämään. Mutta pakkohan tätä on yrittää joten ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille. Puolen tunnin juoksun jälkeen olin kotiovella. Ei se paha ollut, mutta tuntui kyllä omituiselta. Sitten suihkuun ja aamupalan pariin. Aamupäivä menee melkoisen nopeasti ja siitä sitten vaan iltavuoroon duuniin. Näitä päiväkirjoja kun lueskelee niin olen todennut että olen koko ajan töissä. Siltä se tuntuukin. Oivallisesti silti olen saanut ujutettua treenaamisen siihen mukaan. Arvatkaas onko mihinkään muuhun sitten aikaa. Ainoastaan vapaapäivinä. Iltavuoro duunissa menee leppoisasti, vaikka siellä onkin hieman hommat jäljessä. En kuitenkaan jaksa stressata. Ruoka maistuu hyvin, varmaan tuon aamulenkin takia. Iltasella kotiin tullessa oikeanlainen iltapala kurkusta alas ennen kuin alkaa tehdä mieli jotain muuta. 

Perjantai 04.08.06

Jälleen vapaaehtoinen herätys klo 8. Kyllä olisi vielä uni maistunut mutta en anna itselleni mitään vaihtoehtoja. Aamupalalle vaan jotta pääsee salille yhdeksäksi. Vaimokin jaksaa edelleen salilla käydä, vaikka kuntojakso Jannen kanssa on hänen osaltaan ohi. Kyllä se sellaisen kipinän taisi saada että tajuaa lihaskuntoharjoituksen merkityksen. Jatkuvasti se ainakin jaksaa pullistella noita lihaksia mun edessä, noita valtavia pallukoita 🙂 Menemme yhdessä pyörällä menomatkan. Oma treenini kestää sen verran pidempään että lähdemme salilta eri aikoihin. Vuorossa oli vatsa/selkä treeni. Vatsoja tehtiinkin sitten tänään 100*muutama… Selkätreenin osalta voin sen sanoa että rasittaa 10 kertaa enemmän kuin aikaisempi treeni. Uusia liikkeitä on taas sen verran että hieman haeskelen painoja. Silti treenaan itseni melkoisen loppuun. Kotimatka pyörällä tuntuu aika pitkältä. Kotona suihkuun ja sitten eväitä tekemään iltavuoroa varten. Tänään astun taas askeleen pidemmälle tässä kuntoilussa. Menen nimittäin pyörällä töihin. Sellainen 8-9 kilometriä tulee matkaa mennessä ja ajelen ainakin töihin päin suhteellisen verkkaisesti. Ei jaksais töissä heti ensiksi suihkussa käydä. Sellaiset 26 minuuttia menee menomatkalla. Töissä on pirteä olo, johtunee tuosta pyöräilystä. Illalla takaisin tullaankin hieman rivakammin. 18 minuuttia hukkuu tuolle matkalle. Siitä sais vielä pari minuuttia leikattua kun oikein painaisi menemään. Tämä varmaan auttaa kuitenkin rasvan palamista elimistöstä joten täytyy harrastaa useammikin. 

Lauantai 05.08.06

Aamulla ei uni maita kovin pitkään joten nousen sitten aamupalalle. Sitten kaupoille. Päätän saattaa vaimoni pyörällä tuonne samaiselle työpaikalle ja saan siitä vajaan tunnin aerobisen treenin itselleni. Tänään on sali kiinni joten treenaamaan en pääse. Treenit on kuitenkin jo tehty tälle viikolle joten ei sen väliäkään. Tänään aion hieman relata, mutta pysyn kuitenkin ruuan osalta kuosissa. Mutta jos jotain makeaa hieman maistaisi. Tai sitten saunasiideri. Katsotaan nyt antaako omatunto periksi. Ilma on melkoisen lämmin joten ei oikein jaksaa mihinkään panostaakaan. Huomasin että sivuille on tullut uusia kuntoilijoita päiväkirjoineen joten onnea heillekin tavoitteissaan. Kyllähän sen laivalta tulleen kevyt siiderin sitten join, ihan noin maistamismielessä. Muutaman karkin päivän mittaan pistin myös suuhuni. 

Sunnuntai 06.08.06

Aamulla ei väsyttänyt, ei sitten millään. Joten lähdin heittämään uudella pyörällä puolen tunnin lenkin, ja tietysti ennen aamupalaa. Hyvää teki, ja pääsi päivään heti kiinni. Aamupäivällä vaimo lähti pojan kanssa Teiskoon johonkin kynttiläkutsuille. Heh, miksei kukaan kutsu mua siiderikutsuille. On muuten sellainen idea että vois toteuttaa sit tän rääkin jälkeen. Otin sitten ennen formulakisoja sohvalla tunnin nokoset. Formuloita katsoin pikkasen vaille neljään ja lähdin salille aloittamaan uutta treeniohjelmaa alusta. Siellä pääsi kuikuilemaan formuloita telkusta ja jännä kisa olikin. Treeni ei tosin tästä kärsinyt, vaan tein tunnollisesti kaikki liikkeet. Salin jälkeen yritin hieman nukkua koska olin menossa yöhön töihin. Ei oikein uni tullut, johtunee 300 asteen lämpötilasta makuuhuoneessa. Taas on ilmat lämmenneet, joka sopisi kyllä grillaavalle lomalaiselle, mutta tällaiselle salirääkille se ei oikein ole mukavaa. Töihin siis ja loput päivän ravinnot evääksi. Saattaa väsyttää hieman, sen verran olen päivällä urheillut.

Viikko 32

Maanantai 07.08.06

Yövuoron jälkeen heräilin puolen päivän maissa. Lähes heti alkoi päänsärky. Johtui joko edellisen päivän treenistä tai sitten yövuoron valvomisesta. Hartiat eivät tunnu olevan tukossa joten varmaan yön valvominen sen aiheuttaa. Olin töissä kyllä melko väsynyt. Päätän siis olla lähtemättä salille. Jos vaikka särky hellittäisi. Ei oikein nappaisi syödä näitä safkoja mutta ei olo roskaruuallakaan helpotu, joten syöminen pysyy aisoissa. Iltaa kohden päänsärky ajoittain helpottaa ja alkaa sitten uudelleen. Töihin kuitenkin on mentävä, ei tuollaisen takia kotiin jäädä. Migreeni olisi sitten eri asia. Hieman menee koko päivä makaillessa, johtuen juuri tuosta päänsärystä. 

Tiistai 08.08.06

Herätys samoihin aikoihin kuin eilen. Päänsärky hellitti sitten yövuoron alussa joten loppuyö vain piti pysyä hereillä. Herätessä oli ihan hyvä olo, joten tänään uskaltaudun salille. Vuorossa olisi jalkapäivä mutta mystiset hermostolliset, vihlovat kivut vasemmassa pakarassa ja takareidessä epäilyttävät. Niitä on joskus ollut, mutta oikealla puolella. Teen siis hauis/ojentaja treenin. Treeni menee mallikkaasti ja ranskalaisessa punnerruksessa saan taas lisätä painoja. Muutenkin ojentajista ei tuntunut loppuvan vääntö millään, eli hyvin on treeni purrut. Hauiksissa en ainakaan hirveästi pitänyt Scott-penkistä viime kerralla. Tällä kertaa se oli paljon helpompaa ja hauikset menivät aivan tukkoon. Verisuonet pullistelivat käsivarsista, ja hauikset turposivat kunnolla. Jäljellä oli vielä muitakin hauisliikkeitä joten epäilytti että jaksanko tehdä muita liikkeitä ollenkaan. Jaksoin sittenkin ja pumppi vain parani. Yllättävän hyvä treeni yövuoron jälkeen. Jäi taas hyvä fiilis. Kaikkia aterioita en yksinkertaisesti ehtinyt syödä joten tämän päivän energiansaanti jäi huomattavan vajaaksi. Illalla ei nukkumaan heti päässyt kun oli kaksi yötä valvonut. Mutta puoliltaöin kuitenkin. 

Keskiviikko 09.08.06

Aamulla herätys jälleen klo 8. Meinasin vain kääntää kylkeä mutta totesin että on pakko mennä salille koska muuten en ehdi tehdä kaikkia treenejä tälle viikolle. Ylös vain ja aamupalalle. Tänään kokeilen sen jalkatreenin, noista oudoista vasemman jalan tuntemuksista huolimatta. Heti alusta huomasin että edellisen päivän syömisien vuoksi, energiataso oli liian alhainen jalkatreenille. Jalat ovat kuitenkin suurimpia lihaksia kropassa. Treeni meni miten meni ja takareidet jouduin jättämään tekemättä juuri noiden vihlomisien vuoksi. Ehkä kunnon venyttely auttaisi. Viime viikolla jalkatreeni oli sen verran kova että varmaan hieman kireäksi jäi nuo lihakset. Ja sitten olen myös pyöräillyt normaalia enemmän. Kyllä tuossa silti kaloreita paloi. Olin salilla pyörällä ja kotimatkalla sai polkea aika rauhallisesti. Voimat olivat poissa. Loppupäivälle ei ole muuta ohjelmaa joten saan katsella EM-kisoja. Hieman suklaata tuli syötyä, ei kuitenkaan mahdottomasti. Edellisenä yönä uni maittoi ja toivottavasti näin on tänäkin yönä. 

