Joe Weider’s Olympia 2005, Las Vegas, Nevada -raportti
40. Olympian ennakkoraportit, keskustelut ja spekuloinnit olivat käyneet kiivaina niin internetin keskustelupalstoilla kuin harrastelijoiden keskinäisenä sanailuna kuntosalien pukuhuoneissa jo paljon ennen kilpailua. Ottaisiko Ronnie kahdeksannen peräkkäisen Mr. Olympia -tittelinsä? Veisikö Jay Cutler koko potin Ronnien nenän edestä? Voittaisiko Iris Kyle ilmiömäisellä fysiikallaan Ms. Olympian uudelleen? Saisiko Monica Brant vihdoin seistä ykköspaikalla figurelavalla, vai veisikö Davana Medina ehkä kolmannen peräkkäisen Figure Olympia -voittonsa? Kuinka Adela Garcia onnistuisi puolustamaan edellisen vuoden fitness-Olympiakuningattaren titteliään?
Jännitystä oli ilmassa meilläkin pikkuruisessa Arizonan kodissamme, kun tuikkasimme oven lukkoon ja ajoimme taksilla Phoenixin Sky Harbor -lentoasemalle. Jokaisen kilpailuista innostuneen unelma, reissu katsomaan Olympiaa, oli vasta alkamassa. Joe Weider’s Olympia 2005 järjestettäisiin Las Vegas Conference Centerissä ja Orleans-hotellin Orleans Arenalla 14.-15.10.2005. Ja sinne me olimme matkalla avomieheni Jonin kanssa.
Perjantai 14.10.2005
Perjantai oli ensimmäinen messupäivä. Nousimme aamulla melko myöhään emmekä pitäneet kiirettä, sillä edellisen päivän pitkä kävely Las Vegasin Stripillä painoi molempien jalkoja. Olimme tulleet jo päivää ennen kilpailua vähän tutustumaan kaupunkiin. Perjantaiaamuna kävimme aamupalalla hotellin ravintolassa. Sapuska vaikutti sen verran epämääräiseltä, että itse tyydyin oikeaoppiseen kaurapuuro- ja tonnikala -aamupalaan. Joni tosin uskaltautui tankkaamaan heti aamusta perinteiseen amerikkalaiseen tyyliin. Aamupalan jälkeen ajoimme bussilla hotelliltamme lähemmäs messukeskusta ja kävelimme loppumatkan. Pihalla kuhisi ihmisiä suunnattoman kokoisten, tuotteita pullottavien lisäravinnefirmojen muovikassien kanssa. Joku ystävällinen tarjosi meille messurannekettaan, mutta olimme ehtineet ostaa sisäänpääsyn jo etukäteen. Messukeskus oli valtava! Kävelimme sen sisällä kymmenen minuuttia ennenkuin pääsimme edes lähelle sitä siipeä, missä Olympia-expo järjestettiin. Liukuportaissa tunnistin Dave Palumbon ja Colette Nelsonin ja meinasin jo ratketa innosta. “Uskomatonta, täällähän todella näkee kaikkia huippuja!”
Pääsimme expoon sisälle kivuttomasti ja saimme kerätä itseämme hetken aikaa expon ovella ihmetelleen sen suuruutta. Suomen Fitness Expon koko on melkoisen pieni näihin messuihin verrattuna. Näytteilleasettajia oli niin paljon, että messuilla harhaillessa oli hankala muistaa missä minkäkin näytteilleasettajan osasto edes oli. Saati että pystyisi muistamaan mitä näytteilleasettajia siellä oli ylipäätään! Lisäravinnefirmat olivat toki näkyvimmässä osassa, mutta paljon muutakin messuilla näkyi: kananmunanvalkuaisten mainostajia, nanoteknologian hyödyntämistä treeniboosterina, happibaari, treenivaate-edustajia, itseruskettavien aineiden myyjiä – löytyipä messuilta infrapunasaunakin. Kävelimme ympäriinsä silmät lautasen kokoisina ihmetyksestä, kunnes osuimme messuhallin takaosassa olevan lavan luo. Sen eteen oli kerääntynyt valtavasti ihmisiä ja katsomo oli aivan täynnä. Huomasimme, että lavan keskellä poseerasi juuri sillä hetkellä Suomen oma Maija Lehtonen! Kysyttyäni vieressä seisovilta ihmisiltä, mitä lavalla oikein tapahtuu, sain selville että lavalla oli käynnissä pre-judging. Katselimme sitä hetken, vaikka hyviä paikkoja emme saaneetkaan. Maija näytti hienolta siellä lavalla muiden pro-tyttöjen rinnalla!
