Body SM 1991 -raportti
Miesten SM-kilpailut pidettiin Tampereen Hervannassa 12 lokakuuta 1991. Liitto oli päättänyt pitää sekä naisten SM-kilpailut, että pari SM-kilpailut Mikkelissä 27 lokakuuta. Miesten SM-kilpailuun oli virittänyt kuntonsa 40 kilpailijaa. Hervannan vapa-ajankeskus oli täyttynyt yleisöstä, jotka kannustivat omia suosikkejaan. Artikkeli kertoo kisapäivän tapahtumat ja sijoitukset!
Miehet alle 70 kg
Sarjassa alle 70 kiloa oli 10 kovakuntoista kilpailijaa. Finaaliin selvinneistä kuudenneksi sijoittui Lohjan Bodauksen Kimmo Ahmaoja, joka viikkoa aiemmin voitti Lahdessa SM-karsinnan. Hänellä oli leveä hartialinja, ja siinä pyöreät lihakset. (Kuva galleriassa) Hyvä kilpailija, ensimmäiseen SM – kilpailuun oli takana seitsemän vuoden kova harjoittelu. Viides oli nuorten mestari Tomi Sikanen Mikkelistä, joka oli hyvässä kunnossa. Lohjan Bodauksen toinen edustaja Jari Aaltonen sijoittui neljänneksi. Hän esitti leveän selän, sekä erityisen mallikkaat reidet. (Kuva) Pronssia nappasi edellisvuonna ilman mitalia jäänyt Oulun Jari Myllymäki. Hopeaa vei Lappeenrannan tiukka Petri Koivisto, jolla oli erityisen hyvän malliset kädet sekä kivinen vatsa. Silti täysin pistein voiton nappasi Tampereen Juha Hakala. Hänellä kovimmat aseet olivat mahtava selkä sekä lihasten pyöreys. Juha oli edellisvuonna hopealla, Kanerviston Juhan viedessä silloin kultaa. Tämä oli ensimmäinen kulta Hakalalle. Ennen kehorakennusta Hakala kilpaili painonnostossa.
Miehet alle 80 kg
Sarja alle 80 kiloa oli kärjen tulosten suhteen ristiriitaisin. Tuomarit olivat tehneet päätöksensä seuraavasti: Kuudes Kokkolan Timo Nurmi. Viides tiukassa kunnossa ollut, lajin puheenjohtaja Erkki “Kiki” Ruoho. Neljäs Vaasan Ari Kovanen. Pronssia vei elämänsäkunnossa ollut Tauno Jurvelin Oulusta. Hänen vapaohjelmassa oli legendaarisen Mohamed Makkawyn koreografiaa. Hopeaa sai “kivisessä” kunnossa ollut Hyvinkään Hannu Bogdanoff. Hannu ei peitellyt pettymystään, vaikka sijoitus paranikin edellisvuodesta. Voittoa oli lähdetty hakemaan tästä kilpailuista. (Vuoden 1990 SM – kilpailuissa Hannu oli pronssilla, Jouko Kourumäen viedessä hopeaa.) SM – kultaa saalisti tiukassa kilpailussa aina tiukka Kari Kattainen. Edellisen vuoden mestari oli tänä vuonna ylemmässä sarjassa, nimittäin Jari Pulkkinen.(Kuva)
Miehet alle 90 kg
Sarjassa alle 90 kiloa käytiin kova kisa mitaleista. Mikkelin Ismo Rautavuori sijoittui kuudenneksi, joka edellisvuonna (1990) oli Turun SM-kilpailuissa kolmas, Jari Tarkiaisen viedessä hopeaa. Vuoden 1990 mestari Antti Koskenranta Rovaniemeltä jätettiin nyt tylysti viidenneksi. Paksut pyöreät lihakset olivat hänen valttinsa nytkin. Neljänneksi sijoittui Pekka Vaittinen. Jari Pulkkinen oli ottanut tietoisen riskin kilpaillessaan tässä sarjassa. Tavoite oli päästä MM-kilpailuihin, ja kilpailla siellä “oikeassa” sarjassa eli alle 80 kiloa. Jari Pulkkinen sijoittui SM – pronssille, MM – kisapaikka jäi siis kuitenkin saamatta. JP Pulkkisen “taktikointi” olisi saattanut onnistuakin, ellei vastassa olisi olleet “raskaansarjanmiehet”. Tähän sarjaan olivat nimittäin kiristäneet Mustonen ja Långbacka, yleensä raskaansarjan kilpailijoita molemmat. Todellakin Jari “Boogie” Mustonen, oli vedättänyt itsensä väkisin alempaan sarjaan. “Lähtömassat” olivat olleet yli 120 kiloa! Boogie todisti näin samalla saavansa itsensä kireäksi, se riitti nyt hopeaan. Edellisen kerran Boogie oli mitaleilla raskaassa sarjassa 1988 SM -kisassa. (Silloin voittaja oli Ilkka Salovaara, hopeaa vei Toni Kontiomaa.) Kultaa sai siis 91-vuonna ällistyttävässä kunnossa ollut Leif Långbacka, jolla huoltajana kilpailussa toimi Peter Keränen. Kerästä ei ole nähty kilpailemassa sitten 1987 SM-kisan, jolloin sijoittui hopealle Tony Kontiomaan voittaessa. Olisiko Peter ollut “haistelemassa” tunnelmia, olisiko comebackin aika ensi vuonna? SM-kultaa voittaneella Leif Långbackalla oli lihasten pyöreyttä ja kokoa, kireyden kuitenkaan kärsimättä. Kuvasta näkee millaista laatulihaa Leif Långbacka tarjosi vuonna 1991!