Torstai 10.08.06

Aamulla saisi nukkua pidempään mutta ei uni tunnu riittävän. Salillekin menen vasta iltapäivällä, joten aamulla on hieman turha olo aikaisin herätessä. Ruokailen normaalisti ja valmistaudun illan treeniin. Treeni on vatsa/selkä-treeni. Tänään pitäisi karistaa tuo varovaisuus selkätreenistä, koska olen siinä päässyt kaikista helpoimmalla. Tänään tarina on kuitenkin sama ja painot eivät ylätaljaa lukuun ottamatta ole kovinkaan suuret. Suuremmillakin pystyisin vääntämään. Keskityn kuitenkin tekemään liikkeet mahdollisimman puhtaasti, niin että lihaksessa rasitus kuitenkin tuntuu. Hyvä treeni jälleen vaikka raskaamminkin olisin voinut tehdä. Salilta lähtiessäni tapaan vielä Jannen pukuhuoneessa. Todetaan että hyvältä näyttää ja ollaan oikealla tiellä. Siltä tuntuu itsestäkin, vaikka tuloksia on vaikea itse huomata. Salilla ne sitten näkyy kun veri alkaa virrata lihaksessa. Tällä kertaa salilta pois polkeminen on paljon helpompaa. Tämä pyöräily korvaa hyvin alku ja loppulämmittelyt joten sitä harrastan kun sää se sallii. 

Perjantai 11.08.06

Aamunraikkaana ylös klo5. Taas ei paljon yöllä väsyttänyt mutta kyllä tuota unta jokunen tunti tuli. Loppuviikon vuorot on duunissa aina hieman päänvaivaa aiheuttavia. Osa osastosta on aikataulussa ja osa siitä jäljessä. Työtähän tuo kuitenkin vain on ja alan ammattilaisiahan me kaikki olemme joten siitä selvitään hieman aivonystyröitä hieromalla. Töissä tuo univajaus aina näkyy ja onneksi tänään ei salille pääsisikään, koska en varmaan jaksaisi vaivautua. Loppupäivä menee siinä kotona puuhaillessa. 

Lauantai 12.08.06

Jälleen aamuherätys klo 5. Aamupala alkaa olla jo melkoista rutiinia ja sen syömiseen on tottunut. Ennen en aamulla paljon vaivautunut syömään. Varmaan tulevaisuudessakin tämä aamuruokailu täytyy pitää ohjelmassa. Töissä tosi helppo päivä joten jäi suorastaan löysä olo loppupäivälle. Ei se mitään, ei tarvitse ottaa paineita mistään. Kotona saan rentoutua iltasella, taidan hieman poiketa ruokavaliostakin. En kuitenkaan paljon, koska en halua kovinkaan paljon lisätä tuota “luomisen tuskaa”, eli tätä rasvanpolton riemua. Tämäkin päivä menee punaiselle ristille, mutta rentoudutaan nyt kun on mahdollisuus. 

Sunnuntai 13.08.06

Aamulla ennen yhdeksää päästään ylös sängystä. Siitä sitten tekemään pientä juoksulenkkiä ennen aamiaista. Puoli tuntia hyvällä sykkeellä. Aamupala maistui kummasti tuon jälkeen. Menen iltaan töihin ja loppuaamu meneekin eväitä tehdessä. Keittäessä ja paistaessa kaikennäköistä. Jo ennen töihin lähtöä alkaa kovasti ramaisemaan. Päiväunien aika… Sitä mahdollisuutta kuitenkaan ei ole, joten töihin on mentävä. Töissä jaksaakin sitten haukottaa ja laiskottaa. Onneksi on suhteellisen rento päivä ja ahkera työkaveri. Annoin kaverille luvan tulla aikaisemmin töihin, joten hän tekeekin suurimman osan töistä ennen lähtöään. Pari tuntia menee töissä yksin ja juuri kun hommat oli siinä vaiheessa että olisi hieman ehtinyt surffailla netissä, palvelin kaatuu ja nettiin ei pääse. Katselen siinä sitten vuoron loppuun kun valmistuslinja on pesussa. Kotiin tullessa heti oikea iltapala masuun, jottei tule turhia mielitekoja.

Viikko 33

Maanantai 14.08.06

Iltavuoro jälleen, joten salille on mentävä aamulla. Sali aukeaa nyt talviaikataulun mukaan eli klo 9.45. Olen tottunut menemän sinne yhdeksäksi joten tämä uusi aika on sitten taas opeteltava. Saanpahan nukkua hieman pidempään. Taas vuorossa rinta/hartia treeni. Paras treeni antamaan ryhtiä rinnuksiin. Koetin tehdä rintalihaksia antaumuksella mutta lipsahti hieman liian suuret käsipainot vinopenkkiin. Ensikerralla sitten hieman varon. Hartiat oli vanhojen tapojen mukaan oikein hyvässä mallissa. Kivasti on tullut taas pyöreyttä lihakseen. Rintatreenikin alkaa purra. Kotiin tullessa kello olikin lähes tunnin enemmän kuin normaalin salitreenin jälkeen, juuri tuon salin aukeamisajan vuoksi. Siinä ei paljon aikaa ollut muuhun kuin eväiden tekoon ja pikaiseen kaupassa käyntiin. Töissä taas hieman vaikea vuoro, tällä kertaa jo alkuviikosta. Näyttää myös siltä että loppuviikko kohden vain vaikeutuu. Onneksi olen vapaalla torstaiaamusta eteenpäin koko loppuviikon. Illalla kotiin tullessa söin hieman poikkeavan iltapalan, pysyen kuitenkin terveellisellä linjalla. 

Tiistai 15.08.06

Aamulla heräilen hieman ennen kahdeksaa. Koulut alkavat ja herään pojan kanssa ylös. Samalla yksi työkaveri tuo tietokoneensa korjattavaksi. Muksut oli leikkineet sillä ja sit se vaan tilttas. No siinä menee jo vanhan tottumuksen mukaan koko päivä, joten päätän että salille menosta en ota paineita. Sali on muutenkin auki nykyään koko viikon aamusta iltaan. Tietokoneen kanssa vierähtääkin viitisen tuntia ja jää hieman tuo syöminen tois-sijaiseksi. Syönkin päivän mittaan miten sattuu ja mitä sattuu. Tekee ihan hyvääkin, maistuu sitten taas muukin safka. Tietokoneesta oli emolevy hajalla ja multa sattui löytymään siihen korvaava kappale kotoota. Koneen saan siis kuntoon ja hieman korvaustakin siitä joten ihan mukava päivä ja hieman erilainen. Ainoana miinuksena tuohon yhtälöön tulee se että menen yöksi töihin. Alkaa jo aamukampa harvenemaan vuorotteluvapaata kohti ja öitä on laskujen mukaan jäljellä enää kolme. Onhan sekin joku lohtu kun iltasella ajelen työpaikkaa kohti. Mutta hajamielisyydessäni unohdan työpaikan kulkulupa lätkän ja joudun menemään portista ja ovista muiden vanavedessä. Myös pukukaapin avain jäi samalla joten joudun ottamaan varavaatteet käyttöön. Eipä tuo paljon haitannut ja oikeastaan hieman nauratti. Töissä oli juuri se tilanne mitä pelkäsin joten yöstä oli tulossa hankala ja aivotyötä vaativa. Yövuorossa tuo aivojen käyttö on vaarallista, ne kun toimivat vain puoliteholla…Ja nyt ei puhutakaan mistään Ferrarin puolitehosta, vaan Ladan… 

Keskiviikko 16.08.06

Herätys oli puoli yhden maissa. Yö meni loppujen lopuksi ihan hyvin joten olin hyvillä mielin jo herätessäni. Ajattelin syödä “aamupalan” ja mennä salille tekemään jalkapäivää, vaikka epäilyttää tuo energiataso yövuoron jälkeen. Myös nuo vihlovat tuntemukset ovat vielä hieman esillä joten täytyy tunnustella treenatessa. Alusta lähtien treenaisin ahkerasti joka kostautui jalkakyykkyjen jälkeen. Voimat olivat tipotiessään ja olo oli todella voimaton. Siitä tein vielä takareisiä ja pohkeita ja olin valmis ruumishuoneelle. Tuo treeni söi voimavaroja todella kovalla kädellä ja virhehän tuo oli tehdä treeni vain aamupalan voimalla. No paloipahan kaloreita. Kotona oli vaikeuksia motivoitua syömään palautumisruokaa kun jalat eivät oikein kantaneet. Nyt olisi hyvä vaihe mennä nokosille yövuoroa varten ja pienen päiväkirjakirjoittelun jälkeen niin teinkin…siinä kuitenkaan onnistumatta. Ei tullut uni kun jalkoja pakotti niin pirusti. Toinen yövuoro odottaa, joten odotan mielenkiinnolla kuinka tuon yön jaksan valvoa. Eväskassi oli luonnollisesti taas valtava ja kaikki pitäisi yön aikana puputtaa. 