Lavan reunalta lähdettyämme bongasimme Alexander Fedorovin ja melkein heti perään Art Atwoodin. Enemmän kuin nämä kaksi massiivista kehonrakentajaa, minua ilahdutti kuitenkin vanhan puolitutun, David Jacobsin tapaaminen. David oli Art Atwoodin apupoikana hänen osastollaan. Tapasin Davidin vajaa puolitoista vuotta sitten Suomessa, kun hän oli valmistautumassa ensimmäiseen kisaansa. Hän ei koskaan kisannut Suomessa, vaan muutti takaisin USA:han ja kilpaili USA:ssa tänä syksynä. Viime kisoissaan hän voitti oman luokkansa. Uskomaton saavutus vain muutaman vuoden lajia harrastaneelta! Davidin kanssa oli mukava jutella. Hän on todella kannustava, positiivinen ja energinen persoona. Siinäpä nimi, joka kannattaa painaa mieleen… hän nimittäin osallistuu USA:n NPC Nationals -kisoihin ensi syksynä!
BSN Nutritionin osastolla riitti kuhinaa. WWE-tähti Triple H jakoi nimikirjoituksia faneille ja ohimennen kuulimme, että itse 7-kertainen Mr. Olympia Ronnie Coleman oli tulossa tapaamaan faneja osastolle hetken kuluttua. Toki päätimme jäädä jonottamaan iso-Ronnien näkemistä. Pääsimme jonoon melkein ensimmäisiksi, sillä tuohon aikaan ilmeisesti niin moni ei vielä hoksannut, että Ronnie oli tulossa osastolle. Hetken kuluttua jono olikin venynyt jo kauas messualueen reunalle, monen tunnin jonotuksen pituiseksi. Ronnieta odotellessa yritimme tunnistaa muita tuttuja kasvoja messuväen seasta. Paikalla oli ihmisiä laidasta laitaan. Vihdoin järkälemäinen Coleman marssi paikalle ja siinä taisi muillakin suut loksahtaa auki kuin pelkästään meillä suomalaisilla. Ronnie vaikutti rennolta, vaikka isoon kisaan oli enää päivä aikaa. Ostimme häneltä muutaman kuvan nimikirjoituksella ja vaihdoimme pari sanaa – ja toki pyysimme The Kingin tulemaan kuvaan kanssamme. Hieno hetki! Ronnien kokoa ei pysty käsittämään ennenkuin seisoo ihan vieressä. Tai itseasiassa pääsee kainaloon. Sain pyynnöstä Ronnielta ison halin ja se todellakin oli ISO! Hetken päästä Ronnien tapaamisesta pääsin vielä legendaarisen Dorian Yatesin kainaloon. Harvemmin samana päivänä saa näin valtavia halauksia! 😉
Päivä messuilla meni todella nopeasti. Maistelimme tuotemaistiaisia, bongailimme fitness-, figure-, kehonrakennus- ja UFC-tähtiä ja iltapäivän lopussa huomasimme raahaavamme mukanamme lukemattomia tuotenäytepussukoita. Suomalaisia ei juurikaan näkynyt, mutta Lisbeth Hälikän sentään tapasin PTA:n osastolla. Meillä oli tarkoituksena tavata ystäväni Katie Madden, mutta ikävistä matkapuhelinongelmista johtuen kumpikaan meistä ei saanut toistaan kiinni. Mieleenpainuvimpia tapaamisia perjantaina minulle olivat säteilevän Colette Nelsonin, pikkuruisen Timea Majorovan ja aina yhtä kauniin Elaine Goodladin tapaaminen. Kaikki heistä ovat ystävällisiä ja faneistaan välittäviä. Todellisia omia lajejaan menestyksekkäästi edustavia urheilijoita.
