Force Fitness Classic & Grand Prix -raportti (28.4 2007 Helsinki)

Kevään odotettu kilpailupäivä alkoi Kulttuuritalolla klo 14.00. Olihan kilpailu vuoden ensimmäinen Fitness ja Body tapahtuma Suomessa. Jatkoa olisi vasta tulevana syksynä. Katsomo oli täynnä niin kilpailijoitten ystäviä kuin sukulaisia. 

Mestaruus häikäisi Voitto Suosaaren.

Classic Bodybuilding

Laji tekee vahvaa nousua Suomessa. Uskon syksyn SM-kilpailussa olevan uusia kilpailijoita. Voitto Suosaari kilpaili tiukassa kunnossa sekä esiintyi erinomaisesti. Kilpailu sopii hänelle erinomaisesti vaikkei mikään nuorimies enää ole:) Vote näytti näin, että laji sopii myös vanhemmille treenaajille. Onnittelut Vote voitosta!

Toiseksi sijoittui jälleen hyvässä kunnossa kilpaillut Markus Alitalo. Markuksen muistaa hänen selkä tatuoineistaan.

Kolmanneksi sijoittui Jonny Envik. Jonny oli kehitellyt vapaaohjelmaan mielenkiintoisia kuvioita. Kuvioista tuli mieleen entisen Gold`s Gym kuntosalin puuhamies Kari Kaipiainen ja hänen vapaaohjelmansa.

Vielä “juniori” ikäinen Joonas Ylönen sijoittui hienosto neljänneksi.

Mielestäni viidenneksi sijoittunut Matias Kari oli rakenteeltaan kaikista sopusuhtaisin. Uskon parempiin sijoituksiin tulevaisuudessa kunhan tulee kireämpänä kilpailuun.

Ville Mäki kilpailun pisin kaveri sijoittui kuudenneksi. Kädet hyvässä lihassa. Hyvä vapaaohjelma musiikki sekä vapaaohjelmassa hienoja poseeraus asentoja.

Body Fitness palkittujen riemua, sarja yli 163 cm.

Body Fitness / alle 163 cm

Laura Lindroos vei voiton ansaitusti. Fysiikka erinomaisessa kunnossa. Selkä hyvin lihassa ja kireä. Laura esiintyi koko kilpailun ajan kuin tulevan voittajan täytyykin. Uskoa itsekin voittavansa päivän kilpailun. 

Toiseksi sijoittui erinomainen kilpailija Anniina Krökki. Hyvin paljon saman tyyppinen kuin voittaja. Todella hyvä sivuasennoissa vahvoineen vatsalihaksineen. Hieman voittajaa pehmeämpi fysiikka. Todella lupaava kilpailija jolta voidaan tulevaisuudessa odottaa paljon. 

Kolmanneksi sijoittui säteilevä Mia Tikkala. Mia oli jälleen kerran dietannut bodin tiukkaan kuntoon. Uskon Mian olevan tyytyväinen sijoitukseen 12 kilpailijan joukossa.

Body Fitness / yli 163 cm

Pitkän sarjan voitti Hilkka Pietilä. Hilkka vei voiton kireällä ja viimeistellyllä fysiikalla. Voiton myötä pääsi lajin EM-kilpailuihin Serbiaan kuten myös edellisen sarjan voittaja Laura Lindroos. 

Mari Tirroniemi teki tässä kilpailussa comebackin. Hänellä oli myös suuri kannustusjoukko jossa mm. ystäviä ja sukulaisia kotipuolesta. Marilla itsellä tavoite oli päästä elämänsä parhaaseen kuntoon. Ja kyllä kunto oli sitä. Vuosien myötä Mari on saanut mukavasti lihaksia siroon yläkertaan. Marilla nykyisin selkä paras lihasryhmä. Voittaakseen kilpailun Marin olisi pitänyt olla yhtä kireä kuin voittajan. Mari hienosti kilpailun toinen. Toivon, että Mari jatkaa syksyn SM-kilpailuihin. Onnittelut Mari hopeasta! 