Torstai 17.08.06

Heräilin siinä puoli kahdentoista maissa. Ei kummempia tuntemuksia jaloissa eikä missään muuallakaan, ainakaan vielä. Hyvin tuli jaksettua yöllä, oli suorastaan pirteä olo. Meinasin ensin että olisin tehnyt lenkin ennen kuin olisin syönyt, mutta ei oikeastaan millään jaksanut. Tänään siis pidän treenaamisesta vapaapäivän. Tarkoituksena on tehdä seuraava treeni perjantaina ja viikon viimeinen treeni sunnuntaina kun tapaamme taas Jannen kanssa salilla. Muutama tunti hereillä olon jälkeen, alkaa vasemman jalan etureidessä tuntua oudolta. Reidessä saattaa olla jopa pieni revähdys, sellainen pieni tuntemus on pienellä alueella etureiden lihaksessa. Joskus jalkapalloa pelatessa reväytin oikean jalan etureiden melko pahasti ja sellainen samanlainen tuntemus on nyt vasemmassa jalassa, tosin paljon lievempi. Ei se onneksi paljon haittaa joten annetaan sen sellainen viikko olla ilman kummempia rasituksia ja katellaan sitten uudelleen. Loppupäivä menee tiuhasti syödessä, päivä on nimittäin lyhyt kun heräilee noihin aikoihin. Kaikkea päivän ruokaa ei ehdi millään syödä, joten syön ne tärkeimmät ateriat. Illalla alkaa väsyttää yllättävän aikaisin, ottaen huomioon että kaksi yötä on valvottu. 

Perjantai 18.08.06

Aamunraikkaana ylös hieman seitsemän jälkeen. Poika menee kouluun joten sen vuoksi aikainen herätys. Kyllä tuo yksinkin osaisi lähteä mutta takuu varmasti ei viitsisi syödä aamupalaa. Sitten ihmetellään kun päätä alkaa särkeä. Nytkin tuo menee hieman viimetinkaan mutta kouluun ei mennä ilman aamupalaa, vaikka sitten myöhästyisi. Se on sitten kiva selittää opettajalle. Sen jälkeen itselle jää aika paljon luppoaikaa, koska sali aukeaa vasta 9.45. Ehdin siis syödä kaksi ruokaa ennen salia. Saattaa vaikuttaa energiatasoon. Salilla eron huomaa selvästi kun on syönyt enemmän kuin aamupalan, joten koetan treenata hieman kovempaa. Selkätreeni taas vuorossa ja nyt sitten niitä painoja lisää. Yllättävää kyllä että ylätaljassa ei painoja paljon pääse lisäämään mutta muissa liikkeissä kylläkin. Hyvä treeni ja hyvä fiilis. Kotona kyllä syöminen meinaa repsahtaa iltasella. En oikein tajua miksi. Osaksi se on sitä että kun alkaa pieni vapaa töistä niin vapaata haluaisi pitää kotonakin tietyistä asioista. Kumma kyllä, ei tämä vielä ole kovin vaikealta tuntunut, vaikka Janne varotteli että saattaa tulla hankalia päiviä. Kyllä minä tuohon kaveriin luotan joten pysyn varpaillani ja seuraan tiiviisti tilannetta. 

Lauantai 19.08.06

Herätessäni en tiennyt, millainen päivä tästä tulee. Heräsin kun uni loppui, söin aamupalan ja olin valmis päivän haasteisiin. Käytiin kaupassa ja vieläkin kaikki näytti hyvältä. Sitten kaupan jälkeen tuli halu syödä hieman jotain muuta kuin pitäisi. No söin pastaa ja jauhelihaa, ei se vielä ole paha. Sitten seuraavaksi tuli syötyä leipää, hieman runsaammin. Ja sitten taas sitä pastaa ja jauhelihaa. Ja sitten vohveleita jätskillä ja hillolla ja sitten karkkia ja sitten muffinssi ja sitten hieman karkkia lisää ja sitten leipää… Jotenkin katosi kontrolli koko syömisestä. Ei osaa sanoa miksi. Mutta arvatkaas mikä olo siitä tuli. Fyysisesti halusin illalla oksentaa, henkisesti halusin ampua itseni. Karmea olo kaikin puolin. Ennen kuin nukkumaan pääsin, oli pakko syödä maitorahkaa ja ananasta, ihan kuin tuosta nyt jotain apua olisi. Kaamea päivä ja juuri ennen Jannen tapaamista. Kyllä näistä päivistä varoteltiin mutta en arvannut että olisin noin voimaton tuossa tilanteessa. Huomenna on otettava vahinko takaisin. 

Sunnuntai 20.08.06

Aamulla nukuin tarpeeksi pitkään. Mieli oli vieläkin hieman apea ja olo oli muutenkin kuin pienessä krapulassa. Tänään olisi siis salipäivä ja Jannen kanssa samalla tapaaminen. Toivottavasti Janne huomaa jotain tuloksia, koska itse niitä on tosiaan vaikea huomata. Mutta ruokavaliosta pidän tänään huolen. Hieman tuo syöminen meinas mennä raiteilta kun kävimme vierailulla ja siinä menikin aikaa yllättävän paljon. Kotiin tullessa äkkiä murkinaa mahaan ja salille neljäksi. Salilla sitten tapasin Jannen ja napsittiin kuvia treenin lomassa. Niitä kuvia löytynee tämän päiväkirjan ohesta ja galleriasta. Jannen mielestä olen muuttunut merkittävästi viime kerrasta mutta saa jokainen itse asiaa tutkia. Itse huomaan ehkä pienen muutoksen. Vedän samalla melkoisen kovan hauis/ojentaja treenin, koska Janne on vieressä kannustamassa. Kerroin tuosta edellisen päivän syömisestä ja olo helpottuikin melkoisesti. Jannen mukaan silloin kun siltä tuntuu niin pitää syödä se päivä niin paljon kuin napa vetää, mutta sen on jäätävä siihen päivään. Siitä saa elimistö vaan uutta puhtia. Tuo on pidettävä mielessä, vaikka en aio ihan heti ruvetakaan mässäämään. Kotiin tullessa on hyvä ja motivoitunut olo. Treeni tuntuu sujuvan koko ajan vain paremmin joten ehkä tuo kehitys tosiaankin on oikean suuntainen.

Viikko 34

Maanantai 21.08.06

Aamuherätys klo 5.00. Aamuvuoro kutsuu. Huonosti nukutun yön jälkeen olo on oikeastaan yllättävän hyvä. Aamupala kurkkuun ja eväskassi kainaloon. Töissä on todella helppo vuoro ja oikeastaan liiankin löysä vuoro. Eipä saa valittaa, tämä on harvinaista herkkua. Kotiin tullessa olo on hieman nuutunut, mutta päätän syömisen jälkeen mennä salille. Jo kotona ollessa saan kunnon treenin. Käytän koko vartaloni voimia, käsiä, jalkoja ja selkää. Väännän ja käännän, painan ja puristan. Puhkun ja hikoilen. Ja loppujen lopuksi, noin puolen tunnin yrittämisen jälkeen saan vaimon uuden puhelimen takakannen irti!! Siinä on taas oikea suunnittelun kukkanen, ja puhelimessa on vielä vaihdettavat värikuoret!!!!! En aio noita kuoria vaihtaa… Rinta/hartia-treeni on luvassa ja aion rääkätä tänään molempia kunnolla. Alusta asti painan oikein kunnolla ja lihasta kiusaten. Hartioissa tuon huomaa kyllä, edelleenkin varmaan onnistunein lihasryhmä koko kropassa. Vaikka treeni menee hienosti, olo on kotona jotenkin löysä ja väsähtänyt. Aikaisin heräämisen iloja. Ruokapuoli hoituu mallikkaasti joten viikko alkaa ihan hyvissä tunnelmissa. 

Tiistai 22.08.06

Uusi aamu, uusi aamuvuoro. Nyt on yö nukuttu hyvin ja sitten taas etsiskellään kotoota oviaukkoja. Seiniä pitkin löydän keittiöön ja aamupalalle. Olen aivan poikki koko aamupäivän, onneksi töissä on hieman vilkkaampi päivä. Työ pitää jotenkin hereillä ja vireystason jollain tasolla. Salille en tosiaankaan viitsi tänään vaivautua. Siihen on myöskin ihan oikea syy. Lähdemme katselemaan keittiöön laattoja. Päivällä töissä sain järkättyä itselleni keittiöremonttiin sähkömiehen. Ollessamme laattaostoksilla saan hommattua myös laatoittajan, joten hyvällä mallilla on hommat. Laatat löytyy helposti koska vaihtoehtoja ei ollut kyseisille värivalinnoilla kovin montaa. Kotimatkalla käymme kaupassa ja koska perheellä on jo nälkä niin poikkeamme hesburgerissa. Itse tilaan itselleni megahampurilaisen, en siis ateriaa niin kuin normaalisti. Olis tuonkin voinut jättää tilaamatta mutta nälkä oli melkoinen ja verensokeri alkoi jo laskea. Kotona kuitenkin syön loput ateriat ohjeiden mukaisesti. Hieman tuo hampurilainen jäi vaivaamaan, mutta se on syöty jo… 

Keskiviikko 23.08.06

Ylös nousen seitsemän maissa, kun poika herää kouluun. Salille pitäisi mennä tekemään jalkoja. On sen verran väsy että painun sohvan pohjalle kun poika lähtee kouluun. Nukahdan ja herään puoli yksitoista. Aivan sekaisin ja edelleen ihan väsynyt. Nyt en salille mene, koska sinne ei jaksa mennä haukottelemaan. Ehkä tuo univelka hieman tuli takaisin joten en ota tuosta paineita. Syön herätessäni hieman safkaa koska edellisen kerran söin klo 7. Iltavuoro töissä menee haukotellessa ja venytellessä. Koko päivän on sellainen olo kun olisi kipeäksi tulossa. Kroppa on aivan poikki. 