Expo-päivän jälkeen kipaisimme nopeasti hotellille vaihtamaan vaatteet. Sitten olikin jo kiire katsomaan iltakilpailua joka perjantaina oli Fitness ja Figure Olympia. Samassa kilpailussa järjestettiin myös Wildcard Show, jonka kautta vielä yksi mieskehonrakentaja pääsisi seuraavan päivän Mr. Olympia -kilpailuun. Kilpailu alkoi vauhdikkaasti fitnesstyttöjen vapaaohjelmilla. Yleisö repesi nauramaan ja taputtamaan, kun Jen Hendershott käveli lavalle kirkuvankeltaisessa banaaninkuoressa Gwen Stefanin laulaessa “This shit is bananas”. Jenin esityksessä oli todellista asennetta, ja täytyy sanoa että tämä tyttö istui katsomossa koko kroppa kananlihalla. Uskomaton esiintyjä ja urheilija. Koko vapaaohjelma oli täynnä räjähtävää voimaa! Edellisen vuoden voittaja, Adela Garcia esitti myös todella viihdyttävän vapaaohjelman. Hänen vaparissaan oli vauhtia ja näyttäviä temppuja. Erityistä kunnioitusta Adelan vaparissa herätti se, että tiedän hänen aloittaneen fitnessuransa täysin nollasta ilman minkäänlaista pohjaa voimistelusta, tanssista tai muista vastaavista lajeista. Mielestäni Fitness Olympiassa surkeinta oli se, että lähes jokaisella tytöistä tuntui olevan samoja pätkiä vapaaohjelmamusiikissaan. Tylsää kuulla samat laulut joka kerta uudestaan! Fitness Olympian voitti Jen Hendershott, mielestäni täysin ansaitusti. Toiseksi tuli Kim Klein, jonka lavaolemus mielestäni on melko mitäänsanomaton. Häntä oli kuitenkin hehkutettu etukäteen tasapainoisen fysiikkansa ansiosta. Kolmanneksi, ja ilmeisesti yleisön yllätykseksi tuli Adela Garcia – hänen olisi luullut pitävän pintansa paremmin voitettuaan edellisen vuoden Fitness Olympian.
Figure Olympiassa kilpailivat tänäkin vuonna monet yleisön suosikit: mm. Monica Brant, Jenny Lynn ja Davana Medina. Davana voitti Figure Olympian ja hän näyttikin lavalla säteilevältä: kunto oli todella kaunis. Onnellisen näköinen Jenny Lynn tuli toiseksi ja Monica joutui jälleen kerran tyytymään kolmanteen sijaan. Yleensä Monica Brantista on tosin mainittu, että hän on todellinen diiva joka nakkelee niskojaan kun ei taaskaan pääse ykkössijalle – hän tuntuu olevan ainainen kakkonen tai kolmonen. Ihme juttu – yleisöhän rakastaa häntä yli kaiken. Monica näytti kuitenkin todella ilahtuneelta kolmannestakin sijasta. Jälkeenpäin vertaillessani kuvia ei ainakaan näin harrastelijan silmällä kyllä merkittävää eroa noiden kolmen naisen fysiikoissa pysty näkemään. Upeita kilpailijoita kaikki, hieno balanssi fysiikassa ja säteilevä lavaolemus. Täytyy sanoa, että olen kyllä onnellinen ettei minun tarvitse olla tuomaroimassa tällaisia kisoja! Muutama todella kaunis kilpailija kisan häntäpäästä minulle jäi mieleen: vasta alle vuoden kilpaillut tyrmäävällä lavasäteilyllä varustettu Valerie Waugaman sekä ruotsin sympaattinen Anna Larsson.
Fitness- ja figurekisan lomassa käytiin myös Mr. Olympia Wildcard -kilpailu. Mielestäni tämä ratkaisu ei ollut kovin viisas, sillä välillä naisten kisan aikana tuntui kuin lavalla olisi ollut kauhea kiire. Jossain määrin tämä häiritsi, sillä ainakin itselleni tuon perjantain kisan kohokohta oli nimenomaan naisten kilpailu. Wildcard-kisan suurin osa kilpailijoista oli minulle täysin tuntemattomia. Kisan seuraaminen oli silti mukava elämys, sillä miesten vaparit olivat viihdyttäviä. Omia suosikkejani olivat näkökykynsä menettänyt Greg Rando, joka kilpaili siis näinkin korkealla tasolla siitä huolimatta että on ollut sokea lukioajoista lähtien, sekä Frank “Texas Tornado” Robertson joka esitti hupaisan cowboy-vapaaohjelman. Kisan voitti David Henry ja hän siis lunasti samalla paikkansa lauantain Mr. Olympiaan. Illan kruunasi vielä Dexter Jacksonin bongaaminen Orleans Arenan aulassa – harmi vaan, että kuvaaja taisi olla jo omissa jatkobileissään kuvan suttuisesta laadusta päätellen.