Kolmanneksi sijoittui lihaksikas Petra Korkiakangas. Kilpailijoita tässä sarjassa huimat 21. Viimeinen vertailu Video ->

Fitness 

Hienoa, että Fitness oli saanut uusia kilpailijoita lajiin mukaan. Riihimäen Heidi Paganus vei ansaitun voiton. Heidillä viimeistellyin fysiikka sekä todella energinen ohjelma. Tällaiset kilpailijat tuovat sen fiiliksen kilpailutapahtumaan. Kovan työn jälkeen he osaavat nauttia mitä on saatu aikaan. Kiitos Heidi ja Onnittelut!!!! 

Sonja Färling ei pystynyt voittamaan viimeistellympää Heidiä. Sonja kilpailun kakkonen.

Kolmanneksi sijoittui näyttävän näköinen Päivi Laamanen.

Anna Niinimäki esitti hauskan vapaaohjelman kilpailun neljäs.

Guestposing 

Salla Kauranen esitti vapaaohjelman ja samalla näytti kehonrakennusliitolle olevansa valmis Serbian EM-kilpailuihin. Salla oli todella hyvässä kunnossa vaikka EM-kilpailuihin aikaa lähes kuukausi. Mainittakoon, että Salla Kauranen toi myöhemmin EM-hopeaa Serbiasta. Onnittelut Salla!

Kimmo Hovilainen elämänsä parhaassa kunnossa.

Force Grand Prix

Ja niin alkoi odotettu kehonrakennuskilpailu. Viime keväänä Jerry Ossi vei voiton. Kilpailijoita oli tällä kertaa saapunut myös Ruotsista ja Norjasta. Uusia kilpailijoita niin Suomesta kuin naapurimaista. Joten jännityksellä odotimme kuinka kävisi. 

Kimmo Hovilainen: 
Kimmo esitti jo vuoden 2000 nuorten SM-kilpailussa järkyttävän massan. Erityisesti valtavan kokoiset käsilihakset syöpyi jokaisen mieleen. Tarvittava tiukkuus uupui vielä pärjätäkseen yleisen sarjan kilpailuissa. Sen sai kokea mm. Tampereella 2004 jolloin Janne Kotka voitti SM-katsastuksen ja Marko Heikkinen sijoittui toiseksi. Muistan kuinka pidin Kimmoa silloin Jannen pahimpana uhkana mutta tiukkuus oli se joka ratkaisi silloinkin voittajan. 

Kimmo oli valinnut nyt saman vapaaohjelma musiikin kuin Marko Savolainen 1997, joskus se on aika uhkarohkea teko mutta tällä kertaa se toimi todella hyvin. Todella hyviä poseerausasentoja ohjelmassa. Kimmon kunto on vuosivuodelta parantunut. Toivoin Norjan GP-kilpailunjälkeen että Kimmo kiristäisi kuntoaan entisestään silloin reidet vielä sileähköt. Nyt Helsingissä reidet olivat kireät ja “lohkesivat” hyvin, näin niiden koko “kasvoi”. Täytyy sanoa, että Kimmo oli elämänsä kunnossa. Ja mitä siitä oli palkintona…. VOITTO.

Kimmo Hovilainen esitti hienon vapaaohjelman.
Edellinen mestari onnittelee uutta Mestaria.

Reino Strand: 
Ruotsista tuli kilpailuun äärimmäisen lihaskireyden omaava mies. Juuri tämän takia hän monesti voittaa huomattavasti lihaksikkaampia kilpailijoita jos he eivät ole parhaassa kireydessään. Silti minusta viime vuoden GP-kilpailussa hän oli vielä paremmassa kunnossa…kilpailun kakkonen.

Ayad Kadem Musa: 
Norjasta kilpailuun tuli minulle uusi tuttavuus. Hyvä sopusuhtainen fysiikka sekä kunto kireä. Oli voittanut kevään Norjan GP-kilpailun Over all:in ennen Jarkko Hinkkasta ja Kimmo Hovilaista. Kun Kimmo sai kiristettyä kuntoaan Norjan kilpailusta siihen ei enää Musa voinut mitään. Ayad Kadem Musa kilpailun kolmas. Uskon tämän miehen tulevaisuudessa pärjäävän hyvin kilpailuissa.

Hovilaisen ja Ossin viimeinen poseeraus yleisölle.

Jerry Ossi:
Kuopiosta löytyy kalakukkoja, mutta myös äärimmäisen kovia kehonrakentajia…”Boogie” Mustonen, “Pappa” Heikkinen jne. Mutta nyt Jerry Ossi toi Kuopiosta kultsan lavalle ällistyttävän paksua lihaa pakatun fysiikan. 