Torstai 24.08.06

Aamuherätys jälleen klo 7.00. Tänään uusi yritys jaloille. Tänään olo on erilainen ja tiedän heti että pääsen varmasti salille. Treenin jaksan tehdä hyvin, tosin hieman varon noita jalkoja, etten ainakaan tuota vasenta reittä rasita turhaan. Jalat kestävät kuitenkin mainiosti ja saan kunnon treenin aikaiseksi. Iltavuoro töissä menee taas energisissä merkeissä. Jalkatreeni todella pistää elimistössä energiat virtaamaan. Hieman ovat jalat rappusissa voimattomat, mutta ei kuitenkaan niin että pahemmin haittaisi. Jo toista päivää peräkkäin olen päässyt veden juonnissa tavoitteeseen. Runsaan veden juominen on hankalaa kun on koko ajan käytävä jossain. Ei joko ehdi tai sitten ei viitsi turhaan rakkoa täyttää. Illalla uni alkaakin maittamaan nopeasti. 

Perjantai 25.08.06

Totuttuun tapaan herätys klo 7.00. Olen kyllä hieman tokkurassa, mutta yö tuli nukuttua hyvin joten aamutreeni taas tiedossa. Hauikset ja ojentajat luvassa. Tämä treeni on viime aikoina ollut motivoiva. Niin se on tälläkin kertaa. Liikkeet ovat tehokkaita, puhtaita ja menevät lihaksen ytimeen. Kyllä kelpaa treenata. Kotiin tullessa on lihakset aivan tukossa, suihkussa on hauska yrittää pestä niskaa ja selkää. Menen yöksi töihin ja yritän saada tuon syömisen suunniteltua jotenkin fixusti. Päätän tehdä niin että syön iltaan mennessä normaalisti tämän päivän safkat ja puolenyön jälkeen syön seuraavan päivän aterioita. Näin saan molemmille vuorokausille oikeat kalorit. Vaimolla on hieronta puolenpäivän maissa ja koska hieroja on kaverini, menen mukaan turisemaan niitä näitä. Sieltä tullessa ramaisee molempia ja onneksi niin, koska olemme molemmat menossa yöksi töihin. Parin tunnin päiväunien jälkeen olo on hieman omituinen, taas. Varmasti on joku pöpö elimistössä. Hieman nokka vuotaa ja on muutenkin outo olo. Päätän olla tekemättä asian hyväksi yhtään mitään. Tulen kipeäksi jos tulen. 

Lauantai 26.08.06

Lähden tuntia aikaisemmin töistä, tilanne on sen verran hyvä duunissa. Puoli kuudelta aamulla siis nukkumaan. Heräilen hieman ennen puoltapäivää. Pieni päänsärky vaivaa heti, tuntuu siltä kun olisi ollut nukkuessa pää huonossa asennossa. Lähdemme kuitenkin pian lauantain kauppareissulle. Mukaan tarttuu muutakin syötävää kuin sitä “oikeaa”. Hieman on lipsunut raiteilta tämä syömispuoli. On se ihan ymmärrettävää, kohta alkaa kuitenkin 3 kuukauden vapaa ja keittiöremontti. Haitanneeko tuo kun treeni kulkee. Viikolla taas kiristetään tahtia. Koko päivän syömiset hieman mitä sattuu. äidilläni saan pitkästä aikaa äitylin kalakeittoa. Perunaa ja seitiä, juuri sitä mitä pitikin :). 

Sunnuntai 27.08.06

Kaamea yö. Jostain syystä yläselässä, lapaluiden kohdalla, on mennyt nikama pois paikaltaan. Ei mennyt treenatessa, joten mysteeriksi tuo syy jää. En saanut nukuttua ja aamulla ylös noustessa on hankalaa kävellä. En saa ryhtiä suoraksi ja mikään asento ei ole hyvä. Yritä käännellä ja väännellä mutta mikään ei auta. Maanantaina täytyy käydä lekurilla jos tilanne ei laukea. Saisi kyllä helpottaa koska tänään olisi selkätreeni. Ihme sinänsä että taas tuli joku kunnon vaiva. Loppupäivän saldoksi jäikin sitten selän erilainen venyttely ja nikamien paukuttelu, kuitenkin ilman haluttua tulosta. Jouduin ottamaan lihas relaksanttia joka ei kuitenkaan tuntunut tekevän yhtään mitään, yhtään mihinkään. Tämä on toiseksi pahin mahdollinen takaisku. Pahin olisi tuo alaselän monivuotisen vaivan palaaminen. Salille ei ole asiaa. Syöminen voidaan pistää tankkaamiseksi, sen verran tulee syötyä. Ruoka auttaa enimmäkseen mielipahaan ja huoleen siitä, mihin tämä vielä johtaa. Nukkumaan mennessä otan vielä särkylääkkeen jotta jotenkin saisi nukuttua. Koko viikko meni jotenkin ketuilleen ja nyt alkaa paljastua tällaisen treenaamisen aiheuttama paine. Ei tarvitse monikaan asia mennä pieleen ja heti lähtee mopo käsistä.

Viikko 35

Maanantai 28.08.06

Aamulla herääminen on yhtä tuskallista kuin eilen. Selkä on edelleen jumissa ja olen hieman tokkurassa kun lääkeaineet poistuvat elimistöstä. Hieman jotain jumpan tynkää yritän, jotta lihakset lämpiäisivät. Ei siitä kuitenkaan hirveästi apua ole. Tämän päivän katselen ja sitten huomenissa soitan lekurille. Voitte kuvitella tätä ruokailu motivaatiota. Syön suoraan sanoen juuri mitä haluan. Olo on jotenkin mahdottoman lannistunut ja epätoivoinen. Treenaamaan ei ole asiaa ja se syö miestä. Paino on hieman noussut ja kyllä huomaa että kroppa kerää nestettä. Jokainen ylävartalon liike vihloo ja aiheuttaa lisää epätoivoa. Nyt on mies maassa. 

Tiistai 29.08.06

Aamulla selkä on edellistä kipeämpi ja lääkkeet eivät enää yöksi auttaneet. Soitan lääkäriaikaa mutta koska työterveyslääkärimme on ilmeisesti irtisanottu, joudun ottamaan ajan lääkärikeskuksesta. Sinne saan ajan huomenna. En tarvitse sieltä kuin lähetteen joten käyn aamusella varaamassa suoraan ajan riihimäen fysioterapiasta. Saan onneksi akuuttiajan iltapäiväksi. Sitten tapahtuu jotain ihmeellistä. Asentelen tietokoneeseen yhden pelin ja pelailen sitä sellaisessa taakse nojaavassa kyyryssä asennossa noin tunnin. Kun lopetan ja nousen penkiltä huomaan että selkä ei ota enää vastaan, eikä vihlo niin kuin aamulla. Hieman kiertelen yläkroppaa ja kallistelen vartaloa ja pahat tuntemukset ovat lähes poissa. Aion mennä silti sinne fysioterapiaan koska tiedän kokemuksesta että ei se ainoa paikka ole joka oli jumissa. Kroppa kompensoi ja tukee vaurioituneita paikkoja niin, että kropan normaali ryhti muuttuu. Nyt saan kaikki lukot ja kireydet pois samalla. Suunnittelen myös sille hieroja kaverille soittamista ja ehkä aloitamme säännöllisen hieronnan jotta tällaisilta vältyttäisiin. Nyt on huolena kuitenkin tuo syöminen ja veden juominen. Ne ovat olleet hakoteillä ja saman tien nappaankin vesipullon syliin. Nyt saamari takaisin projektiin!! Ongelmia ei varmasti motivaation kanssa tule jos selkä tulee kuntoon tänään. Aion raataa salilla kuin eläin… ehkä kuitenkin hiiri, mutta kuitenkin. Iltapäivällä pääsen kaksimetrisen ja ihan miehen painoisen karpaasin syleilyyn, eli fysioterapiaan. Selkää paukutellaan oikein kunnolla ja löytyy sieltä muitakin lukkoja, jotka tosin eivät ole ehtineet vaivata sen kummemmin. 46 euroa OMT-terapiasta ja mies on kuin uusi. Myös lihastasapainossa huomataan hieman poikkeavuutta. Tiedän mihin paneudun oikein huolella treeneissä. Yöksi vielä tulehduskipulääke korjaamaan kudosvaurioita ja uni maittaa pitkästä aikaa oikein kivasti. 

