Force Expo -raportti (28.4.2007 Helsinki)

Perjantai-ilta, taxi pysähtyy Cumulus Olympia hotellin eteen. Autosta nousee mies tummissa vaatteissa. Saa hotellissa huoneen numero 711. Hissin oven avauduttua seitsemännessä kerroksessa protanin tuoksu tunkeutuu sieraimiin, Yes! Tästä se alkaa. Huoneessa soitto kotiin perille pääsystä, minkä jälkeen suunnistaa ravintolan puolelle katsastamaan mitä heillä olisi tarjota nälkäiselle Pohjoisen miehelle. Mikä hienointa sai seurakseen Teijan ja Mikon. Teija voitti viime syksynä sotilaspenkkipunnerruksessa SM-hopeaa. Myöhemmin illalla tapasi tulevan Classic Bodybuilding kilpailijan Mikan ja Keminmaan kuntosalin omistajan Anittan. Niin ilta meni mukavasti ennen huomista h-hetkeä. 

Lauantaiaamuna sisäinen kello herättää ajoissa aamupalalle. Paikalla muutama hotellivieras. Marin huoltaja käy tekaisemassa suolatonta puuroa. Aamiaiselle tulee myös Simo Frangen perheineen. Syödessään monipuolista aamiaista ajattelee…kerrankaan ei ole kiire mihinkään. Paikalle saapuu myös tuttuja juttukaveriksi mm. body fitness kilpailija Mia Tikkala huoltajansa Päivi Laasasen kanssa. Jälleen syksyllä kilpaileva Maria Yli-luukas sekä viime kevään tulokas Boosman body fitness kilpailun kolmonen Heli Mahlakaarto ja miehensä Kari Koskela joka voitti Suuri Seikkailu 2005 kilpailun. Oli aika lopettaa kolmen tunnin aamiainen :)) Palatessaan hotellihuoneeseen hieman lepäämään… oveen koputetaan joten ei auta muuta kuin nousta katsomaan kukas siellä… “Mano Mano mikä tilanne?” kysyy aina niin iloinen Janne Kotka : ) 

Ari Kokkonen oli omalla osastollaan koko päivän.

Expo osastoilla

Saavumme kulttuuritalolle 12.00, paikalla on jo jonkin verran väkeä liikkeellä. Kilpailun alkuun on kaksi tuntia joten aikaa siis on. Ensimmäinen suunta oli Ari “Godzilla” Kokkosen Gee-Voima. Vaihdamme pikaisesti muutaman sanan kunnes asiakkaita saapuu. Ari kertoi lähtevänsä GP-kilpailun jälkeen Jenkkeihin. Sanoi käyvänsä treenaamassa mm. Texasissa Metroflex gymillä. Tuttu paikka kaikille jotka ovat katsoneet Ronnie Coleman treenivideoita : ) Sanoin Arille, että kirjoittelisi omalle blogille reissusta. Arin Blogi: http://arikokkonen.blogspot.com/ Arilta löytyy niin lisäravinteet, vaatteet kuin viimeiset treeni dvd:kin.

Oli aika jatkaa matkaa…päädyimme tiskille jossa oli HALVALLA patukoita. Janne teki oitis kaupat kun halvalla sai. Kauppamies oli Juhani “Jussi” Hokkanen ja osasto Spirit. Muistelimme hetken menneitä hyviä aikoja kuten bodareilla on tapana:). Aiheena oli Oulussa 1993 järjestetty Finn Heat Bodybuilding Championships kilpailu jossa Juhani Hokkanen ja Juhani Herranen olivat tähtiesiintyjinä. Pojat ottivat keskenään myös ns. pakolliset vertailut johon kilpailun kuuluttaja: “Juhani on parempi!….Kyllä Juhani on tässäkin parempi!” Juhani vallan innostui poseeraamaan kun kehuttiin paremmaksi…. unohti, että molempien nimi on Juhani:)) Juhani Hokkasella oli tuohon aikaan yksi parhaista kondiksistaan. Jos haluat Hokkasen “Jussin” salillesi esittelemään tuotteitaan ota yhteyttä häneen. Spirit osaston tytöiltä Pohjoisen mies sai kauneimmat hymyt;))) Mainittakoon, että kyseisen Finn Heat kilpailun voitti Jouni Herranen ennen Juha Kanervistoa. Kilpailussa kolmanneksi sijoittui Tapani Valkonen. Muut kilpailijat ja sijoitukset: Jouko Herranen(4), Jari Mustonen(5), Kari Mäkelä(6), Jouko Kourumäki(7), Ismo Rautavuori(8) ja Juhani Bolström(9). Kilpailussa jaettiin palkintorahoina kaikkien kilpailijoitten kesken huimat 40.500 mk. Voittaja kuittasi 20 000 mk. Kilpailun järjesti Team Herranen. 