Lauantai 15.10.2005
Edellisestä päivästä viisastuneena lähdimme lauantaina jo aikaisemmin expoon. Niin paljon nähtävää, ja aika kului kuin siivillä! Lauantai tuntuikin olevan vilkkaampi päivä expossa, sillä pro-ihmisiä vilisi nyt siellä täällä. Melkein heti sisään käveltyämme näimme Jen Hendershottin Bodybuilding.comin haastattelussa. Siinäpä on sitten inspiroiva nainen! Pääsin jälleen fitness- ja bodytähtien kanssa kuviin ja kuvia todella jäikin muistoksi kasapäin. Pro-miehet olivat kooltaan valtavia, mutta sydämeltään sympaattisia ja ystävällisiä. Fitness- ja figuretytöt olivat paljon pienempiä kooltaan kuin miltä he näyttävät lavalla. Esimerkiksi edellisenä iltana Fitness Olympiassa kolmannen sijan ottanut Adela Garcia olisi suorastaan mahtunut taskuuni, niin pikkuruinen hän oli. Monica Brant oli Bodybuilding.comin osastolla ja juttelin hänen kanssaan pienen hetken. Monica vaikutti todella ystävälliseltä eikä yhtään diivamaiselta. Monta kertaa päivän aikana tuntui että sydän heittää volttia rinnassa, koska pro-ihmisille juttelu tuntui niin epätodelliselta. Kaikki olivat niin kovin tuttavallisia ja tavallisia, ystävällisiä ihmisiä – ja tuntuivat olevan kovin kiinnostuneilta Suomesta!
Naisten kehonrakennuskilpailu Ms Olympian oli tarkoitus alkaa kello kaksi, joten menimme hyvissä ajoin ennen kahta jonottamaan lavan reunalle. Ms Olympia järjestettiin tänä vuonna expossa, samalla lavalla jolla edellisenä päivänä käytiin pre-judging. Päätimme Jonin kanssa jonottaa vuoron perään, ja niinpä Joni lähti ensimmäisenä katsastamaan expoa itsekseen. Sillä aikaa taakseni kerääntyi jo pitkä jono, joten olimme jälleen hyvissä ajoin jonottamassa. Jonossa näkyi aika paljon kehonrakentajia ja kävinkin mukavia keskusteluja takanani seisovan Trudy Irelandin kanssa. Hän on masters-kisaaja. Suomen Maijasta kuului jälleen pelkkää hyvää näiden ulkomaalaistenkin suusta: on se hienoa, että meillä on niin sympaattinen pro-nainen kisaamassa maailmalla.
Jonin palattua lähdin itsekseni kiertämään expoa. Tämä taisikin olla paras aika koko messuilla, sillä fitness- ja figuretyttöjä sekä kehonrakentajia suorastaan kuhisi joka puolella. Jututin Ruotsin Anna Larssonia, kerroin Amy Petersille Suomen terveisiä, kyselin mitä Lenda Murray piti Suomen reissustaan, katselin treenivaatetarjontaa ja lopulta eksyin Muscletechin osastolle. Siellä olikin menoa ja meininkiä! Osastolla sai otattaa oman kuvansa Muscletechin urheilijoiden kanssa ja juuri jonoon ängettyäni Jay Cutler porhalsi paikalle. Jay parkkeerasi jonoon heti taakseni jonkun sponsorimiehen kanssa, joten toki käytin tilaisuuden hyväkseni. Kun olin menossa Davana Medinan kanssa kuvaan, kysyin voisiko Jay tulla poseeraamaan mukaan. Ja sehän onnistui! Melkoisen uniikki tilaisuus, nimittäin Jay ei ehtinyt fanikuviin muiden kanssa. Sain vielä ihan lähietäisyydeltä ihailla Cutlerin vatsapaloja ja iltaa varten jatkuvasti tiukentuvaa kuntoa. Jay ei tosin vaikuttanut erityisen ystävälliseltä, mutta en kyllä ihmetellyt sitä ollenkaan – iltakisaan kun oli enää tunteja.
Ms Olympiaan jonotuksen jälkeen pääsimme sivukatsomoon ihan kohtuullisille paikoille. Kisa oli mielenkiintoinen ja huomasin todella nauttivani varsinkin vapaaohjelmien katsomisesta. Naiset olivat ylpeitä, sensuelleja ja vapaaohjelmat loppuun hiottuja. Todella mielenkiintoinen kisa, vaikka valitettavasti Suomen Maija ei pärjännytkään. Kisan voitti Venezuelalainen Yaxeni Oriquen valtavan huutomyrskyn saattelemana. Naisten kehonrakennusko kuollut? Ei ainakaan tämän kisan perusteella!
Kilpailun jälkeen kiertelimme vielä Expossa. Ostin Brazilian Workoutin ja Mak Attackin treenivaatteita ja kävin jututtamassa vielä ennen exposta lähtöä kaunista Erica Davidsonia, jonka näin sisäänkäynnin luona. Erica taitaa olla Suomessakin kovin suosittu fitnessiä seuraavien parissa säteilevän olemuksensa ja nuoren ikänsä ansiosta. Hän oli todella sydämellinen ja mukavan oloinen ja tämä tapaaminen jätti hymyn huulille vielä pitkäksi aikaa.