Keskiviikko 30.08.06

Yöunet olivat sen verran sikeät että aamulla uni loppuu jo kahdeksan maissa. Perun heti lääkäriajan, joku tarvitsee sitä minua enemmän. Aamupäivällä hieman shoppaillaan, mutta tällä kertaa emme hesburgeriin eksy. Kotona syödään suhteellisen terveellisesti. Tai oikeastaan tosi terveellisesti. Iltapäivällä sitten salille ja hieman pienemmillä painoilla treenaamaan. Mutta liikkeisiin tarkasti keskittyen. Selkä pelottaa luonnollisesti koko treenin ajan, mutta saan lihakset kunnolla väsymään. Treeni siis oli tarpeeksi rankka, jotta tuloskehitys jatkuu. Pysyn hyvin taas ruokavaliossa ja päivästä jää hyvä fiilis. Lueskelin taas muidenkin päiväkirjoja ja kiitoksia vaan kannustuksesta. On se vaan outoa katsella sitä ensimmäistä kuvaa. Siinä ei valitettavasti näy sitä pullottavaa mahaa joka mulla aloittaessa oli. Kyllä tämä kovaa hommaa on mutta suuret kiitokset menee Jannelle ja sen suunnittelemille ohjelmille. Vaikka söisin mielelläni joskus jotain muutakin, en voi missään nimessä kiistää ruokavalion merkitystä. Treenin teen itse joten saan kiittää tuosta motivaatiosta vanhempiani jotka ovat aina olleet tekijöitä eivätkä ihmettelijöitä. Valitettavasti isäni ei ole enää keskuudessamme, mutta häneltä olen perinyt tämän peräänantamattoman luonteen. Kun tehdään, niin sitten kanssa tehdään kunnolla. Aamulla olisi taas aamuvuoroon herääminen joten pitäisi mennä nukkumaan aikaisin. Katselen kuitenkin C.S.I:n ja jään jostain syystä katselemaan Big Brotheria. En ymmärrä miksi, ei se nyt kovasti kiinnosta. Nukkumaan sitten yhdentoista maissa. 

Torstai 31.08.06

Aamulla herätys klo 5. Tai oikeastaan klo 4, koska vaimo menee töihin viideksi. Ei siinä enää tunniksi ehdi nukahtaa. Yöunet eivät kovin montaa tuntia kestäneet. Uni ei vaan tullut. Aamupalan jälkeen kuitenkin vain eväskassi kainaloon ja duuniin. Töissä ei oikein työnteko paljoa enää kiinnosta. Vielä olisi 4 työvuoroa ennen vuorotteluvapaata. Työt kuitenkin hoidetaan, ei anna luonne periksi vain oleskella. Eilen iltapäivällä sain iloisen yllätyksen. Serkkupoika josta en ollut kuullut yli vuoteen, ilmestyi ovelle. Siinä rupateltiin kuulumisia ja kävi ilmi että hänellä on mahdollisuus saada lainaksi työnantajaltaan suuri pakettiauto. Se onkin oiva juttu, koska tarvitsen sellaisen keittiön uuden muovimaton kuljettamiseen. Tänään päästään se hakemaankin. Alkaa olla keittiöremontin tilpehöörit kasassa. Salillekin täytyy päästä. Onnistun menemään sinne juuri kun siellä on kunnolla porukkaa. Janneenkin törmään aulassa ja kerron tuosta nikama ongelmasta. Onneksi se on nyt ohi ja pääsen rääkkäämään salilla rautaa oikein kunnolla. Ja rääkkäänkin. Ojentajat tukkoon, niin kuin hauiksetkin. Kyllä taas turvotti. Ei haitannut tuo muutaman päivän tankkaus ollenkaan. Paino ei lopuksi noussut ja ei näyttäisi olevan nestettäkään kovasti aikaisempaa enempää. Hyvä treeni ja hyvä fiilis. 

Perjantai 01.09.06

Aamuherätys eilistä vaikeampi. Mitä paremmin nukun, sitä väsyneempi olen herätessäni. Töiden teko kiinnostaa vieläkin vähemmän kuin eilen. Onneksi ei ole sellaista vaihtoehtoa, ettei töitä tekisi. Töissä menee miten menee mutta nyt ei jaksa kiinnostaa ongelmat siellä. Eväät töissä on juuri oikeat, mutta kotona ei ehdi paneutua oikeisiin safkoihin. Syön enemmän leipää kuin normaalisti ja leivän päällä on keittokinkkua, joten en ahmi edelleenkään pahimpia herkkuja. Tänään olisi jalkapäivä salilla. En kuitenkaan ehdi tekemään ollenkaan aerobista treeniä joten päätämme yhdistää nämä tälle päivälle. Lähdemme pururadalle sauva-kävelemään. Se käy niiden mäkien vuoksi jalkoihin aivan tautisesti ja saan koko vartalo treenin kunnon sykkeellä samalla kerralla. Kotona sitten huomaa että aerobinen treeni tällaisella ruokavaliolla onkin todella rankkaa. Olen koko illan ihan koomassa ja joka paikkaa kolottaa. Iltasella uni tulee todella nopeasti. 

Lauantai 02.09.06

Aamulla on herätys klo 8.00. Lähdemme urheilukentälle pojan kanssa. Pojalla on kolmiottelu ja kisa on piirikunnallinen. Siellä menee koko aamupäivä ja eväitä en ehdi töihin tekemään. Menen nimittäin iltavuoroon töihin, lauantaina… jee… Vaimo tuo töistä tullessaan mulle hesburgerista kaksi kanasalaattia. Ehdin kentältä nimittäin juuri kotiin ja sitten töihin. Iltavuorossa ei muuten olisi tekemistä mutta teen kaksi erää jogurttimassaa joihin lisätään käsin, 25kg:n säkeistä jauheita jotka kuuluvat juuri tuohon jogurttiin. Eikä siinäkään mitään mutta kun jauheita lisätään yhteensä noin 1800 kiloa. Se ottaa jo ranteiden päälle. Onneksi olen salilla huhkinut joten tuntuu siltä että enemmänkin olisi mennyt. Iltasella kotiin tullessa on melkoinen väsy ja kuukahdan sänkyyn yllättävänkin aikaisin. 

Sunnuntai 03.09.06

Viimeinen työpäivä!!! …Siis ennen vuorotteluvapaata. Iltavuoro on tiedossa mutta tänään on mulla kaverikin siellä. Taidan itse paneutua kevyempiin töihin ja antaa kaverin tehdä tärkeät päätökset. Alkaa olla rento olo mutta aamupäivällä päätän kuitenkin mennä salille ennen töihin lähtöä. Tälle päivälle olisi tiedossa selkätreeni. Tällä kertaa laitan kunnolla selän töihin ja teen liikkeet puhtaasti ja tarpeeksi hitaasti. Väsähdän hieman loppuvaiheessa joten treeni oli melko rankka. Eipä tuo minua haitannut, ja seuraavasta treeni päivästä ei kuitenkaan ole tietoa joten ehdin varmasti palautua. Kotiin suihkuun, pöperöä vatsaan ja töihin. Evääksi otan jotain syötäväksi kelpaavaa. Töissä ollessani soitan Jannelle. Meillä piti olla tapaaminen salilla ja kuvaus, mutta olen töissä joten päätin soitella. Nopeasti vaihdetaan kuulumisia ja sovitaan uusi salitapaaminen parempaan ajankohtaan. Töissä saan ottaa rennosti. Työkaveri tiedostaa rennon asenteen ja tekee mielellään tarkempaa keskittymistä vaativat duunit. Kotiin lähtiessä ei oikein tajua palaavansa vasta joulukuussa. Mutta olen ollutkin työn orja ja siitä irrottautuminen niin pitkäksi aikaa ei tunnu vielä todelliselta. Tajuan sen varmaan viimeistään keittiöremontin jälkeen. Kotona kroppa menee ihan rennoksi ja kauaa en jaksa valvoa. Vapaa on alkanut… 😀

Viikko 36

Maanantai 4.9.2006

Nyt se alkaa!!! Nimittäin keittiöremontti :-/ Vapaasta ei siis ole tietoakaan. Vaimon avustuksella tyhjennetään keittiön kaapit ja kaapin päälliset. Ja kyllä riitti tavaraa. Päivän alkaessa tiedän ja myös hyväksyn sen, että salille ei asiaa ole. Ei ehkä koko viikkona. Se ei silti ole huono asia, koska nyt saa kroppa levätä, sekä lihasten että myös nivelien osalta. Remontointi on myös fyysisellä puolella raskasta, vaikka luulen että henkinen kantti joutuu kovemmalle koetukselle. Myös keittiön kaapit saadaan aamupäivän aikana revittyä seiniltä ja pahimmat sotkut siivottua. Vasta päivän edetessä alan tajuta keittiön tärkeyden ruokavalion osalta. Käytössämme on nyt ainoastaan mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja leivänpaahdin. En edes ajatellut että hellan puuttuminen merkitsisi näin paljon, mutta tämä sekoittaa kokonaan syömiset. Valitettavasti joudun turvautumaan pikaruokaan ja omituisiin ruokailuaikoihin. Remontin yhteydessä aikataulut ovat mitä ovat, ja mahdollisuudet keskittyä urheilemiseen ovat erittäin rajatut. Kun keittiön asentajat joskus tulevat, kaikki on oltava valmiina. Ensimmäisen päivän saldoksi jää siis keittiön purkaminen. Vatsaan eksyi ruokaa jos jonkinnäköistä ja remontin aikana keskityn enemmän oman painon seuraamiseen. Paljon en päästä sitä nousemaan. 