Miehet yli 90 kg
Raskasta sarjaa odotettiin mielenkiinnolla, olihan sinne tulossa monta välivuoden pitänyttä huippubodaria. Antti Jurvansuu oli tullut Oulusta, tavoitteenaan uusia kahdenvuoden takainen mestaruus, silloin tosin alemmassa sarjassa. Porin Ilkka Salovaara oli niin ikään tullut uusimaan kahdenvuoden takaista mestaruutta, jonka otti raskaassa sarjassa. Silloin hopeaa vei Jari Mattila, joka myös oli mukana tässä kilpailussa. Pronssia (1989) nappasi silloin Jyväskylän Reikku`s Gymin Juha Sarja. Kuudenneksi tässä sarjassa sijoittui massiivinen Marko Valtanen Tampereelta. Viidenneksi tuli Lohjan Bodauksen paksut kädet ja pohkeet omannut nuori Jorma Ojanaho. Jorma kilpaili jatkossa vahvamieskilpailussa, voittaen Suomen vahvin mies – tittelinkin. Hänet olisin toivonut näkeväni vielä tämänkin kilpailun jälkeen kehonrakennuslavalla. Neljäs oli komearaaminen Martti Korteisto Tampereelta. Keväällä rintalihaksensa loukannut Kotkan Jari Mattila sai pronssia, joka loukkaantumisesta huolimatta oli hyvässä kunnossa. Hopeaa nappasi vuosien 1988 ja 1989 raskaan sarjan mestari Ilkka Salovaara. Mutta kuka pystyi hänet voittamaan? Oulun “lahja” suomenkehonrakennukselle tuli, näki ja voitti, nimittäin Antti Jurvansuu! Tyylikäs kilpailija ja erinomainen rakenne, mihin saatu rakennettua kaikinpuolin hyvänmalliset lihakset. Siinä se, vuoden -91 raskaan sarjan mestarin aseet!
Tähtiesiintyjä:
Yleisön iloksi oli hankittu myös tähtiesiintyjä, nimittäin Kanadan bodyammattilainen Nimrod King. Mies näytti yleisölle mikä on kunto ammattilaisilla. Nimrod King sanoi haastattelussa, kun häneltä kysyttiin Suomen tasosta: Vie noin 5 vuotta niin olette Euroopan huippumaitten tasolla. Tosiasiahan se oli, väheksymättä näitten vuoden 1991 SM – kilpailijoitten erinomaista kuntoa. Vuoden 1991 SM – kilpailut oli käyty. Kiitos kilpailijoille ensivuonna uudet taistot.
MM 1991:
PS: Myöhemmin syksyllä pidetyissä MM-kilpailuissa Puolan Katowicessa, suomen edustajina olivat: sarjassa alle 70 kiloa Juha Hakala ( 12 sija ), sarjassa alle 90 kiloa Antti Jurvansuu ( 11 sija ), Yli 90 kilon sarjassa Ilkka Salovaara ( 8 sija ). Mainittakoon, että raskaan sarjan voitti Ronnie Coleman USA:sta. Joka nykyisin moninkertainen Mr. Olympia. Hopeaa meni Ruotsiin Ingvar Larssonin viemisinä.
Mietteitä:
Olen sitä mieltä, että Jurvansuun Antti ei ehtinyt näyttää koko potentiaaliaan. Antti opiskeli kilpauransa aikana oikeustiedettä Rovaniemellä, ja siinä samalla menestyi hienosti kilpailuissa. Pari vuotta myöhemmin keväällä 1993 saavutti Antti PM – Kultaa Tukholmassa täysin pistein, raskaassa sarjassa ( kisapaino 96kg ). Hieman myöhemmin EM-kilpailuissa hienosti hopeaa. Leif Långbacka kilpaili ammattilaiskehonrakentajien Arnold Classic – IFBB kilpailussa 1995 (13. tila), Ollut ainoa suomalainen mies, joka kilpaillut tässä arvostetussa kilpailussa.
Kiitos Lohjan Bodaukselle valokuvista!
SM 1991 kilpailuja muistellen,
Mano Koitila