Viime vuonna Jerry näytti löytäneen itselleen sopivan tavan viimeistelyissä ja kunto “loksahti” kohdalleen joka kilpailussa. Mutta nyt fysiikan kireys jäi viimevuotisesta ja se pudotti viimevuoden mestarin neljänneksi. Jerry itse tietää onko syy liiassa kilpailemisessa vai missä. Jerry Ossi tulee vielä takaisin…odottakaa vaan. Jerry Ossin omat sivut: www.jerryossi.fi 

Jarkko Hinkkanen: 
Jyväskylästä 80-luvulla tuli maailmanluokan kehonrakentajia… Keijo Reiman, Reijo Kivioja, Jyrki Savolainen, Hinkkanen näitä “uusia” tulokkaita. Jarkko oli jo aiemmin keväällä voittanut Norjan GP-kilpailussa alle 90 kilon sarjan, ennen Kimmo Hovilaista ja Jerry Ossia. Jarkko oli edelleen todella kireässä ja viimeistellyssä kunnossa. Vapaaohjelma oli myös erinomainen. Mielestäni Jarkko ehkä hieman yllättäen kilpailun viides.

Mika Nyyssölä:
Muista Mikan ensimmäisen SM kilpailun 2003 jossa sijoittui hienosti toiseksi Marko Kallioniemen voittaessa. Esitti silloin jo upean fysiikan sekä vapaaohjelman. Melkeinpä olisin laittanut voittajaksi silloin. Annoimme silloin hänelle lisänimen “intiaani” hänen silloisen lookin takia. Mika oli nyt hieman kuivemmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Vaikka nyt vapaaohjelmassa olikin muutamia todella hienoja uusia asentoja, pidin viimevuotisesta ohjelmasta enempi. Mika on mies joka nauttii lavalla olosta ja se näkyy katsomoon. Hänen kaltaisia kilpailijoita ja esiintyjiä laji kaipaa enempi. Norjan GP-kilpailussa Mika oli voittanut sarjan alle 80 kiloa ja jättänyt toiseksi nyt kolmanneksi sijoittuneen Ayad Kadem Musan. Viimevuoden GP-kilpailussa sijoitus oli neljäs nyt Mikan sijoitus oli kuudes.

Ari Kokkonen:
Ari edusti kilpailussa raskasta “osastoa”. Uskon, että aika paljon jäi todellisesta kunnosta vielä näyttämättä. Jospa Amerikan matkalta olisi saatu uusi vinkkejä treeneihin. Todellakin pian kilpailun jälkeen Ari pakkasi laukkunsa ja lensi “rapakon” taakse treenaamaan ja katsastamaan paikallista body meininkiä. Uskon, että tämäkään Kuopion mies kuten Jerry Ossikaan, eivät ole vielä näyttäneet parasta kuntoaan. Arin sijoitus kilpailussa seitsemäs.

Mikael Gumse:
Ruotsin tiukkakatseisen miehen fysiikka oli lihaksikas ja kireä. Miehessä oli jotain tuttua mutta kuitenkin uusi tuttavuus minulle. Sijoitus kahdeksas.

Sami Nyman:
Sami parantaa kuntoaan vuosi vuodelta. Paksua mallikasta lihasta…hyvä look. Toivoisin Mikan jo kilpailevan SM-kilpailuissa uskon hänen menestymiseen siellä. Sijoitus yhdeksäs.

Post down:
Hetki ennen palkintojen jakoa otettiin kaikki irti. Hovilainen, Strand, Musa, Ossi ja Hinkkanen post downissa. 

Kehonrakennuksen Maailmanmestari Jorma Räty vuodelta 1980 ojensi kilpailun voittajalle Kimmo Hovilaiselle palkinnon.

Niin oli kevään GP-kilpailut käyty katsastamassa. Oli aika pakata kimpsut kampsut ja lähteä kotimatkalle. Hienoa, että joku on saanut kuvattua näin hienoa video materiaalia kilpailusta ja laittanut kaikkien katseltavaksi. Kiitos kilpailijoille jotka olivat treenanneet itsensä kilpailukuntoon. Täytyy muistaa, että ilman heitä koko show:ta ei olisi. Tavataan vuoden kuluttua samassa paikassa. 

Teksti: Mano Koitila