Tiistai 5.9.2006

Aamulla olisi uni maittanut pidemmällekin, mutta jouduin heräämään klo 8. Tämä siksi että poika menee kouluun klo 9. Aamusella teen hieman hankintoja ja pientä tapettien repimistä. Iltapäivällä sain sähkömiehen paikalle hieman katselemaan projektia ja arvioimaan työmäärää. Sähkömies tuntuikin heti olevan mukava kaveri ja sovimme että hän saapuu torstaina aamupäivällä tekemään hommia. Hieman hommat seisovat kun sähkötyöt ovat se seuraava askel remontissa. Edelleen ruokapuolella on hakuammuntaa, mitä suuhunsa pistää. Salille ei ole edelleenkään asiaa, mutta en jaksa siitä stressata. 

Keskiviikko 6.9.2006

Aamusella ollaan hissukseen heti herätyksestä, eli kello seitsemästä asti. Tämä siksi, että vaimo oli yön töissä ja nukkuu nyt aamupäivän. Ei oikein pääse mitään tekemään joten teen lisää hankintoja ja hieman reviskelen taas tapetteja. Vaimon herätessä alamme tiimityönä tekemään sitä pahempaa tapettien repimistä eli kostuttamista ja siklillä raapimista. Hyvin saamme tapetit irti koska ne on alun perin kiinnitetty huonosti. Myös jääkaapin ja pakastimen saamme siirrettyä väliaikaiseen paikkaan. Talomme on nyt kaaoksen partaalla ja illalla kun vaimo lähtee töihin yöksi, päätämme pojan kanssa siivota. Saammekin talon näyttämään jokseenkin kodilta. Raskasta tämä silti on ja illalla uni tulee tosi nopeasti nukkumaan mennessä. 

Torstai 7.9.2006

Taas on aamusella oltava hissukseen koska vaimo nukkuu valvotun yövuoron jälkeen. Toivottavasti se sähkömies ei kovin aikaisin tule. Eikä tulekaan…eikä kuulu…eikä kuulu… Ei koko aamupäivänä. Päivä menee odotellessa. Alan jo epäillä että osuiko mulle nyt just sellainen sähkömies joka ei joko muista tai sitten ei paljon töitä jaksa tehdä. Käymme myös syömässä äidilläni ihan kotiruokaa, joten täysin pikaruokalinjalla ei tarvitse olla. Iltapäivälle, hieman ennen viittä, sähkömies soittelee että olisi tulossa. Valmistaudun kuuntelemaan selityksiä siitä miksi kaveri saapui vasta iltapäivällä. Kun sähkömies 10 minuutin päästä saapui, pahoitteli kovasti aikatauluaan ja kertoi aamulla lähteneensä “pikkuprojektille” aamulla, joka olikin sitten jotain ihan muuta. Työ oli venynyt ihan joksikin muuksi kun oli aikaisemmin sovittu joten tämän vuoksi oli myöhässä. Teimme kuitenkin tehokkaasti työtä puoli yhdeksään, ja koska työ jäi vielä hieman kesken, sähkäri jätti kamansa meille ja sovimme että hän palaa aamulla kahdeksan aikoihin. Kovasti saimme aikaiseksi jo nyt joten hyvältä näyttää. 

Perjantai 8.9.2006

Aamuherätys klo 7. Vaimo on töissä joten toivottavasti sähkäri saapuu ajoissa. Ja näin käy, pakettiauto kurvaa pihaan klo 7.40. Ja saman tien hommiin. Loput toivomani muutokset saadaan tehtyä ilman ongelmia. Loistavaa työtä kaveri tekee ja ilmiömäisellä ammattitaidolla. Osui siis kohdalle kerrankin hyvä alan ammattilainen. Nyt pääsen lopulta tasoittelemaan niitä jälkiä joita laattojen repimiseltä jäi ja myös niitä noita saimme aikaiseksi sähkömiehen kanssa. Pakkeloimisen ja hiomisen välissä huomaan joskus syödäkin. Tuppaa venymään nuo ruokailuvälit. Olen ajoittain pakkelissa ja ajoittain pölyssä. Saan myös tasoitettua loput seinät niiltä osin joilta ei pakkelia tarvinnut. Tänään piti käydä salilla mutta keittiöprojekti saa olla nyt ykkösenä. On tarpeeksi raskasta hioa seinää ja muutenkin täytyisi käydä jatkuvasti suihkussa. Ei viitsisi kovin pölyisenä lähteä salille. Aikataulullisesti olen hieman jopa ehkä edellä joten ehkä pääsen salilla ravaamaan taas ensi viikolla. 

Lauantai 9.9.2006

Aamulla olisi saanut torkkua pitkään, mutta uni loppui jo seitsemän maissa. Salille vai ei, siinäpä pulma. Tämä pulma on ratkaistu siinä samassa hetkessä jolloin muistan että tänään alkaa sählypelit. Se on tunnetusti melkoisen rankkaa puuhaa, varsinkin ensimmäisellä kerralla. Jälleen tänään hieman kittaamista ja tasoittamista. Kohta puolin pääsen jo pohjia maalailemaan. Sähly alkaa klo 17 ja sinne menen pelonsekaisin ajatuksin. Ei ole mikään ihme jos suussa maistuu veri pelin aikana. Peli alkaa juuri näillä fiiliksillä. Keuhkot tuntuvat repeytyvän liitoksistaan ja tuo veren maku tulee suuhun. Lihaksisto jaksaa yllättävän hyvin. Pelin loppupuolella alkaa tämäkin dieselmoottori hyrrätä ja muiden väsyessä alkaa kestävyys tulla esiin. Jalat eivät ole moksiskaan, johtuisiko tuosta Jannen jalkaohjelmasta. Kaikenlisäksi voitamme pelin ja osaksi siksi että jaksan painaa puolentoista tunnin rehkimisen jälkeen, loppuun asti täysillä. Voittomaali maistuukin hyvältä, tuleehan se omasta mailastani. Kotiin tullessa onkin sitten takki tyhjä. Sellaiset lähes 1600 kilokaloria on mitattu mulla kuluvan sählypelin aikana. Kotona vesikin maistuu ja sauna tekee todella hyvää. Jalat alkavat nopeasti tuntua raskailta. Unikin maistuu illalla melkoisen nopeasti. 

Sunnuntai 10.9.2006

Aamulla on eilisen oloinen tarina. Nukkua saisi, mutta uni loppuu aikaisin. En silti viitsi kovin aikaisin sängystä nousta. Tänään olisi vuorossa jo seinien ja katon maalaamista tuossa jo tutuksi tulleessa keittiössä. Aamupäivällä olen sillä fiiliksellä että voisi salillekin eksyä. Seinän tasoittaminen ja maalaaminen kuitenkin syövät sen verran energiaa että ei tule salille lähdettyä. Formulatkin tulevat, ja niitähän on katsottava. Jaloissa on hieman epämiellyttäviä tuntemuksia, pääosin peräisin tuosta eilisestä sählymatsista. Pohkeet tuntuvat kireiltä ja ulkoreidet ovat hieman arat. Paino oli pudonnut eilisestä käsittämättömät 2,5 kiloa. Nestettä tietysti. Nyt kun sählykausi on alkanut, saan hyvää treeniä kaiken muun lisäksi siitä. Jos vain saataisiin pelaajat käymään pelaamassa. Ruokavaliokin on edelleen hieman vapaamuotoinen. Kyllä se jo alkaakin hieman kyllästyttämään. Ei olisi uskonut että riisiä alkaisin kaipaamaan. Nyt on kuitenkin hyväksyttävä että tämä väliaikainen järjestely on pakollinen ratkaisu tässä tilanteessa. Huomenna on tapaaminen Jannen kanssa salilla, kai sitä sitten treeninkin voisi vetäistä. Iltaa kohti jalat alkavat tulla todella kipeäksi, ja ihan joka puolelta. Takareidet ja pakarat menevät kaikenlisäksi aivan kireiksi. Ensimmäinen vuorotteluvapaa viikko takana ja kiireisempi oli kuin töitä tehdessä. Salia ja kunnon ruokaa on jo ikävä…