Spirit osastolla Pohjoisen mies sai kauneimmat hymyt.

Tuttuja kasvoja Expossa

Hetken kuluttua vastaan käveli Body Fitness kilpailija Mia Tikkala ja hänen huoltajansa Päivi Laasanen. Tsemppasimme kilpailuun ja otin kuvan mistä sanoin Mialle… Pelkästään tuolla hymyllä voitetaan. Myös eilinen iltaseurani Mika Leppälä ja Anitta Liikamaa olivat molemmat ensimmäistä kertaa seuraamassa kilpailuja. Mika oli valmistautumassa syksyn Classic Bodybuilding kilpailuun mutta saatuaan ulkomailta töitä, suunnitelmiin tuli muutos. Anitta pitää Keminmaassa kuntosalia (http://www.keminmaankuntosali.com/). Kyseisellä salilla muuten Jerry Ossi vierailee keskiviikkona 30.5.2007. Kehonrakennuksen moninkertainen Suomenmestari Jukka-Pekka Nousiainen oli myös tullut seuraamaan kilpailuja. Kyllä näytti siltä, että syksyn SM-kilpailuissa kilpailisi uudessa sarjassa. Force osastolla oli komeimmat puitteet. Oli Jerry Ossin ja Katariina Tunturin ISOT kuvat seinällä. Heidän molempien lisäksi paikanpäällä osastolla oli myös Kimmo Hovilainen ja viime vuoden Suomenmestari Tommi Kaukinen. Juttelin hetken tämän “maailmanmatkaajan” kanssa. Kilpailuja oli tullut seuraamaan tunnettuja kehonrakennus legendoja mm. Jorma Räty, Marjo Krishi, Reijo Kivioja, JP Pulkkinen. 

Anitta ja Mika ensikertaa kilpailuja seuraamassa.
Reijo Kivioja ja Jorma Räty 1980. Kuva: www.jraty.com

Reijo Kivioja Expossa

Reijo Kiviojaa en ole nähnyt sitten vuoden 1981 SM-kilpailujen. Reijo voitti silloin kolmannen Suomenmestaruutensa Jyväskylässä. Voitti vielä seuraavana vuotena mestaruuden. Reijo Kivioja kilpaili niin EM kuin MM-kilpailuissa menestyksekkäästi. EM-kilpailusijoitukset 1981(3), 1982(4), 1983(2). MM-kilpailusijoitukset 1981(9), 1982(5), 1983(6). Reijo Kivioja, Jorma Räty, Keijo Reiman sekä Jyrki Savolainen olivat 80-luvulla kehonrakentajia jotka menestyivät myös maailmalla. Sanoisin, että Reijo Kiviojan silloisella kilpakunnolla menestyisi edelleenkin SM-kilpailuissa. Puhumattakaan näistä muista herroista. Laitettakoon kuva raporttiin missä Reijo Kivioja ja Jorma Räty harjoitus-salilla viimeistelemässä MM-kuntoaan 1980. Jorma Räty voitti juuri tuossa kilpailussa Maailmanmestaruuden. Reijo muutti Ruotsiin 80-luvulla missä edelleen asuu. 

Syksyllä Pate tekee comebackin SM-kilpailuissa.
Huoltaja Päivi Laasanen ja hymyilevä kilpailija Mia Tikkala.

Oli aika käydä ostamassa liput kilpailuun. Siellähän se Norakin saapuu paikalle seuraamaan ensimmäisiä Fitness – Bodykilpailuja elämässään. Ei muuta kuin jonottamaan sisälle pääsyä. Väkeä liikkeellä paljon kuten vuoden 1985 SM-kilpailuissa, jolloin olin ensimmäisen kerran kultsalla kilpailuja seuraamassa. Niin löysimme itsellemme istumapaikat ja olimme valmiit… Itse Force Fitness Classic & Grand Prix 2007 kilpailusta tulee myöhemmin oma raportti. 

Teksti: Mano Koitila