Kipaisimme jälleen nopeasti hotellille ja erinäisten kyytiongelmien jälkeen pääsimme hullun kiinalaisen taksikuskin kyydillä Orleans Arenalle katsomaan Mr Olympia -kilpailua. Matkalla hiukan ehti pelottaa, pääsemmekö edes elossa perille. Ensimmäinen miesten vapaaohjelma oli jo menossa kun kiirehdimme katsomoon. Vapaaohjelmat olivat osaksi hauskoja, mutta osa oli tylsää, vähemmän äijämäistä pullistelua klassisen musiikin tahtiin. Parhaita vapaaohjelmia mielestäni ovat ne, jotka saavat nauramaan – kuten Cormierin macarena-tanssi hänen vapaaohjelmansa lopussa. Kruunaamaton kuningas, Ronnie, tuli lavalle punaiseen samettiviittaan ja kruunuun sonnustautuneena. Hienoa katseltavaa tuo isojen miesten poseeraaminen, vaikka katsomosta onkin hankala saada kuvaa miten suunnattoman kokoisia he ovat.
Suomen kisojen tekniset ongelmat jäivät kyllä kakkoseksi verrattuna Olympiaan. Suuria ongelmia tuntui olevan mm. ääniasioiden ja Challenge Roundin tulostaulun päivittämisen kanssa. Juontajana toiminut Triple H kuitenkin hoiti homman kotiin vitsailemalla asiasta mm. ” …and here was the challenge round. Next we will continue with……something that I’ll let you know as soon as I know what the hell is going on…..” Challenge round oli mielestäni todella hupaisaa katsottavaa, vaikka sitä jälkeenpäin onkin haukuttu melkein joka taholta. Siinä kilpailijat vuorollaan haastoivat toisensa itse valitsemaansa poseeraukseen. Kyllä maksavalle yleisölle mielestäni poseerausta saa näyttää enemmänkin, ja tuollaisen kierroksen kautta kilpailijoita ehtii vertailla mukavasti keskenään. Martinez-raukka ei tosin kerännyt kierrokselta yhtäkään pistettä ja jäi viimeiseksi. Baddell vei tämän kierroksen ja screenien kautta näytettyjen takahuonepätkien perusteella pettynyt Ronnie näytti puhisevan raivosta.
Kisan loppupuolella yleisö osoitti suosiotaan Olympialle kaikkien noustessa ylös taputtamaan Arnold-kuvernöörille ja itse koko tapahtuman takana olevalle Joe Weiderille, joka huteran näköisenä kipusi lavalle turvamiesten saattelemana. Hetki oli hieno ja isolla areenalla oli taianomaista yhteisöllisyyden tuntua, kun kaikki kunnioittivat Joe Weiderin läsnäoloa taputtaen raivoisasti seisaallaan. Tämän jälkeen olikin palkintojenjaon aika. Martinez tuli viidenneksi ja Schlierkamp neljänneksi. Todella kovassa kunnossa ollut Baddell joutui tyytymään kolmanteen sijaan, vaikka en olisi ihmetellyt vaikka hän olisi ottanut toisen sijan Jay Cutlerin nenän edestä. Lopulta jäljellä oli siis kaksi: Cutler ja Coleman. Cutler kuulutettiin toiseksi ja Ronnie putosi polvilleen. Kahdeksankertainen Mr Olympia, Ronnie Coleman! Ei ole joka pojalla vastaavaa titteliä. Aiemmin saman on tehnyt vain Lee Haney. Ronnie piti pitkän kiitospuheen kunhan sai kerättyä itsensä. Oli jännä tunne, kun koko ihmisiä täynnä oleva areena kuunteli Ronnie-kuningasta ihan hiljaa.
Mietteitä
Oma Las Vegasin reissumme jatkui vielä koko sunnuntain, jonka vietimme nähtävyyksiä ihaillen. Vaikka yöllä lentokoneemme oli myöhässä, ei sekään turhaan painanut – sattuihan Arizonan oma pro-mies, Troy Alves, matkustamaan samalla lentokoneella takaisin kotiin.
Nouseeko naisten kehonrakennus uudelle tasolle tämän vuoden yleisömenestyksen jälkeen? Vieläkö Ronnie vie yhdeksännen Mr Olympia -tittelin ensi vuonna? Lopettaako Jen Hendershott uransa tähän, kuten on antanut ymmärtää? Vieläkö Davana Medina lähtee puolustamaan figurevoittoaan ensi vuonna, vai puhaltaako lavalla uudet tuulet? Sen saamme tietää vasta ensi vuonna!
Kisaterveisin,
Kaisa Piippo