Viikko 37

Maanantai 11.9.2006

Uusi viikko alkaa taas liian aikaisin. Uni loppuu seitsemän maissa, en voi käsittää miksi. Kun kerrankin saisi nukkua. No, nousen kahdeksan maissa sängystä. Aamulla taas ensimmäisenä kittiä kuivumaan keittiön seinään. Niitä seiniä joita tapetoidaan, pääsenkin pohjamaalaamaan jo tänään. Maalaaminenkin menee fyysisestä työstä kun maalaa samalla katon. Niska on kovilla siinä ylös tuijotellessa. Pääsen myös maalaamaan loput seinät. Hieman turhaan maalaan seinät joihin tulee kaapit, mutta näen tällä tavalla helpommin epätasaisuudet. Laatoitusta varten on seinän oltava suhteellisen tasaiset. Tänään on myös Jannen kanssa tapaaminen ja kuvaus salilla. Ajattelin tehdä selkätreenin, koska siitä ei kuvia vielä olekaan. Jo päivällä on hieman omituinen olo. Saattaa johtua tuosta maalaamisesta, vaikka maali ei kovin voimakkaalle tuoksukaan. Salilla ei meinaa ensin hiki tulla millään, jotenkin nesteet ei virtaa. Potkua kyllä riittää, ja parempi onkin näillä nautituilla kaloreilla. Jannen saapuessa treeni on jo hyvällä mallilla. On hikikin alkanut virrata ja menee koko ajan silmiin. Hikoilen nyt pienestäkin. Keskustellaan ruokavaliostani ja todetaan molemmat sama asia, keittiö on nyt ykkösenä ja sen tuoma ruokavalion pakollinen muutos on vain hyväksyttävä. Jatkettaan tiukasti kun keittiö on valmis. Salilla pyrin kuitenkin käymään. Salin jälkeen on vetämätön olo, jonka luulisi johtuvat treenistä. Kotona pääsen vielä hieman paikkailemaan keittiön pienempiä epäkohtia. Illalla ei uni meinaa tulla, ei oikein väsytäkään. Kai sitten lopulta nukahdin kun en muista telkkarin sammuneen. 

Tiistai 12.9.2006

Aamuyöstä herään todella kipeään kurkkukipuun. Nukahdan vielä ja herätessä kahdeksan maissa, kurkkukipu on hieman lievittänyt. Nyt kuitenkin selvisi tuon eilisen olon syy. Olin tullut kipeäksi. En kuitenkaan voi sen antaa haitata menoa, koska tälle päivälle on tiedossa kaikkea puuhaa. Aamupäivällä on äidilleni tulossa jokunen motti puita ja niitä pitäisi olla vastaanottamassa. Sitten pitäisi viedä pojan polkupyörän takarengas paikattavaksi, se puhkesi kolmannen kerran tänä vuonna. Sitten pitäisi tapetoida tarvittavat seinät ja mahdollisesti käydä valitsemassa seiniin tuleva maali. Tapetti on hieman lasikuitutapetin kaltaista, eli siis maalattavaa kuviotapettia. Maalin valitseminen on tuskaa koska värillä on todella väliä. Nyt kun ei vain nousisi kuume, sitten tästä tulee hauskaa. Saan kuin saankin seinien värit valittua ja rohkeasti lähden tapetoimaan seinäpintoja. Tämä ei osoittautunutkaan ihan niin helpoksi kuin olin olettanut. Pientä lisää tuohon puuhasteluun antaa vuotava nenä. Nessuvarasto hupenee nopeasti. Saan kuitenkin urakan hoidettua ennen iltaa joten jotain sain kuitenkin aikaiseksi tänäänkin. 

Keskiviikko 13.9.2006

Aamulla on edelleen tuskaa nukkua pidempään. Flunssa piti yöllä sikeimmän unen poissa ja aamulla kutittelee kurkkua. Hieman on niska jäykkänä edellisen päivän tapettien asettelusta. Tänään kuitenkin lähden uhkarohkeasti maalaamaan noita tapetteja, niillä puoli summittain valitsemillani väreillä. Olo on melko väsynyt ja vaikka salille ei ole asiaa, tuntuu pienemmätkin lihaksia rasittavat työ tuskaiselta suorittaa. Seinien maalaamisen jälkeen vaimollani on epäuskoinen ilme silmillään. Väreissä on melkoinen kontrasti ja tuntuu siltä että ne ovat ristiriidassa keskenään. Mutta tilanne muuttuu ratkaisevasti kun asetan maalien rajalle boordin. Nyt se näyttää hyvältä ja yllättävän paljon siltä, mitä ideaa hain. Tyytyväisenä päivän urakan suorittamiseen rauhoitun loppuillaksi sohvan pohjalle. Pieni lepo ei olisi haitaksi. Tänään huomasin ensimmäisen kerran hieman tarkkailla vartalon kehitystä ja kyllä neste on paikkansa löytänyt. Noissa kuvissakin huomaa kropassa olevan ylimääräistä nestettä. Se johtuu tästä ruokavaliosta ja niistä ylimääräisistä herkuista joilla saa mielen rauhoittumaan kaaoksen keskellä. 

Torstai 14.9.2006

Aamulla on olevinaan hieman parempi olo kuin edellisenä päivänä. Tämä kuitenkin muuttuu nopeasti päivän edetessä. Edelleen on flunssa mukavasti ajankohtainen ja nessuja tarvitsee taas uuden paketin. Tälle päivälle on luvassa viimeinen oma soolo osuuteni keittiöremontista. Tämä on siis muovisen lattiamaton asennus keittiön lattialle. Tämän puuhan aloitamme vaimon kanssa iltapäivällä ja se venyi useamman tunnin hommaksi. Lopulta matto oli liimattu lattiaan ja näytti yllättävän hyvältä. Toivottavasti voittokulku jatkuu muidenkin asioiden kohdalla. Kuten esimerkiksi flunssan, saisi jo pirulainen mennä ohi. Lauantaiksi olisi luvassa sählyä johon tähtään. 

Perjantai 15.9.2006

Aamulla herätessä huomaan kurkun olevan taas kipeä. Siihen meni haaveet salille menosta, olin nimittäin ajatellut että saattaisi tehdä hyvää hieman pumpata rautaa. No, tämä päivä leimautuu hieman turhaksi koska keittiöön en voi oikein mitään enää tehdä ja flunssa rajoittaa urheilua. Sitten jää vain yksi asia, syöminen. Siinä onnistun oikein kivasti. Kyllä huomaa painostakin. En kuitenkaan yritä edes valvoa syömistäni, onpahan yksi huoli vähemmän. Tänään soitetaan myös keittiön toimittajalta. Keittiökalusteet saapuvat maanantaina ja asentaja keskiviikkona. Olin siinä toivossa että asentaja olisi saapunut jo alkuviikosta mutta kiireitä niilläkin on. 

Lauantai 16.9.2006

Aamulla totean heti että saan unohtaa sähly haaveet. Kurkku on edelleen kipeä ja nokka kunnolla tukossa. Tämä päivä vietetään siis perheen parissa ja sairastellen. Lihaksiakin särkee joten jonkinlainen tulehdus kropassa on. Kuumetta ei ole, kuten ei mulla yleensäkään ole. Tämä on nyt vain hidas flunssa joten turha rehkiminen kannattaa unohtaa. 

Sunnuntai 17.9.2006

Tänään olisi ollut Erkkylässä sellainen maastojuoksu tapahtuma, mutta sinne ei asiaa tässä kunnossa ole. Vaimo meni aamusella sinne paikanpäälle, mutta tapahtumaa ei järjestetty. Oli kuulemma ollut epäselvyyksiä reitin merkkaamisessa. Todennäköisesti kukaan ei ollut viitsinyt lähteä merkkaamaan reittiä metsään, mutta voihan sen noinkin ilmaista. Sitten vaimo heitti pari lenkkiä varuskunnan pururadalla, sekin on jo melkoinen suoritus. Loppupäivä menee makaillessa ja syödessä. Alkaa olla jo hieman väsynyt olo tuollaisesta syömisestäkin, mutta olosuhteet pakottavat… se on minun tekosyyni…

Viikko 38

Ma – Su 18.9 – 24.9.2006

Koska treeneistä ei ole tietoakaan, on turhaa ruveta sen tarkemmin päiväkohtaisesti raportoimaan remontista. Jotain asioita kuitenkin tapahtuu ja niistä hieman. Tällä viikolla ilmestyvät keittiökalusteiden asentajat ja olen mukana koko ajan asennuksessa. Ei ole mikään ihme että suunnittelu vaiheessa on tullut sellaisia suunnittelukukkasia keittiöön. Niitä ratkotaan siinä asennuksen lomassa. Sen verran kallis keittiö on, että kaikki on toimittava tai keittiön toimittaja ei rahojaan saa. Onneksi asentajalla on sen verran kokemusta ja älyä päässä että yhteistuumin keittiöstä saadaan toimiva ja erittäin näyttävä kokonaisuus. Vaikka alkuviikko olikin hieman odottelua, en kuitenkaan saanut aikaiseksi mennä salille tai lähdettyä edes lenkille. Kun tulee syötyä epäterveellisesti ei jaksa ajatellakaan urheilua. Eikä jaksa, ei vaan jaksa. Sählykausi on alkanut mutta sillä puolellakin on hiljaista. Jostain syystä ei pelaajakanta ole kovinkaan mairitteleva, ja niilläkin jotka pelaamisesta ovat kiinnostuneet, tuntuu olevan kiireitä. Näin ollen ei ole sählyäkään tullut pelattua. Ruokapuolesta ei kannattaisi puhua mutta pakkohan se on. Kaikenlaista helppoa pikaruokaa on syöty. Tähän hieman toi lohtua äidilläni päivittäin syöty lämmin kotiruoka-ateria. Mutta eivät nuokaan ruuat siitä terveellisimmästä päästä ole. Maistuvat kylläkin todella hyvälle. Kummasti sitä kaipaa kevyempää ruokaa ja säännöllisiä ruoka-aikoja. Nyt on välillä energiaa, välillä aivan poikki. Tuohon kun lisätään remontin tuoma stressi, on siinä melkoinen keitto valmiina. Puhumattakaan siitä rahan menosta, jonka tuollainen suurempi projekti aiheuttaa. Tämän kolmen viikon vaikea aika on myös huomattavissa kropassa. Nestettä on kehossa ja varmaan rasvavarastotkin ovat saaneet lisää tavaraa. Paino on noussut huolestuttavasti lähemmän aloituslukemia. Tiedän nyt jo etukäteen että keittiö on valmis vasta ensi viikon loppupuolella, jos hyvin käy. Sekään ei ole varmaa ja se aiheuttaa lisää paineita. Tätä on vain jaksettava, toivottavasti vain viikko enää… 

Viikko 39

25.9 – 1.10.2006

Tämä viikko on edellisen kanssa samanlainen. Ainoana muutoksena on se, että on jo valoa tunnelin päässä tuon keittiön kanssa. Edellisenä perjantaina kävin tilaamassa laatat keittiöön ja ne saapuvat maanantaiaamuna. Ilmoitan tästä laatoittajalle ja hän kertoo ehtivänsä tulemaan laittamaan laatat seinään jo samana iltana. Haen siis laatat Hyvinkäältä ja jään odottelemaan iltaa. Iltasella sieltä pari kaveria saapuu ja melko nopeasti nuo laatat seinään kiinnitetään. Onneksi olin tehnyt hyvät pohjat. Tiistaina käy lisää iloisia yllätyksiä kun laatoittaja saapuu saumaamaan laatat. Nyt soitankin sähkömiehelle että sähköt pääsee tekemään loppuun koska laatoittaja on hommansa lähes tehnyt. Keskiviikkoaamun käytän liesituulettimen asennukseen, tämä jäi minulle koska sen voi laittaa paikoilleen vasta laatoituksen jälkeen. Keskiviikkoiltana saapuu sähkömies hoitamaan oman osuutensa lähes loppuun asti. Kaksi pientä asiaa jää tekemättä koska hän ei ole kiireiltänsä ehtinyt käydä tukussa. Tuo ei haittaa, koska kohteet eivät enää keittiön käyttöä estä, ja nekin sähkömies käy tekemässä loppuun sitten perjantaina. Soitan torstaina laatoittajalle että sähkömies on hommansa hoitanut ja laatoittaja ilmoittaa pääsevänsä vetämään silikonit ja samana iltana. Torstaina kun siirrämme tavaroita keittiöön ja huomaamme että vanha keittiön pöytä tuoleineen ei sinne enää ulkonäkönsä puolesta sovi. Joten…uutta ostamaan, ja hyvä löytyykin. Saamme sen samana iltana kotiinkin. Perjantaina sähkömies hoitaa hommat loppuun ja näin ollen keittiö on suurin piirtein valmis. Ainoastaan lattia- ja kattolistat puuttuvat. Ne odottavat että kaverini tervehtyy sairasteltuaan jo viikon. Käytämme hänen pakettiautoaan ja jiirisirkkeliään noiden listojen hakemiseen ja asennukseen. Keittiö on siis viikonloppuna täysin käytössä ja nyt on aikaa tehdä jo ruokaakin. Koska olemme varsin helpottuneita tilanteesta, päätämme tämän viikonlopun rentoutua ja syödä vielä hieman herkkuja ja ruokaa joka ei vastaa vielä dieetin mukaista ruokavaliota. Olemme sen kyllä ansainneet. Ensi viikolla pitäisi ryhdistäytyä. Lauantaina pääsen pelaamaan sählyä. Tosin väkeä ei kovasti ole mutta päätämme silti ottaa hieman lämpöä joka pikaisesti muuttuu hieksi ihon pinnalle. Melkoisen hyvin jaksan kavereita pyöritellä, ottaen huomioon tämä liikkumattomuus ja ruokavalio. Nukkumaan mennessä huomaan että jalkoja särkee, ja uni ei meinaa tulla. Aamulla on käytännössä jokainen lihas kipeä ja pitäisi lähteä juoksemaan riihipolulle metsälenkkiä. Alkukävely tuntuu lenkillä pahalta ja jalat ovat aivan tukossa. Metsässä alkaa sitten helpottaa ja juokseminen tuntuu ajoittain helpolta. Loppuvaiheessa sitten jalat tekevät tiltin ja viimeiset kolme kilometriä menevät käytännössä kävellen. Ei ollut mukava muisto tuo lenkki. 15km lopulta matkaksi tuli ja siinä oli vähintään 5km liikaa. Tulipahan tehtyä. Sain rakon toisen jalan pohjaan ja sekin on muisto tuolta lenkiltä. Nyt alkaisi sitten taas kunnon treenaaminen ja syöminen. Ja päiväkirjan täyttäminen…. 

Viikko 40

2.10- 8.10.2006

No just joo. Tämän viikon piti olla taas vilkas urheiluviikko ja oli tarkoitus noudattaa tiukasti ruokavaliota. Noudatinkin peräti kolmena aamupäivänä ruokavaliota, iltapäivät sitten söin ihan omia safkoja. Ja paino ei ainakaan pudonnut. Tässä vaiheessa voin surukseni todeta että kroppa on todella kamalassa kunnossa. Se siitä sitten… vai onko sittenkään? Eipä tietenkään, nyt on pahimmat uurastukset vuorotteluvapaan aikana saatu tehtyä. On siis aikaa enemmän kuin tarpeeksi urheilulle. Miksi sitten en saa aikaiseksi? Siihen on helppo vastata. Olen ehtinyt tottua siihen että fyysistä rasitusta ei ole. Kroppa ei sitä kaipaa, koska se on tottunut lepäämään. Vaikka tälle viikolle osui peräti kaksi sählypeliä, siihen se sitten jäikin. Muuta liikuntaa en sen kummemmin harrastanut, enkä jostain syystä edes harkinnut harrastavani. Laiskuus on ainakin omalla kohdallani yksi pahimmista synneistäni. Kun siihen tottuu, niin siihen jää kiinni. Kova totuus kuitenkin kolkuttaa takaraivolla. Paino on noussut liikaa ja kroppa ei ole kunnossa. Ei sinne päinkään. 

Kunto on jostain syystä säilynyt kuitenkin hyvin. Sählyssä huomaa että jaksaa juosta hyvin ja koko puolitoista tuntia. Yksi asia on kuitenkin puolellamme. Koko remontin aikana syöty pikaruoka ja muutenkin epäterveellinen ravinto ei maistu nyt enää ollenkaan. On siis helppo ruveta syömään terveellisemmin ja kevyemmin. Tuntuu olevan enemmän tapa kuin tarve tuo mässääminen. Ensi viikolle on siis nyt päätetty vaimon kanssa treenin aloittaminen ja ruokavalion muuttaminen terveelliseksi. Jannellekin laitoin viestiä että olen ottanut hieman takapakkia ja on jonkin verran motivaatio hukassa. Pyysi myös hieman erilaista ruokavaliota, jotta saisi taas intoa tuohon touhuun. Aloitan kuitenkin ensi viikon sillä ruokavaliolla joka minulla on aiemmin ollut. Liikuntaa olisi tarkoitus harrastaa parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä. Tuollaisen kevyen suunnitelma heti kehitin. Katsotaan kuinka siinä käy. Olisi kuitenkin harmi palata joulukuussa töihin huonommassa kunnossa kuin missä sieltä lähdin. Tavoitteeni kuitenkin alun perin oli juuri päinvastainen. Jos kroppa kestää, aion tehdä otsa hiessä töihin. Suunnitelmissa on salilla käynnin lisäksi sauvakävelyä pururadalla, kävelyä ja juoksua. Ja sitten on tuo sähly lisäksi. Eiköhän noilla saa nuo kalorit palamaan. Toivottavasti saan jo ensi viikolla aikaiseksi kunnon päiväkirjamerkintöjä. Ja jos en saa, toivottavasti joku alkaa potkimaan mua persauksiin 🙂